2.5.2015 Joensuulainen Kataja Basket kuittasi keskiviikkoisen kotitappionsa Kauhajoen Karhua vastaan haettuaan lauantaina Kauhajoelta voiton 82-73 (46-33). Katajan laadukas hyökkäyspelaaminen siivitti joensuulaiset jo varhain kaksinumeroiseen johtoon, jota vieraat eivät luovuttaneet Karhun päästessä parhaimmillaan kolmen pisteen päähän. Välieräsarja on nyt tasan 1-1.

Teemu Rannikko tasoittivat vierasvoiton myötä välieräsarjan Karhua vastaan.

Karhun parhaimmistoon kuului tupla-tuplan kerännyt Devonne Giles.

Petri Virtasen heittokäsi käy tuttuun tapaan kuumempana kevättä kohti. Kuva: Vesa Kuukka/Kuvanmaailma & Erkki Hautaviita.
Ensimmäisessä ottelussa hyökkäyksensä kanssa tuskaillut Kataja aloitti terävästi ja kokosi kymmenen pisteen johdon avausneljänneksen loppuun mennessä. Toinen neljännes eteni samoissa merkeissä, kun Teemu Rannikon masinoima pick-and-roll-pelaaminen nostatti Katajan jo 20 pisteen johtoon.
Puoliajan jälkeen Karhu nosti tasoaan, kun yli tuhatpäinen kauhajokilaiskatsomo kannusti omiaan railakkaasti: kolmannella neljänneksellä kotijoukkue onnistui puolittamaan eron kymmeneen pisteeseen.
Päätösneljänneksellä Karhun kiri kaksi minuuttia ennen loppua kolmen pisteen päähän kahdesti, mutta Ken Horton ja Robert Arnold varmistivat, että kotijoukkue ei sen lähemmäksi enää päässyt.
Horton (24/10/3 syöttöä/4 riistoa) ja Arnold (21/7) kantoivat suurimman osan Katajan pistetaakasta yhdessä viisi kolmosta upottaneen Petri Virtasen (19/1) kanssa. Rannikon saldo oli 5 pistettä ja 9 syöttöä.
Karun parhaimmistoon kuuluivat isot miehet Gregory Mangano (16/15) ja Devonne Giles (20/13). Bojan Sarcevic heitti 15 pistettä, haki 5 levypalloa ja jakoi 3 syöttöä tiukasta vartinoinnista huolimatta.
Kun vielä keskiviikkona Katajaa vaivasi itseluottamuksen puute ja pelin kaoottisuus, niin joensuulaiset olivat keränneet päänsä välieräsarjan toiseen otteluun.
- Olimme tänään valmiita pelaamaan ja minulla oli sellainen hyvä kutina, että hommat natsaa. Lopetimme passiivisuuden, emmekä peruutelleet, päävalmentaja Pekka Salminen aloitti.
- Korostimme Bojanin (Sarcevic) roolia Karhun pelaamisessa, kun valmistauduimme peliin. Arnold ja Horton olivat virhevaikeuksissa, joka auttoi Karhua pääsemään mukaan peliin.
Konkari Petri Virtasen esitys oli avainasemassa Katajan voitossa ja ”Pistooli” keräsi myös Salmisen kehut.
- Virtasen Petri oli huikeassa heitossa, eikä häntä kannata jättää vapaaksi. Kukaan ei kuitenkaan ole voittanut mitään, sillä sarja on tilanteessa 1-1.
Karhun päävalmentaja Sami Toiviainen taas nosti hattua Katajan tasonnostolle verrattuna ottelusarjan ensimmäiseen peliin.
- Kataja oli tänään paljon parempi kuin ensimmäisessä pelissä. Kataja nosti intensiteettiä myös hyökkäyspäässä, ja jäimme alussa ihmettelemään. Sanoin pelaajille heti ensimmäisen pelin jälkeen, että tällainen fyysisyys sekä tempo ei varmasti jatku toisessa pelissä ja niin kävi.
- Teimme paljon pikkuvirheitä, jotka maksavat pelin voiton, kuten tänään. Muutimme pelin aikana pieniä juttuja, jotka sitten auttoivatkin. Menetyksiä tuli ensimmäiselle jaksolle 10 kappaletta ja tuolla vaparimäärällä pitäisi saada hieman etua, mutta heitimme 11 ohi. Pystymme varmasti parempaan.
- Nyt puretaan tämä peli, alamme valmistautua seuraavaan ja haetaan maanantaina voitto Joensuusta.
Välieräsarjan kolmas ottelu pelataan maanantaina 4.5. Mehtimäen Jäähallissa.
Toukokuussa seurahistorian toista Suomen mestaruutta juhlinut Salon Vilpas osallistuu tulevalla kaudella Mestarien liigan karsintoihin.
Viime vuosina mm. kaksi Slovakian mestaruutta voittanut ja Saksan Bundesliigaa pelannut Aatu Kivimäki, 186 cm ja 29 vuotta, palaa Suomeen ja Korisliigaan. Susijengin vahvuuteen kuuluva karkkilalaislähtöinen Kivimäki on solminut kolmivuotisen sopimuksen Korisliigan kestomenestyjä Karhu Basketin kanssa.
Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjalisenssit pelikaudelle 2026–2027. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä. Keski-Suomi palaa liigakartalle, kun Kipinä Basket nähdään Korisliigassa tulevalla kaudella. Kaikkiaan koriksen pääsarjoissa nähdään tulevalla kaudella ennätykselliset 65 joukkuetta.
Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.
Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.
Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.
Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.
Samu Adler säväytti kentällä huikein tilastoin, kun Salon Vilpas kaatoi Kataja Basketin kevään 2026 Korisliiga-finaalien seitsemännessä ottelussa.
Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.
Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.