22.12.2017 Joensuun Kataja ja Tampereen Pyrintö tarjoilivat koripalloyleisölle viimeisen liigakamppailun ennen joulupöytien ääreen siirtymistä. Joensuun LähiTapiola Areenassa pelatussa ottelussa vierasjoukkue oli puoliaikaan asti niskan päällä, mutta Kataja venyi lopulta 92-79 (42-46) –kotivoittoon.

Jarekious Bradley teki komean paluun Katajan paitaan, joensuulaisryhmän voittaessa Pyrinnön Korisliigan viimeisessä kamppailussa ennen joulutaukoa. Kuva: Ville Vuorinen
Joensuun Kataja korjasi talteen arvokkaan kotivoiton Korisliigan viimeisestä välienselvittelystä ennen joulutaukoa. Tampereen Pyrintöä isännöinyt Kataja lähti kamppailun toiselle puoliajalle takamatkalta, mutta suoritti väkevän ryhtiliikkeen ja piti sarjapisteet Joensuussa 92-79 (42-46) –kotivoitolla.
Ottelun käännekohdaksi muodostui kolmannen ja neljännen jakson taitekohta. Katajan puolustuspeli loksahti toden teolla raiteilleen ja isännät nykäisivät kuuden peliminuutin jakson nimiinsä numeroin 16-4, karaten ratkaisevaan 13 pisteen johtoon.
- Matkustuksen rasitus näkyi ottelun ensimmäisellä puoliajalla, emme olleet niin teräviä kuin olisi pitänyt olla. Joukkue paransi todella hienosti toiselle puoliajalle, eikä minun tarvinnut juuri sanoa mitään. Siitä nostan hattua koko ryhmälle. Nyt meillä on kolme lyhyttä päivää aikaa vain levätä ja pitää ajatukset poissa koripallosta, Kataja-luotsi Greg Gibson pyöritteli.
Ilari Seppälä rytmitti Katajan hyökkäystä mestarillisesti 10 pisteen ja 11 syötön tupla-tuplalla, Wesley Saundersin väläytellessä jälleen monipuolisuuttaan 19 pisteellä, 9 levypallolla ja 3 koriin johtaneella syötöllä. Paluun Kataja-paitaan tehnyt Jarekious Bradley oli vahva debyytissään, kirjauttaen 16 pistettä, 7 levypalloa ja 2 koriin johtanutta syöttöä.
Pyrinnön riveistä kovinta jälkeä teki tupla-tuplan kirjauttanut Brian Asbury (13/10/4 riistoa) ja 18 pistettä nakuttanut Topias Palmi.
Kataja Basket kaatoi toisen pahimmista kilpailijoistaan, Bisons Loimaan, ja varmisti oman pääsynsä pudotuspeleihin. Lahti Basketball ei olisi myöskään enää uhannut joensuulaisia, koska se kärsi hiuksenhienon tappion sarjaputoaja Kobrille. Ylemmässä jatkosarjassa puolestaan korkein ja matalin sija on ratkaistu, mutta niiden välissä järjestys voi vielä jatkosarjojen päätöskierroksella muuttua.
Miesten Korisliigan jatkosarjoja on kullakin joukkueella jäljellä enää yksi tai kaksi ottelua. Alemman jatkosarjan toinen playoff-joukkue ja ylemmän jatkosarjan joukkueiden järjestys sijoilla 2–5 ovat edelleen mysteerejä.
Tapiolan Honka tavoittelee viimeisillä kierroksilla jatkosarjasijoituksensa kohentamista ja kotiedun saavuttamista playoffeihin. Espoolaisseura on taulukossa viidentenä mutta tasapisteissä kahden ylempänä olevan joukkueen kanssa.
Tampereen Pyrintö on varmuudella mukana Korisliigan pudotuspeleissä, mutta Lahti Basketball ja Bisons Loimaa voivat vielä teoriassa saavuttaa toista pääsylippua hallussaan pitävän Kataja Basketin. Ylemmässä jatkosarjassa Korihait, KTP-Basket ja Tapiolan Honka uhkaavat Kauhajoen kakkossijaa. Salon Vilpas ei pelannut tänään, mutta sen paalupaikkaa ei voi viedä enää kukaan.
KTP-Basketin Remu Raitanen on kehittynyt koripalloilijana mutta pyrkii iltaisin tyhjentämään lajiin liittyvät mietteet päästään. Muutoin kentällä tapahtuvia asioita tulee helposti yliajateltua – etenkin nyt, kun seura pelaa parasta kauttaan aikoihin.
Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa pelattiin kaksi ottelua. Korihait kaatoi Helsinki Seagullsin, jolle tappio oli jo viides kuudesta viimeisimmästä ottelusta. Salon Vilpas puolestaan kasvatti kaulaa lohkon kärjessä taivuttamalla kakkossijan haltija Kauhajoen.
Miesten Korisliigassa voittivat tänään ylemmän jatkosarjan kolmonen KTP-Basket ja alemman jatkosarjan ykkönen Tampereen Pyrintö.
Korisliigan jatkosarjoja pelataan vielä muutama kierros, mutta Kouvot varmisti tämäniltaisella voitollaan Bisons Loimaasta, ettei voi enää pudota sarjan viimeiselle sijalle. Putoajan paikalle sijoittuu näin ollen Kobrat.
Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa vain kaksi parhaiten sijoittunutta joukkuetta pääsee playoffeihin. Näitä sijoja pitävät tällä hetkellä hallussaan Kataja Basket ja Tampereen Pyrintö, jotka kohtasivat tänään Tampereella.
Kaudella 2025–2026 Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Helmikuun parhaaksi valittiin upean kuukauden pelannut Korihaiden Frank Champion.