Kataja Basket saa vieraakseen puolalaisen Rosa Radomin FIBA Europe Cupin karsinnassa

19.9.2018 17:19 Katajan päävalmentaja Juha Sten linjaa: "Ehdottomasti haluamme päästä lohkovaiheeseen."

Ilari Seppälä ja Tommi Huolila pyrkivät raivaamaan Katajalle reittiä FIBA Europe Cupin lohkovaiheeseen. Kuva: Ville Vuorinen

Kataja Basket aloittaa torstaina FIBA Europe Cup -lohkopaikan metsästyksen kotiparketillaan, kun puolalainen Rosa Radom saapuu Joensuuhun.  

Kaksiosaisen karsinnan toinen osaottelu pelataan keskiviikkona 26. syyskuuta Radomissa. Otteluiden yhteistuloksen voittaja etenee seuraavalle karsintakierrokselle, jossa vastassa odottaa bulgarialainen Rilski Sportist (alustavat ottelupäivät 3. ja 10. lokakuuta).

Kataja Basketin päävalmentaja Juha Sten odottaa jo innolla avausosaa puolalaisjoukkuetta vastaan.

– Hyvillä mielin voi lähteä ensimmäiseen osaan. Terveystilanne on joukkueessa kohtuullinen, alla on melko ehjiä treeniviikkoja, Sten totesi.

Torstaina joensuulaisyleisölle esiintyy ensimmäistä kertaa kotijoukkueen paidassa maajoukkuetehtävistä palannut Topias Palmi. Palmin lisäksi viime vuodesta uusia kotimaisia pelaajia Katajassa ovat Matias Ojala, Joni Herrala sekä Samuli Vanttaja. 

– Pelimme on mennyt koko ajan parempaan suuntaan, Sten mietti.

Lohko on jo arvottu

Jos joensuulaiset onnistuvat kukistamaan myös seuraavalla karsintakierroksella Rilski Sportistin, aukeaa Kataja Basketille paikka FIBA Europe Cupin lohkovaiheessa. Kataja Basket on karsinnat läpäistessään jo arvottu lohkoon G, jossa muut joukkueet ovat Aris Thessaloniki (Kreikka), Medi Bayreuth (Saksa) sekä Levski Lukoil (Bulgaria).

G-lohkoon jo arvottu kolmikko tosin karsii myös paikasta Mestarien liigaan. Tarvittaessa FIBA Europe Cupin lohkopaikkoja täydennetäänkin karsinnan toisella kierroksella pudonneilla joukkueilla. FIBA Europe Cupin lohkovaihe käynnistyy lokakuun 15.–21. päivä.

– Ehdottomasti haluamme päästä lohkovaiheeseen ja vieläpä pärjätä siellä. Se on selvä juttu, niin seura kuin pelaajatkin haluavat päästä kansainvälisille kentille. Tämä on kaikille loistava paikka näyttää osaamistaan, Sten linjaa.

Kataja Basketin torstainen vastustaja on joensuulaisyleisölle uusi tuttavuus. Viime kaudella vuonna 2003 perustettu Rosa Radom sijoittui varsin laadukkaassa Puolan pääsarjassa viidenneksi.

– Vastustaja on fyysinen joukkue, jossa on myös erinomaisia yksilöitä, jotka pystyvät koviinkin ratkaisuihin tarpeen tullen. Joukkueen peliä rytmittää 34-vuotias takamies Obie Trotter, joka pelasi aikanaan ToPossa (Korisliigaa kaudella 2009–10).

– Luvassa on varmasti inhottava vastus, jota vastaan ei voi ottaa yhtään taka-askelia.

Juha Sten aloittaa ensimmäisen kautensa Katajan päävalmentajana. Kuva: Ville Vuorinen

Sten on viihtynyt Korisliiga-arjessa

1B-divisioonassa tahkoavan Äänekosken Huiman valmennuksen ja luokanopettajan hommat Korisliiga-joukkueen arkeen vaihtanut Sten on ollut tyytyväinen uuden pestinsä tuomiin haasteisiin.

– Hyvältä on maistunut elämä Joensuussa. Olemme koittaneet tehdä hommia niin hyvin kuin on ollut mahdollista. Olen tykännyt kovasti joukkueen aktiivisesta harjoitusilmeestä, etenkin puolustuspäässä.

Torstai-iltana Sten odottaa joukkueeltaan ennen kaikkea rohkeaa hyökkäämistä.

– Toivon, että uskallamme lähteä juoksemaan kenttää rohkeasti. Yksittäisiä tilanteita ei saa liikaa murehtia, vaan on keskityttävä pikaisesti aina jo seuraavaan suoritukseen. Millään joukkueella ei ole konsepti tässä vaiheessa kautta vielä siinä pisteessä, etteikö virheitä tulisi, 34-vuotias Sten muistuttaa.

