Kärkijoukkueet tiukoilla Korisliigassa

27.1.2010 Korisliigan kärkijoukkueet Tampereen Pyrintö ja Kouvolan Kouvot joutuivat keskiviikon peleissään tiukoille pudotuspeliviivan alla olevien joukkueiden kanssa. Pyrintö joutui urakoimaan Salossa jatkoajalle asti ennen kuin jumbona oleva Vilpas taipui 73-67 (63-63, 30-38) -tuloksella. Kouvot puolestaan voitti kotipelissään viime sekuntien korillaan Joensuun Katajan 77-75 (40-41).

Chris Hesterin tähdittämä Pyrintö kuittasi syyskaudella Salossa kärsimänsä jatkoaikatappion.

Kouvojen Ville Kaunisto palasi tositoimiin, kun Kataja kaatui. Kuvat: Matti Koskinen.

Pyrintö kärsi syyskierroksen ainoan tappionsa juuri Salossa ja silloinkin peli venyi jatkoajalle. Nytkin Vilpas piti varsinaisella peliajalla johtoa, joka kasvoi suurimmillaan 12 pisteeseen. Pyrintö kävi vain pari kertaa pisteen johdossa, mutta hallitsi jatkoaikaa.

Vaisusti aloittanut Chris Hester heitti Pyrinnölle lopulta 29 pistettä ja Damon Williams 15.

Kahdeksannen peräkkäisen tappionsa kärsineen Vilppaan tehokkaimpia olivat Charlie Burgess 18:lla ja Samu Kaaresvirta 14 pisteellä. Maanantaina Saloon saapunut tuorein ulkomaalaisvahvistus Boakai Lalugba aloitti Vilppaassa yhdeksän pisteen teholla.

Kouvolassa Kouvot johti tasaista peliä suurimman osan ajasta, mutta Kataja kävi edellä etenkin silloin, kun Petri Virtanen kävi tulittamassa kolmosiaan. Kataja johti vielä viimeisen minuutin alettua, mutta Kyle Shilohin viime sekuntien kori käänsi voiton kotijoukkueelle.

Ajene Moye teki Kouvoille 21 pistettä ja Ross Neltner 16. Ville Kaunisto palasi toista kuukautta kestäneeltä sairauslomaltaan 14 pisteen ja 12 levypallon tehoilla.

Virtanen heitti Katajalle 24 pistettä, vaikka pelasi vain 22 minuuttia. Kristian Clarkson keräsi 20 pistettä.

(STT)

Lisätiedot: Ottelutilastot

Asiat

 
28.4.2026 20:44 Korisliiga

Korisliigan jymy-yllätys: Kataja finaaliin seitsemänneltä sijalta, vastustajaksi jatkosarjavoittaja Vilpas!

Kataja Basket ja Salon Vilpas voittivat tänään omien välieräsarjojensa seitsemännet ottelut ja etenevät näin ollen toisiaan vastaan Korisliiga-finaaleihin.

28.4.2026 15:04 Korisliiga

Michael Poundsista Bisons Loimaan uusi päävalmentaja

Bisons on kiinnittänyt Michael Poundsin uudeksi päävalmentajakseen. Sopimus kattaa kauden 2026-27 ja se sisältää option kaudesta 2027-28. Pounds saapuu Loimaalle KTP-Basketin apuvalmentajan paikalta.

28.4.2026 15:01 Korisliiga

Lauri Kallio jatkosopimukseen Hongan kanssa

Tapiolan Hongan Korisliiga-miehistö on aloittanut valmistautumisen Korisliiga-kauteen 2026-27. Joukkue on solmimassa tukun pelaajasopimuksia ja ensimmäisenä signauksena on takapelaajan paikalle Tapiolan Hongan oma kasvatti Lauri Kallio (188cm).

26.4.2026 20:36 Korisliiga

Jännitys jatkaa tiivistymistään: molemmat Korisliiga-välierät seiskapeliin!

Sekä Korihait että Helsinki Seagulls saalistivat tänään voiton, jolla joukkueet venyttivät omia välieräsarjojaan seitsemänteen otteluun.

24.4.2026 20:34 Korisliiga

Välierät katkolla Vilppaalle ja Katajalle – illan pistekuninkaat Harmon ja Adler

Korisliigan kumpikin välieräsarja on nyt tilanteessa 3–2, ja voiton päässä finaaleista ovat Salon Vilpas ja Kataja Basket.

21.4.2026 20:47 Korisliiga

Molemmat välierät tasoissa – Tahvanainen 26 pistettä, Harmon hillittömät 47!

Miesten Korisliigassa kumpikin välieräsarjoista päätyi tänään kotivoittojen ansiosta kutkuttavaan 2–2-tilanteeseen.

18.4.2026 20:53 Korisliiga

Kataja kavensi Seagullsin johtoa Kantosen ja Harmonin säkenöivällä pelillä – Vilpas yli 50 pisteen voittoon Korihaista

Miesten Korisliigan välierissä tilanne on parhaillaan 2–1 niin Salon Vilppaan kuin Helsinki Seagullsinkin hyväksi.

15.4.2026 21:51 Korisliiga

Korihait tasoitti välierät Vilpasta vastaan – Katajakin kävi lähellä, mutta Seagulls pääsi lopussa ohi

Miesten Korisliigassa pelattiin toinen ottelu kumpaakin välieräsarjaa. Salon Vilpas ja Korihait ovat nyt tilanteessa 1–1, kun taas Helsinki Seagulls johtaa Kataja Basketia vastaan 2–0.

15.4.2026 12:13 Korisliiga

Greg Gibson on KTP-Basketin uusi päävalmentaja

KTP-Basket on tehnyt merkittävän valmentajakiinnityksen solmimalla 2+1-vuotisen sopimuksen kokeneen Greg Gibsonin kanssa.

15.4.2026 12:08 Korisliiga

Riku Laine palaa Vilppaaseen

Riku Laine palaa kahden vuoden tauon jälkeen takaisin Vilppaaseen. 28-vuotias Laine tulee antamaan vahvan panoksen myös seuran junioripuolelle, sillä hän aloittaa pelaamisen ohella työt Vilppaan junioritoiminnan koordinaattorina.

Näytä lisää vastaavia