Kataja kaatoi Hongan jatkoajalla

10.11.2005 Kataja osoittautui Honkaa kovemmaksi, kun Korisliigan joensuulainen kärkijoukkue kamppaili Espoon Hongan kanssa jatkoajalle asti. Kotivoitto ratkesi 101-94 (88-88, 38-50) -tuloksella.

Honka hallitsi peliä ja venytti johtonsa suurimmillaan 20 pisteen tuntumaan. Pelissä vain seitsemää miestä käyttänyt Kataja nousi rinnalle vasta viimeisen jakson lopussa ja pääsi venyttämään ratkaisun jatkoajalle.

Ilman sairaslistalla olevia Alex Wesbya, Jyri Lehtosta ja Ville Vesalaa pelanneesta Katajasta löytyi vain viisi pistemiestä, jotka kaikki heittivät vähintään kymmenen pistettä. Heistä Petri Virtanen teki 30 pistettä upottamalla kaikki seitsemän kolmostaan. Uusi yhdysvaltalaisvahvistus Darecko Rawlins aloitti hyvin 21 pisteellä. Clifton Jones johdatti seitsemännen peräkkäisen voittonsa ottaneen Katajan levypalloherruuteen 16 levyrillään.

Hongaltakin löytyi tarkkakäsi, kun Tim Kisner nakkasi kuusi kolmosta ja yhteensä 26 pistettä.

Sarjan toinen kärkijoukkue Namika Lahti oli hätää kärsimässä Kotkassa, kun vain yhden pelin tällä kaudella voittanut KTP aloitti vahvasti uuden väliaikaisvalmentajansa Jouni Enegrenin johdolla. Ensimmäisen jakson jälkeen KTP johti peräti 24 pisteellä, mutta reilu kotijohto kääntyi lopussa lahtelaisten 99-97 (48-53) -voitoksi.

Voittajien tehokvartetin muodostivat 22 pistettä heittäneet Teemu Laine ja Jonathan Jones sekä Jesper Parve 20:lla ja Michael Kuebler 18 pisteellä. Viime mainittu pari heitti viisi kolmosta mieheen.

Pelin parhaaksi pistemieheksi kohosi kuitenkin KTP:n uusi peluri Joe Nixon. Omalla kustannuksellaan näytille tullut yhdysvaltalaistakamies heitti peräti seitsemän kolmosta ja yhteensä 29 pistettä.

Piipari aloitti voitokkaasti

Keskiviikkokierroksen suurimman voiton otti Kouvot uuden valmentajansa Risto Piiparin johdolla, kun Aura Basket kaatui Kouvolassa 99-74 (60-34). Turkulainen jumbojoukkue sinnitteli vielä ensimmäisen jakson tasaisesti, mutta Kouvot ratkaisi pelin seuraavalla neljänneksellä voittamalla sen peräti 35-13.

Yhä ilman jalkavaivaista Sami Laaksosta pelanneen Kouvojen tehoparin muodostivat John Allen 25:llä ja Jason Miller 19 pisteellä. Myös Aura Basketin teho keskittyi vierasvahvistusten käsiin, kun Kareem Johnson heitti 24 ja Danny Gathings 22 pistettä.

ToPo katkaisi tappioputkensa

Torpan Pojat katkaisi kuuden pelin mittaiseksi venyneen tappioputkensa ottamalla 93-85 (42-46) kotivoiton Uudenkaupungin Korihaista. ToPo karkasi kolmannen jakson lopussa, kun se käänsi Korihaiden 60-58 omaksi 68-60 jaksovoitokseen.

Phil Hickey heitti ToPolle 21 ja Ville Tuominen 20 pistettä. Korihaiden viidestä kaksinumeroiset pisteet heittäneestä Boakai Lalugba oli selvästi tehokkain 28 pisteellä ja 17 levypallolla.

Korihailta puuttui takamies Llewellyn Smalley, joka matkusti USA:han tyttärensä leikkauksen vuoksi. Myös ToPolta puuttui takamies, kun uudeksi vahvistukseksi alkuviikosta pestattu Rob Monroe ei saapunutkaan Suomeen.

