2.4.2003 Joensuulainen Kataja ei jättänyt pienintäkään epäselvyyttä siitä, kumpi finalisteista oli kovempi keskiviikkona. Kataja nöyryytti Honkaa 3.627-päisen espoolaisyleisön edessä lukemin 82-57 ollen parempi pelin jokaisella osa-alueella. Finaalisarja on nyt tasan 1-1 ja paljon on liossa lauantaina, jolloin joukkueet kohtaavat kolmannen kerran.
Ottelun alku oli Hongan. Dan Crossin, Maurizio Pratesin ja Marcus Grantin kolmosten turvin espoolaisen pääsivät 20-11-johtoon. Kamppailun kulku sai kuitenkin oleellisen suunnanmuutoksen, kun ensimmäisessä finaalissa varpaansa muljauttanut Pratesi joutui jättämään leikin kesken. Ilman Pratesia Hongan hyökkäyspeli oli puuroa. Hongan hyökkäykset kuluivat kolmen pisteen viivan takana palloa ”pläräillessä”, kunnes joku honkalaisista päätti yrittää ratkaisua – yleisimmin väkinäistä sellaista.
Avausminuutteja lukuunottamatta Kataja oli aivan omaa luokkaansa. Se halusi jokaista irtopalloa enemmän. Se jaksoi pelata hyökkäyksiään ja otti myös parempia hyökkäyspään ratkaisuja. Sen puolustus oli tiiviimpää ja yritteliäämpää. Lisäksi Kataja-luotsi Timo Heinonen oli tehnyt erinomaisesti kotiläksynsä. Honka yritti puolustaa pääasiassa Jukka Toijalan moottoroimaa kuuluisaa pick and roll –peliä tuplaamalla, mutta tästä virheestä Kataja rankaisi armotta. Muutamalla pakitusaskeleella ja roikkusyötöllä Clifton Jones löytyi kerta toisensa jälkeen vapaana korintekoon.
- Lähdimme hakemaan peliin rentoutta. Ensimmäisten viiden minuutin aikana sitä ei ollut, mutta kun pääsimme vaiheen yli, rentous löytyi ja aloimme toteuttaa pelisuunnitelmaa, analysoi Heinonen.
Hongan valmentaja Mihajlo Pavicevic yritti vastata Katajan rynnistykseen hurjalla vaihtoruletilla. Kun pelipaikaa oli kulunut vasta reilut 12 minuuttia, oli Hongalta käynyt kentällä jo yhdeksän miestä. Sekään ei auttanut.
Kataja meni ohi Hongasta aivan avausjakson lopussa, kun Janne Valtonen nakkasi kolmosen sisään. Sen jälkeen Kataja ei enää johtoasemastaan luopunutkaan. Toisen neljänneksen alkupuoli oli Hongalle täyttä myrkkyä. Se teki kuudessa ja puolessa minuutissa vaivaiset neljä pistettä. Puoliajalle mentiin Katajan 44-36-johdossa.
Kolmannella jaksolla Hongan toiveet heräsivät hetkeksi. Katajan Jones sai 24 minuutin kohdalla neljännen virheensä ja marssi vaihtoon. Espoolaisten puolikentän ”trap-puolustus” toi hetkellisesti tulosta ja Kataja menetti pallon muutaman kerran peräkkäin. Samanaikaisesti Jukka Hemdahl onnistui hyökkäyspäässä ja nosti kolmosellaan Hongan kuuden pisteen päähän (47-53). Heinonen käytti aikalisänsä hyvään aikaan, Katajan peli rauhoittui ja ottelun lopulliset ratkaisut alkoivat muotoutua. Sami Laaksonen teki Katajalle viisi pistettä peräkkäin ja Juho Terho lisäsi Hongan tuskaa napauttamalla kaksi hyppyheittoa sisään. Kataja vei kolmannen jakson viisi viimeistä minuuttia 14-1.
Hongan tehoton jakso ulottui pitkälle päätösneljännekselle. Espoolaissikermä taapersi ilman pelitilannekoria lähes kahdeksan minuutin ajan, kun lasketaan yhteen kolmannen jakson loppu- ja neljännen jakson alkuminuutit. Sillä välin Kataja oli jo hankkiutunut kauaksi karkuteille.
Pavicevickin heitti pyyhkeen kehään jo kolmannen jakson loppupuolella. Normaalisti villisti kentän laidalla elämöivä montenegrolaiskäskyttäjä vetäytyi vaihtopenkille ja tyytyi seuraamaan pelin kulkua.
- Mitä tässä voi sanoa. Totesin puoliajalla apuvalmentajilleni, että olemme pulassa. Kentällä olimme ongelmissa joka asiassa. Tämä oli helppo voitto Katajalle. Odotimme irtopalloja, odotimme kaikkea. Odotimme voittoakin, mutta tosiasiassa olimme hyvin kaukana siitä, pudisteli Pavicevic päätään.
Kataja murskasi Hongan levypallokahinoissa vieden ne nimiinsä 44-29. Joensuulaiset hakivat peräti 17 hyökkäyslevypalloa, joka kertaa rautaisesta asenteesta. Ryminällä Kataja tilanteisiin menikin.
- 17 hyökkäyslevyriä eivät kommentteja kaipaa. Jos niin paljon antaa vastustajalle mahdollisuuksia, on peliä itse mahdotonta voittaa, ruoti Hongan Heikki Zitting.
