23.1.2016 Korisliigan lauantai-ilta piti sisällään kaksi ottelua. Kauhajoella kotijoukkue Karhu säilytti kotihallinsa koskemattomuuden kaatamalla Kouvot huiman kirin jälkeen lukemin 83-69 (27-46), ja Helsingissä KTP otti kauden kolmannen voittonsa Seagullsista selvin 86-66 (48-29) –numeroin.
Antti Kanervo pussitti 10 pistettä Karhun jatkettua kotivoittojen putkeaan peräti 11:n ottelun mittaiseksi.
Härkämäinen sisäpelaaja Devonne Giles oli vahvalla pelipäällä KTP:n hakiessa sarjapisteet Helsingistä. Kuvat: Erkki Hautaviita & Kai Kilappa
Kauhajoen liikuntahalli on edelleen valloittamaton paikka kauden 2015/2016 Korisliigassa. Lauantaina Karhun kotitaian pitävyyden sai todistaa Kouvot, joka hallitsi ottelun avauspuolikasta kuitenkin varsin vahvoin ottein. Karhu löysi peliinsä punaisen langan puoliajalla ja karkasi lopulta kotiyleisön tuen siivittämänä komeaan 83-69 (27-46) –voittoon.
Voiton ansiosta Karhu nousi sarjataulukon toiselle sijalle, kahden voiton päähän sarjakärki Joensuun Katajasta.
Lauantain kamppailun avauspuolikas kieli kaikesta muusta kuin komeasta kotivoitosta. Kouvot oli isäntiä kaikessa askeleen edellä, eikä avausjakson neljän pisteen vierasjohto pysynyt kauaa yksinumeroisena. Toisen jakson kolmannelta peliminuutilta alkaen, vei Kouvot seitsemän minuutin jakson nimiinsä numeroin 22-6 ja puoliajalle lähdettiin Kouvojen 19:n pisteen johtoasemassa.
Puoliajan tauolta palasi parketille kuitenkin varsin eri sävyllä karjuva karhulauma. Isännät päästivät ottelun kolmannen jakson ensimmäisen vajaan kahdeksan minuutin aikana vain kolme pistettä, tulittaen samalla taululle 22 pistettä. Karhun vahva rykäisy tasoitti ottelun ja Kauhajoen liikuntahallin asiantunteva yleisö kannusti omiaan entistä kovempaan liitoon. Bojan Sarcevicin henkilökohtainen 5-0 –putki jakson viimeisellä minuutilla kantoi kotijoukkueen kahden pisteen johtoasemassa päätösneljännekselle.
Kamppailun viimeinen kymmenminuuttinen oli lopulta kotijoukkueen juhlaa. Kouvot sinnittelivät Karhun kyydissä parhaansa mukaan, eron pyöriessä jatkuvasti kuitenkin kymmenen pisteen tietämillä. Karhu piti päänsä ottelun loppuhetkien aikana ja otti lopulta komean 83-69 –kotivoiton hienon takaa-ajon jälkeen.
Karhun parhaimmistoon lauantain koitoksessa kuuluivat 28 pisteen ja 10 levypallon tupla-tuplan toimittanut Lance Williams, sekä 7 pistettä ja 8 syöttöä hyökkäyksen johtamisen lomassa kirjauttanut Bojan Sarcevic.
Vierailija Kouvojen riveistä vakuuttavinta jälkeä tekivät 20 pistettä heittänyt Austen Rowland, sekä kaikki heittonsa pussittanut Alexander Madsen (10 pistettä, 2p 3/3, 3p 1/1, 1p 1/1).
KTP jatkoi nousujohteisia esityksiään Korisliigan lauantain kierroksella voittamalla Helsinki Seagullsin vierasparketilla lukemin 86-66 (48-29). Voitto oli kotkalaisille jo kauden kolmas Seagullsista, ja voiton ansiosta KTP on enää voiton päässä putoamisviivan päällä majailevasta Lapuan Kobrista.
Vierasvoiton alkutahdit lyötiin jo ottelun avausjaksolla. KTP tuli otteluun huomattavasti kotijoukkuetta pirteämmällä jalalla, karaten avausheitosta kuudessa minuutissa 22-4 –johtoon. Ero kaveni jakson loppua kohden, vierailijoiden johtoaseman toiselle jaksolle lähdettäessä ollen kuitenkin 16 pistettä.
Kotkalaisten ottelun suurin johto nähtiin kolmannella jaksolla, KTP:n käytyä parhaimmillaan 21:n pisteen karkumatkalla helsinkiläisistä. Seagulls piristyi kamppailun päätösjaksolla, mutta yksinumeroiseen pistemäärään Seagulls ei vierailijoiden johtoa enää saanut kurottua. Töölön Kisahallin summerin soittaessa ottelun päättymisen merkiksi, loisti tulostaululla vierailijoiden vakuuttavat 86-66 –voittolukemat.