Tampereen Pyrintö katkaisi Porvoon Tarmon neljän peräkkäisen voiton nousukauden hakemalla Porvoosta 73-69 (40-31) vierasvoiton.

(STT)



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/korisliiga/

Asiat

 
1.5.2026 20:01 Korisliiga

Korihaille pronssia – Seagulls kaatui 20 pisteellä

Miesten Korisliigan kevään 2026 pronssimitalisti on Uudenkaupungin Korihait.

30.4.2026 15:52 NCAA

Oliver Kandén NCAA-liigan Pepperdineen

Karhu Basketia Korisliigassa viimeisen kolmen kauden ajan menestyksekkäästi edustanut Loimaan Korikonkareiden kasvatti Oliver Kandén, 200 cm ja 21 vuotta, siirtyy ensi kaudeksi Yhdysvaltain NCAA-liigaa pelaavaan Pepperdinen yliopistoon.

30.4.2026 14:30 Korisliiga

Korisliiga-finaalit: Järkähtämätön sarjavoittaja kohtaa vaikeuksista voittoihin nousseen sensaatiohaastajan!

Salon Vilpas ja Kataja Basket ottavat mittaa miesten Korisliigan finaalien avausottelussa lauantaina 2. toukokuuta. Nuoret suomalaistähdet Luukas Vaara ja Thomas Tumba jakavat ajatuksensa yllättävän kaksikon tulevasta kohtaamisesta.

30.4.2026 09:51 Korisliiga

Äänestä Hang Time -sarjan kauden paras jakso ja voita kultainen koripallo tai Ruudun 3 kuukauden lahjakortteja

Ruudussa kauden mittaan nähty Hang Time -sarja Korisliiga-pelaajista on tuonut jälleen ihastuttavat persoonat lähemmäksi kannattajia. Nyt on aika äänestää jo kuudennen tuotantokauden paras jakso.

30.4.2026 08:54 Korisliiga

Korisliigan finaalierotuomarit valittu

Lauantaina alkava miesten Korisliigan finaalisarja Salon Vilppaan ja Kataja-Basketin välillä tuomitaan seitsemän erotuomarin voimin.

28.4.2026 20:44 Korisliiga

Korisliigan jymy-yllätys: Kataja finaaliin seitsemänneltä sijalta, vastustajaksi jatkosarjavoittaja Vilpas!

Kataja Basket ja Salon Vilpas voittivat tänään omien välieräsarjojensa seitsemännet ottelut ja etenevät näin ollen toisiaan vastaan Korisliiga-finaaleihin.

28.4.2026 15:04 Korisliiga

Michael Poundsista Bisons Loimaan uusi päävalmentaja

Bisons on kiinnittänyt Michael Poundsin uudeksi päävalmentajakseen. Sopimus kattaa kauden 2026-27 ja se sisältää option kaudesta 2027-28. Pounds saapuu Loimaalle KTP-Basketin apuvalmentajan paikalta.

28.4.2026 15:01 Korisliiga

Lauri Kallio jatkosopimukseen Hongan kanssa

Tapiolan Hongan Korisliiga-miehistö on aloittanut valmistautumisen Korisliiga-kauteen 2026-27. Joukkue on solmimassa tukun pelaajasopimuksia ja ensimmäisenä signauksena on takapelaajan paikalle Tapiolan Hongan oma kasvatti Lauri Kallio (188cm).

26.4.2026 20:36 Korisliiga

Jännitys jatkaa tiivistymistään: molemmat Korisliiga-välierät seiskapeliin!

Sekä Korihait että Helsinki Seagulls saalistivat tänään voiton, jolla joukkueet venyttivät omia välieräsarjojaan seitsemänteen otteluun.

24.4.2026 20:34 Korisliiga

Välierät katkolla Vilppaalle ja Katajalle – illan pistekuninkaat Harmon ja Adler

Korisliigan kumpikin välieräsarja on nyt tilanteessa 3–2, ja voiton päässä finaaleista ovat Salon Vilpas ja Kataja Basket.

Näytä lisää vastaavia