- Tarkoitus oli käyttää kotikenttäetu hyväkseen. Toisin kävi ja pettymys on suuri. Kataja oli parempi kaikilla osa-alueilla ja ansaitsi tänään voittonsa, Zitting jatkoi.
Katajan Jones oli mies paikallaan. Hän teki 23 pistettä ja poimi 14 levyriä, joista kymmenen jo ensimmäisellä puoliajalla. Sami Laaksonen väänsi tärkeitä koreja ratkaisuhetkillä ja kokosi kaikkiaan 16 pistettä. Toijala ja Andre Foreman heittivät 15 pistettä mieheen. Tasainen oli siis esitys joensuulaisleirissä, joka olikin yksi ottelun avainasioita. Hongan luokattoman suorituksen ainoat valopilkut olivat hyvät alkuhetket pelannut Pratesi sekä lopussa peliaikaa saanut Juuso Pöyhönen, joka teki Hongan päätösneljänneksen yhdeksästä pisteestä kuusi.
Loppuottelusarja jatkuu lauantaina 5.4. Katajan ja Hongan välinen ottelu alkaa Joensuun Urheilutalolla jo klo 13. Samoin alkaa sunnuntaina 6.4. Espoon LänsiAuto Areenalla pelattava neljäs finaali, joka varmuudella pelataan. Silloin mestaruus on jo katkolla lauantain voittajalle.
Koripalloliitto järjestää II-tason koulutuskokonaisuuden Kisakallion urheiluopistolla Lohjalla. II-tason hyväksytty suorittaminen oikeuttaa Koripalloliiton valmentajalisenssijärjestelmän B-lisenssiin. llmoittautuminen marraskuussa alkavalle kurssille päättyy 7.10.
Koripalloliitto on uudistanut kevään aikana sekä kilpailusäännöt että kurinpitosäännöt. Uudet säännöt astuvat voimaan 1.7.2025 pelikaudelle 2025-26.
Korisliigan kotimaisten pistetykkien kärkisijoille viime vuosina noussut ja keväällä Helsinki Seagullsin kanssa Suomen mestaruutta juhlinut Erik Sajantila, 195 cm ja 24 vuotta, on solminut ensimmäisen kotimaan ulkopuolisen ammattilaissopimuksensa. Tapiolan Hongan kasvatteihin lukeutuvan Sajantilan uusi joukkue on hollantilainen Landstede Hammers.
Korisliigan kotimaisten kärkipelaajien joukkoon viime vuosina rymistellyt Susijengin sentteri Hannes Pöllä, 211 cm ja 27 vuotta, vaihtaa seuraa. Viimeisellä kahdella liigakaudella Kataja Basketia vahvistanut Pöllä on solminut yksikautisen sopimuksen perinteikkään kotkalaisjoukkue KTP-Basketin kanssa.
Susijengin kapteeni Sasu Salin päätti seurajoukkuekautensa riemukkaisiin tunnelmiin, kun hänen edustamansa Cluj-Napoca kukisti Romanian liigan perjantaisessa viidennessä finaaliottelussa Oradean vieraskentällä 67–68 (39–37). Kyseessä on Salinin ensimmäinen kansallisen liigan mestaruus sitten kevään 2008, jolloin hän juhli Espoon Hongan kanssa Suomen mestaruutta.
Lastenvalmennusverkosto on Suomen Koripalloliiton ja Kolmen Kampuksen Urheiluopiston yhteistyössä järjestämä kolmitasoinen, verkostomallinen täydennyskoulutusohjelma suomalaisen lasten valmennuksen kehittämiseksi ja arkisen seuratoiminnan auttamiseksi.
Hallitsevana maailmanmestarina Tampereen EM-alkulohkoon saapuvan Saksan ykköstykki, Orlando Magicin 208-senttinen ja 23-vuotias Franz Wagner, on vahvistanut olevansa mukana EM-kisoissa. NBA-pelaajista mukanaolonsa Tampereen EM-alkulohkossa ovat tähän asti vahvistaneet mm. Nikola Vucevic (Montenegro), Jonas Valanciunas (Liettua) ja Pelle Larsson (Ruotsi).
Suomi-koriksen ykköstähti Lauri Markkanen, 28, lausui keskiviikkona kauan odotetut sanat Susijengin EM-kotikisakesän 2025 avanneessa mediatilaisuudessa Helsingin Urhea-hallilla. Markkanen vahvisti olevansa mukana Susijengin EM-kisaleirityksessä ja odottavansa kasvavan innon vallassa Tampereella ja Riiassa pelattavia EM-kisoja.
Roosa Lehtoranta, 28, on tehnyt jatkosopimuksen Saksan Bundesliigassa pelaavan Saarlouis Royalsin kanssa. Päättyneellä kaudella Royals voitti Saksan cupin ja eteni sarjassa finaaleihin saakka.
Susijengin EM-kotikisakesä 2025 on käynnistynyt Helsingin Mäkelänrinteen URHEA-hallissa perinteisillä Open Gym -harjoituksilla, joihin päävalmentaja Lassi Tuovi on lähettänyt kutsut 43 pelaajalle. Susijengin EM-kisoihin valmistava ohjelma on puolestaan täydentynyt elokuun puolessavälissä Puolassa pelattavalla maaottelulla.