Kataja ja Honka välieriin

20.3.2003 SM-runkosarjan kärkikaksikko, joensuulainen Kataja ja Honka, pelaavat tänäkin vuonna SM-mitaleista. Kataja selvitti tiensä välieriin hakemalla 88-76-voiton Lappeenrannan NMKY:stä keskiviikkona. Honka puolestaan löysi kateissa olleen vauhtinsa ja nujersi Kouvot näytöstyyliin vieraissa 104-69. Molemmat ottelusarjat päättyivät 3-1. Kahdessa muussa puolivälieräparissa sen sijaan nähdään viidennet ottelut, jotka pelataan perjantaina (21.3.).

Kataja oli jälleen aggressiivisempi osapuoli, joka nousi ottelusarjan teemaksi. Kummalla riitti enemmän nälkää, veti kamppailuissa pidemmän korren. Tällä kertaa aggressiivisuus ei näkynyt niinkään levypallotilastoissa, vaan virheissä. Kataja puolusti hyvin läpi ottelun, mutta ei joutunut rikkomaan kuin satunnaisesti, kun lappeenrantalaiset kaihtoivat korinalustilanteita.

Kolmannella neljänneksellä Lappeenrannalla oli mahdollisuutensa, kun Kataja oli Jukka Toijalan ja Andre Foremanin korinteon varassa. Kotijoukkue hivuttautuikin vieraiden tuntumaan (45-49). Jakson viimeisillä minuuteilla Janne Valtonen teki kuitenkin viisi pistettä ja Foreman sivalsi kolmosen pojaan summerin soidessa. Näin Kataja pääsi päätösneljännekselle kahdeksan pisteen johtoasemassa (49-57). Lopulliset niitit LrNMKY:n arkkuun nakutti Sami Laaksonen.

Foreman oli teholukemillaan 24/12 kentän tehokkain. Loppua kohden parantanut Clifton Jones (16/6), Toijala (15/4) ja Laaksonen (14/3) säestivät. Lappeenrannan yksinäinen oli maajoukkuelaituri Pasi Riihelä, joka teki 17 pistettä ja poimi kahdeksan levypalloa.

Kataja saa välierissä vastaansa huonoimmin SM-runkosarjassa sijoittuneen välieräjoukkueen. Mikäli Vilpas etenee välieriin ottelusarjastaan Pussihukkia vastaan, on Vilpas Katajan vastus. Mikäli taas Pussihukat voittaa, tulee Katajalle vastaan voittaja otteluparista KTP-BC Jyväskylä.

Honka karkasi lyhyellä viisikolla

Espoolaisjoukkue Honka vakuutti keskiviikkona. Se kirmaisi karkuun jo avausjaksolla, jonka se vei nimiinsä 34-16. Honka-luotsi Mihajlo Pavicevic marssitti kentälle aloitusviisikon, joka oli lyhyempi kuin joukkueen aiemmissa otteluissa. Viisikkoon kuuluivat Olli Nikitin, Maurizio Pratesi, Marcus Grant, Jukka Hemdal ja Heikki Zitting. Kyseinen iskunyrkki löysi peli-ilon, joka Hongan peleistä on ollut kateissa. Tulosta syntyi sen mukaisesti: vierasjoukkue puolusti aggressiivisesti, pääsi juoksemaan nopeita ja heittopeli kulki kauempaakin.

- Ratkaisimme ottelun tällä kertaa heti ensimmäisellä neljänneksellä. Tämä oli sitä peliä, jolla pärjäsimme myös runkosarjassa. Kouvot on hyvä nuori joukkue, jolla on tulevaisuutta, mutta vielä ei ollut heidän aikansa, Pratesi pohti taiston tauottua.

Kouvojen kokonaisvirettä laski upean kauden – ja puolivälieräsarjan - pelanneen Ville Kauniston vatsatauti, joka vei mehut miehestä jo varhaisessa vaiheessa. Teemu Loikkanen tuli peliin vaihdosta ja vastasi Kouvojen pirteimmästä esityksestä. Muuten onnistujat olivat vähissä.

Hongalla sen sijaan onnistujia riitti. Yksi heistä oli 70 prosentin (7/10) tarkkuudella 20 pistettä heittänyt Pratesi. Grant teki 24 pistettä ja vei 11 levyriä. Vaihtomiehen rooliin joutunut Dan Crosskin paransi huomattavasti. Hän pussitti 16 pistettä pelaten koko ajan joukkueelleen.