- Meidän ehjin suoritus tällä kaudella, mennään kokoajan oikeaan suuntaan. Meidän isoin mörkö on tällä hetkellä teksti-tv, peli ei näytä, että oltaisiin sarjan huonoin joukkue, tarinoi KTP-luotsi Anton Mirolybov.
KTP:n riveistä parastaan lauantain ottelussa esittivät levypallon päähän tupla-tuplasta jäänyt, härkämäinen sisäpelaaja Devonne Giles (20/9/2 syöttöä), sekä 18 pistettä heittänyt Joonas Lehtoranta.
Seagullsin näkökulmasta vaikean ottelun valopilkkuina toimivat 19 pistettä ja 9 levypalloa tililleen kirjauttanut Travis Releford, sekä totutun varmat 34 minuuttia parketilla urakoinut takamies Antto Nikkarinen (10/5/5).
Helsinki Seagulls on solminut yhden kauden mittaiset sopimukset joukkueen yhdyvaltalaiskapteenin René Rougeaun sekä 23-vuotiaan laituri Elias Leskisen ja 22-vuotiaan takapelaaja Lenni Hervolan kanssa.
Korisliigan mestaruuden voittaneen Helsinki Seagullsin kantaviin voimiin kuulunut 195-senttinen ja 30-vuotias BC Nokian kasvatti Shawn Hopkins, palaa Islannin pääsarjaan kolmen kauden tauon jälkeen. Hopkinsin saalisti riveihinsä viime keväänä Islannin välieriin edennyt Alftanes.
Korisliiga-konkari, pelintekijä Tuomas Hirvonen jatkaa uraansa Kotkassa. 29-vuotias Hirvonen siirtyy KTP-Basketiin kaksivuotisella sopimuksella Kataja-Basketista.
Viime kaudella Puolan kakkosliigassa ja Korisliigan Kataja Basketissa pelannut nuorten maajoukkueiden vakiokasvo Teemu Suokas, 188 cm ja 24 vuotta, jatkaa uraansa Espanjassa. Paraikaa Suomea Rein-Ruhrin universiadeissa edustava Suokas on solminut tulevaa kautta koskevan sopimuksen Cartagenan kanssa.
Korisliigan mestaruutta keväällä juhlinut ja uusilla taustajoukoilla liigakauteen lähtevä Helsinki Seagulls on julkaissut uuden valmennusjohtonsa kaudelle 2025–26. Liettuaan lähtevän Vesa Vertion tilalle päävalmentajaksi nousee joukkueen pitkäaikainen apuvalmentaja Timo Saukkola, joka jatkaa tutkaparinaan niin ikään pitkäaikainen kollegansa Kimmo Kujansivu.
Saksan Bundesliigassa Tuomas Iisalon apuvalmentajana toiminut ja Helsinki Seagullsin päättyneenä keväänä Suomen mestaruuteen johdattanut Vesa Vertio, 42, palaa kansainvälisille kentille allekirjoitettuaan yksivuotisen sopimuksen Liettuan hallitsevan hopeamitalistin ja FIBA Mestarien liigaa pelaavan Rytas Vilnan kanssa.
Vilppaan koripallomiehistö on lähes valmis lokakuussa käynnistyvään Korisliigaan. Kolmas ulkomaalaisvahvistus on 196-senttinen laituri Jalen Brooks, joka pelasi viime kaudella Sveitsin pääsarjassa. Vilpas hakee neljättä ulkomaalaista nelospaikalle.
Salon Vilpas on solminut monivuotisen jatkosopimuksen takamies Eero Innamaan (26) kanssa. Sopimus ulottuu kevääseen 2028 saakka, joten turkulaislähtöinen Innamaa nähdään Vilppaan paidassa ainakin seuraavat kolme kautta.
206-senttinen, 108-kiloinen Ze´Rik Onyema on Salon Vilppaan toinen ulkomaalaisvahvistus tulevalle Korisliiga-kaudelle. Onyema kohtasi Vilppaan ensimmäisen ulkomaalaishankinnan, Claudell Harris Jr.:n, viime kaudella NCAA:n kivikovassa Southeastern Conferencessa. Kymmenen sopimuspelaajaa tulevaksi kaudeksi kerännyt Vilpas hakee vielä kahta vahvistusta riveihinsä.
Kauhajoen Karhubasket on solminut kahden vuoden pelaajasopimuksen 23-vuotiaan Hugo Bomanin kanssa. Kaksimetrinen takapelaaja siirtyy Kauhajoelle Nokialta, jossa Raholan Pyrkivän kasvatti pelasi kuuden kauden ajan Korisliigaa.