Karhu tasoitti otteluvoitot Vilpasta vastaan

16.4.2017 Kauhajoen Karhu tasoitti tilit välieräsarjassaan Salon Vilpasta vastaan sunnuntaina Kauhajoen liikuntahallilla. Ottelua tulostaululla käytännössä alusta loppuun johtanut Karhu piti Vilppaan loppuhetkien kirin lopulta kurissa matkalla 82-78 (39-36) –kotivoittoon.

Härkämäinen Devonne Giles oli Karhun terävin syömähammas sunnuntain kotivoitossa Vilppaasta. Kuva: Ville Vuorinen

Kauhajoen Karhu palasi Salohallissa kärsimästään vierastappiosta hienosti sunnuntain välierien kotiavauksessaan. Päätösjaksolla 11 pisteen johtoasemassa käynyt Karhu joutui vielä taistelemaan pitääkseen Vilppaan takanaan, mutta varmisti lopulta vapaaheittoviivalta 82-78 (39-36) –kotivoiton.

Karhu ei ollut ottelussa sekuntiakaan takaa-ajajan asemassa, vaan se joko johti tai oli tulostaululla tasatilanteessa ottelun avausheitosta päätössummeriin. Suurimmillaan kotijohto kasvoi ottelun aikana ”vain” 13 pisteeseen, mutta missään vaiheessa Karhu ei kadottanut otettaan tapahtumien kulusta.

Tasaisessa ottelussa ratkaisuksi nousi isäntien kyky hyökätä kohti korirengasta ja luoda sitä kautta ongelmia Vilppaan puolustukselle. Härkämäinen Devonne Giles rankaisi vierailijoita keskimatkan heitoillaan useasti ottelun aikana ja Karhun takamiehet pääsivät puhkomaan salolaisten puolustuksen ensimmäisen linjan vakuuttavalla tavalla läpi koko illan.

Karhu johti ottelua yhdeksällä pisteellä vielä puolitoista minuuttia ennen loppua, mutta Vilpas onnistui tekemään kamppailusta vielä jännittävän. Matias Ojalan ja Michael Poundsin johdolla Vilpas kuroi eron jo kahteen pisteeseen kun pelikellossa oli jäljellä vain 24 sekuntia. Juho Lehtoranta pussitti Karhulle kuitenkin tarvittavat vapaaheitot ja ratkaisuhetkillä isäntien puolustus piti Vilppaan korintekoaikeet kurissa voiton edellyttämällä tavalla.

- Tänään mentiin pitkälti meidän komennossa monessa asiassa. Jokainen pelaaja toi tänään energiaa peliin, palloa liikuteltiin hyvin ja saimme myös pelaajat liikkeelle, kertasi Karhu-luotsi Sami Toiviainen.

- Sisäpelistä meidän pitää saada enemmän irti, sillä Giles on siellä vahva ja omaa hyvän keskimatkan heiton. Nyt tutkitaan videota ja ollaan valmiita keskiviikkona.

Karhun riveistä vahvinta osaamistaan esittivät sunnuntaina joukkueen pisteykkönen Giles (19/5/4 syöttöä/2 riistoa) sekä joukkueen hyökkäystä esimerkillisesti johtanut Bojan Sarcevic (11/7/6 syöttöä/2 riistoa). Kaksinumeroisille pistelukemille itsensä heittivät myös Austin Hollins (12/6) ja Tate Unruh (11/3 syöttöä).

Vilppaan kokoonpanosta esille nousivat vahvan ottelun pelannut Pounds (19/6/3 syöttöä), sekä 14 pistettä heittänyt Ojala. Liukas takamies Juwan Staten kärsi virhevaikeuksista, mutta pussitti kuitenkin 10 pistettä ja jakoi 2 koriin johtanutta syöttöä.

Ottelutilastot: Karhu - Vilpas
 
10.1.2026 21:08 Korisliiga

Pyrinnön Palmi ja Laine pääsivät irti Lapualla ja pistivät pystyyn pistejuhlat – Uudessakaupungissa Korihait yllätti Vilppaan

Miesten Korisliigan illan kierroksen voittajia olivat Tampereen Pyrintö, Korihait, Tapiolan Honka ja Kauhajoki.