Vilpas nousi ahdingosta – taas

Salolaisjoukkue Vilpas Vikings on muokannut puolivälierätaistelustaan Pussihukkien kanssa varsinaisen trillerin. Oltuaan 0-2-otteluvoitoin tappiolla Vilpas on kahdessa viimeisessä venynyt voittoihin. Kuten maanantainakin, aiheutti Vilpas sydämentykytyksiä salolaiskannattajille myös keskiviikkona. Vilpas aloitti huonosti jääden jälkeen Pussihukista, jotka ottivat alussa 14-4-johdon. Salolaiset löysivät tämän jälkeen pian rytminsä ja alkoi tapahtua. Vilpas teki reilun kymmenminuuttisen aikana 39 pistettä ja pääsi puoliajalle 43-33-johdossa.

PuHu tuli vielä kertaalleen uhkaamaan kotijoukkuetta nousten kolmen pisteen päähän päätösjakson alussa. Ilpo Jalonen rauhoitti kuitenkin tilanteen kokemuksellaan ja Donta Bright sekä Jukka Kataja väänsivät tukun koreja, joilla Vilppaan 85-74-voitto varmistui.

Vilppaan esitys oli kaikkiaan tasainen. Viisi pelaaja ylsi kaksinumeroisiin pistelukemiin. Yllättäjiksi nousivat neljä kolmosta heittänyt Mikko Arosilta (13/0) ja Markku Koivisto (11/9), joka haki tärkeitä levypalloja. PuHu:n järkälemäinen Philip Hickey joutui aikaisin virhevaikeuksiin ja istui pitkät tovit penkillä. Ville Olki oli vantaalaisten paras. Hän heitti 18 minuutissa 12 pistettä.

Jyväskylä vahvempi ilman Burtoniakin

Jos Vilpas on osoittanut venymiskykyä, niin samaa voi totisesti sanoa BC Jyväskylästä. Jyväskylä joutui keskiviikon neljänteen puolivälierään KTP:a vastaan ilman toista amerikkalaisvahvistustaan. Jo maanantaina sairaana pelannut Nat Burton oli keskiviikkona sängyn pohjalla kuumeen kourissa ja angiinaan sairastuneena. Jyväskylä onnistui kääntämään Burtonin poissaolon positiiviseksi energiaksi, joka kantoi voittoon.

KTP johti parhaimmillaan pariinkin otteeseen kymmenellä pisteellä, viimeksi tilanteessa 51-41. BC Jyväskylän voittokirin avasi Petri Virtanen, joka virtuoosimaisilla koreillaan tahditti kotijoukkueen 67-63-johtoon. Virtanen teki kolmannella jaksolla 14 pistettä. Päätösneljänneksellä tahtipuikon otti käsiinsä Patrick Savoy. KTP käväisi vielä pisteen päässä (77-76), mutta Savoy vei ottelusarjan viidenteen ja ratkaisevaan peliin tekemällä joukkueensa yhdeksän viimeistä pistettä. BC Jyväskylä voitti lukemin 86-76.

Koko ottelussa Savoy nosteli 36 pistettä, Virtanen puolestaan rankaisi kotkalaispuolustusta 25 pisteen edestä. KTP:llä pisteidenteko jakaantui tasaisemmin, mutta joukkueen esitystä synkensivät lukuisat menetykset. KTP menetti pelivälineen hallinnan peräti 22 kertaa, joista amerikkalaiskaksikolle James Head-Greg Lewis merkittiin 16.

Viidennet puolivälierät pelataan siis perjantaina 21.3. Ottelu PuHu-Vilpas käynnistyy Myyrmäen Urheilutalolla klo 18.30 ja ottelu KTP-BC Jyväskylä samaan aikaan Karhuvuoren Urheilutalolla.

Asiat

 
1.8.2025 10:35 Susijengi

Perttu Blomgren: ”Omat vahvuudet korostuu pelatessa koko kentällä”

Perttu Blomgrenille, 23, lankesi viime kesänä Susijengin pahanonnensankarin rooli, kun loukkaantuminen pakotti hänet syrjään juuri Valencian olympiakarsintojen kynnyksellä. Lapuan Korikobrien kasvatti kuitenkin uskoo olevansa Latviassa pelatun läpimurtokevään jälkeen valmiimpi Susijengi-rooliinsa kuin koskaan.