Edellisellä kaudellaan Kataja Basket sijoittui Korisliigan runkosarjassa kuudenneksi ja tippui puolivälierissä BC Nokiaan vastaan suoraan otteluvoitoin 3–0.

Katajalle osallistuminen kansainväliseen kilpailuun on jo kaiken kaikkiaan seitsemäs kerta. FIBA Europe Cup puolestaan järjestetään nykymuodossaan nyt neljättä kertaa.

Kataja Basket–Rosa Radom alkaa torstaina klo 18.30 Joensuun LähiTapiola Areenalla.

Asiat

 
30.4.2026 15:52 NCAA

Oliver Kandén NCAA-liigan Pepperdineen

Karhu Basketia Korisliigassa viimeisen kolmen kauden ajan menestyksekkäästi edustanut Loimaan Korikonkareiden kasvatti Oliver Kandén, 200 cm ja 21 vuotta, siirtyy ensi kaudeksi Yhdysvaltain NCAA-liigaa pelaavaan Pepperdinen yliopistoon.

30.4.2026 14:30 Korisliiga

Korisliiga-finaalit: Järkähtämätön sarjavoittaja kohtaa vaikeuksista voittoihin nousseen sensaatiohaastajan!

Salon Vilpas ja Kataja Basket ottavat mittaa miesten Korisliigan finaalien avausottelussa lauantaina 2. toukokuuta. Nuoret suomalaistähdet Luukas Vaara ja Thomas Tumba jakavat ajatuksensa yllättävän kaksikon tulevasta kohtaamisesta.

30.4.2026 09:51 Korisliiga

Äänestä Hang Time -sarjan kauden paras jakso ja voita kultainen koripallo tai Ruudun 3 kuukauden lahjakortteja

Ruudussa kauden mittaan nähty Hang Time -sarja Korisliiga-pelaajista on tuonut jälleen ihastuttavat persoonat lähemmäksi kannattajia. Nyt on aika äänestää jo kuudennen tuotantokauden paras jakso.

30.4.2026 08:54 Korisliiga

Korisliigan finaalierotuomarit valittu

Lauantaina alkava miesten Korisliigan finaalisarja Salon Vilppaan ja Kataja-Basketin välillä tuomitaan seitsemän erotuomarin voimin.

28.4.2026 20:44 Korisliiga

Korisliigan jymy-yllätys: Kataja finaaliin seitsemänneltä sijalta, vastustajaksi jatkosarjavoittaja Vilpas!

Kataja Basket ja Salon Vilpas voittivat tänään omien välieräsarjojensa seitsemännet ottelut ja etenevät näin ollen toisiaan vastaan Korisliiga-finaaleihin.

28.4.2026 15:04 Korisliiga

Michael Poundsista Bisons Loimaan uusi päävalmentaja

Bisons on kiinnittänyt Michael Poundsin uudeksi päävalmentajakseen. Sopimus kattaa kauden 2026-27 ja se sisältää option kaudesta 2027-28. Pounds saapuu Loimaalle KTP-Basketin apuvalmentajan paikalta.

28.4.2026 15:01 Korisliiga

Lauri Kallio jatkosopimukseen Hongan kanssa

Tapiolan Hongan Korisliiga-miehistö on aloittanut valmistautumisen Korisliiga-kauteen 2026-27. Joukkue on solmimassa tukun pelaajasopimuksia ja ensimmäisenä signauksena on takapelaajan paikalle Tapiolan Hongan oma kasvatti Lauri Kallio (188cm).

26.4.2026 20:36 Korisliiga

Jännitys jatkaa tiivistymistään: molemmat Korisliiga-välierät seiskapeliin!

Sekä Korihait että Helsinki Seagulls saalistivat tänään voiton, jolla joukkueet venyttivät omia välieräsarjojaan seitsemänteen otteluun.

24.4.2026 20:34 Korisliiga

Välierät katkolla Vilppaalle ja Katajalle – illan pistekuninkaat Harmon ja Adler

Korisliigan kumpikin välieräsarja on nyt tilanteessa 3–2, ja voiton päässä finaaleista ovat Salon Vilpas ja Kataja Basket.

21.4.2026 20:47 Korisliiga

Molemmat välierät tasoissa – Tahvanainen 26 pistettä, Harmon hillittömät 47!

Miesten Korisliigassa kumpikin välieräsarjoista päätyi tänään kotivoittojen ansiosta kutkuttavaan 2–2-tilanteeseen.

Näytä lisää vastaavia