9.1.2026 20:38 Korisliiga

KTP:lle muhkea kotivoitto – Raitanen jatkoi nousujohteisia otteitaan

Ylemmän jatkosarjan paikoista ärhäkästi taistelevat KTP-Basket ja Helsinki Seagulls ottivat tänään sarjapisteitä kotikentillään.

7.1.2026 20:36 Korisliiga

Seagullsin Henryltä väkevä debyytti vierasvoitossa – Kataja omaan vierasvoittoonsa kuukauden pelaaja Harmonin johdolla

Miesten Korisliigassa voittivat tänään Helsinki Seagulls, Kataja Basket ja Lahti Basketball.

7.1.2026 12:21 Korisliiga

De’Vion Harmon on valittu Korisliigan joulukuun kuukauden pelaajaksi

Kaudella 2025–2026 Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Joulukuun parhaaksi valittiin sensaatiomaisen kuukauden pelannut Kataja Basketin De’Vion Harmon.

6.1.2026 21:09 Korisliiga

Korihait päihitti Hongan varmalla joukkuepelillä – espoolaiset putosivat toistaiseksi kärjestä

Tapiolan Honka on porskuttanut Korisliigan kärjessä useina viikkoina, mutta Korihaiden vahva esitys vierasmatkalla päästi Salon Vilppaan ja Kauhajoen voiton verran espoolaisten edelle.

3.1.2026 21:11 Korisliiga

Kauhajoki varmisti kotivoiton loistavan kolmannen jakson ansiosta – Vilpas onnistui pysyttelemään rinnalla paalupaikalla

Miesten Korisliigassa voittajiksi kohosivat tänään Kauhajoki ja Salon Vilpas, jotka johtavat runkosarjaa jaetulla kärkipaikalla.

3.1.2026 10:25 Korisliiga

Teemu Suokas kärsi jo toisen pettymyksen ulkomailla mutta teki väkevän paluun Vilppaaseen: ”Arkipäivän pienet erot voittavassa ja häviävässä joukkueessa pelaamisen välillä huomaa todella selkeästi”

Korisliigan kehittynein pelaaja 2024 Teemu Suokas törmäsi Espanjassa synkkään pukukoppi-ilmapiiriin ja tuli sysätyksi ulos rotaatiosta täysin vailla varoitusta. Nyt pelaaja kertoo oppineensa arvostamaan uudella tavalla voittavassa joukkueessa pelaamista ja luotettavalle työnantajalle työskentelyä.

30.12.2025 21:56 Korisliiga

Sekä Vaaralle että Suokkaalle tuplatupla Vilppaan voitossa – Hongan Peltoniemi riehaantui kaukoheittoilotteluun Kouvolassa

Miesten Korisliigassa pelattiin täysi kuuden ottelun kierros. Luukas Vaara, Teemu Suokas, Alvar Peltoniemi, Tevaun Kokko, Ike Nweke ja Kahron Ross nousivat illan säväyttäjiksi – jokainen vieraskentällä.

29.12.2025 14:35 Korisliiga

Kilpailuvuoden 2026–27 Korisliigojen sarjalisenssien hakijat selvillä

Korisliigan ja naisten Korisliigan sarjamääräysten mukaisesti Korisliigan, naisten Korisliigan, miesten I divisioona A:n ja naisten I divisioonan seurojen piti hakea kilpailuvuoden 2026–27 sarjalisenssiä kyseisiin sarjoihin sarjalisenssihakemuksella 15. joulukuuta mennessä.

28.12.2025 21:29 Korisliiga

Bisons sai katki tappioputkensa – Lahti haastoi Vilpasta viimeiseen asti mutta kaatui lopulta pisteellä

Kiihkeällä Korisliiga-kierroksella voittajiksi kohosivat Bisons Loimaa, Salon Vilpas, Kataja Basket, Tapiolan Honka ja Korhait.

Näytä lisää vastaavia