31.7.2025 11:05 Susijengi

Aaron Ekwere: ”Coach vihjasi, että kutsua voisi olla tulossa”

Mustapha Amzilin ohella toinen ensimmäistä miesten maaotteluaan kärkkyvä pelaaja Susijengin EM-kisakesän avaavalla Kisakallion leirityksellä on viime vuodet Drive Basketballissa pelannut Tampereen Pyrinnön kasvatti Aaron Ekwere, 196 cm ja 18 v., joka on väläytellyt kansainvälisen tason potentiaaliaan Suomi-paidassa kahtena perättäisenä kesänä.

30.7.2025 15:51 Korisliiga

Viisinkertainen Korisliiga-mestari kapteeni Rougeau jatkaa Seagullsissa

Helsinki Seagulls on solminut yhden kauden mittaiset sopimukset joukkueen yhdyvaltalaiskapteenin René Rougeaun sekä 23-vuotiaan laituri Elias Leskisen ja 22-vuotiaan takapelaaja Lenni Hervolan kanssa.

30.7.2025 15:11 Korisliiga

Shawn Hopkins palaa Islantiin

Korisliigan mestaruuden voittaneen Helsinki Seagullsin kantaviin voimiin kuulunut 195-senttinen ja 30-vuotias BC Nokian kasvatti Shawn Hopkins, palaa Islannin pääsarjaan kolmen kauden tauon jälkeen. Hopkinsin saalisti riveihinsä viime keväänä Islannin välieriin edennyt Alftanes.

30.7.2025 11:30 Susijengi

Mustapha Amzil: ”Mä oon innoissani pääsystä vihdoin Susijengiin”

Kotkalaisesta KTP:sta maailmalle lähtenyt Mustapha Amzil, 206 cm ja 23 vuotta, on yksi viime vuosien odotetuimpia Susijengi-tulokkaita. Susijengin Open Gymissä ensimmäisen kerran jo kuusi vuotta sitten treenannut Amzil on palannut viiden vuoden Yhdysvaltain NCAA-taipaleelta Eurooppaan valmiina lunastamaan paikkansa Susijengiltä.

30.7.2025 11:04 Lastenvalmennusverkosto

Syyskuisen Lastenvalmennusseminaarin pääesiintyjäksi lasten koripallovalmennuksen legenda Maurizio Cremonini

Suomen Koripalloliitto ja Kolmen Kampuksen Urheiluopisto järjestävät yhteistyössä yksipäiväisen Lastenvalmennusseminaarin Lohjalla Kisakallion Susi Training Centerissä sunnuntaina 21. syyskuuta. Pääesiintyjäksi saapuu kansainvälinen minikoripallon legenda, italialainen Maurizio Cremonini.

29.7.2025 14:00 Susijengi

Susijengi käynnistää EM-kotikisaleirityksen kuudentoista miehen vahvuisena

Tampereen EM-alkulohkoa Nokia Areenalla 27.8.–3.9. isännöivä Susijengi on kerääntynyt EM-kotikisakesän avaavan valmistautumisjakson ensimmäiselle leiritykselleen Lohjan Kisakallion Susi Training Centeriin kuudentoista miehen joukolla.

28.7.2025 10:30 Susijengi

Susijengi sai arvovieraita Open Gymiin: maajoukkuevalmentajien yhteistyö jatkuu toiselle vuosikymmenelle

Jo vuosikymmenen ajan jatkunut yhteistyö palloilulajien päävalmentajien välillä jatkui viime viikon torstaina, kun Suomen palloilumaajoukkueiden valmentajat seurasivat Susijengin Open Gym -harjoituksia Urhea-hallilla.

27.7.2025 21:36 Sudenpennut

Suomen U16 pojille sisukas jatkoaikavoitto Tshekistä – Joseph Tala ratkaisi viimeisillä sekunneilla

Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue sai maistaa jatkoaikavoiton makeutta, kun Bassano Del Grappan turnauksessa Sudenpennut päihitti Tshekin jatkoajan jälkeen 85-84 (33-30, 73-73). Sekä varsinaisella peliajalla että jatkoajalla ratkaisevat korit teki Joseph Tala.

27.7.2025 17:45 Pääjuttu

18-vuotiaille pojille kolmas tappio – Tšekki hautasi Suomen nousuhaaveet viimeisellä neljänneksellä

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue jatkoi B-divisioonan EM-urakkaansa Romanian Pitestissä tiukalla kamppailulla Tšekkiä vastaan. Kolmas lohkopeli tarjosi jälleen tasaisen ottelun, jossa Suomi johti kolmannella jaksolla jo kahdeksalla pisteellä – mutta lopulta Tšekki vei voiton lukemin 84–75.

Näytä lisää vastaavia