Karhu tasasi otteluvoitot Kauhajoella

22.4.2017 Kauhajoen Karhu tasoitti lauantai-illan välieräkamppailussa otteluvoitot Salon Vilpasta vastaan. Avausjakson puolivälin jälkeen johtoaseman ottanut Karhu piti asemansa päätössummeriin asti, matkaten lopulta vakuuttavaan 82-73 (39-34) –kotivoittoon.

DeVaughn Washington ja Kauhajoen Karhu ottivat vakuuttavan kotivoiton lauantaina, samalla tasoittaen välieräsarjan voitot Vilpasta vastaan numeroihin 2-2. Kuva: Ville Vuorinen

Karhun ja Vilppaan välisessä ottelussa nähtiin vain kaksi johtoaseman muutosta ja tasatilanteitakin vain kolme. Karhun vahva ote tapahtumien kulusta piti aina avausjakson puolivälin 9-9 –tilanteesta päätössummeriin asti.

Jatkuvasti askeleen vierasjoukkuetta edellä ollut Karhu toimitti voittotaistelun kannalta ratkaisevan iskun päätösjakson puolivälin tienoilla. Juho Nenosen tuotua kolmosellaan Vilppaan neljän pisteen iskuetäisyydelle isännistä, nakutti Karhu vajaassa kolmessa minuutissa takamies Tate Unruhin johdolla 11-3 –runin, venyttäen kotijohdon numeroihin 75-63 kun pelikellossa oli jäljellä vain vajaat viisi minuuttia.

Suurin ero joukkueiden välillä tuli lauantaina kolmen pisteen viivan takaa. Karhun hyökkäyksen pakottaessa Vilppaan puolustuksen jatkuvasti vahvoihin apuasemiin, aukesi isännille paikkoja potkia palloa vapaille heittäjille bonuskaaren taakse, josta Karhu pussitti yrityksensä peräti 52% tarkkuudella (15/29). Karhu keräsi lopulta kolmen pisteen heitoillaan 24 pistettä vierailijoita enemmän (45-21).

- Johdat peliä 37 minuuttia, niin silloin asioita on tehty oikein. Hienoa oli myös nähdä, että hoidimme lopun hyvin, johtaessamme ottelua 10 pisteellä, iloitsi Karhu-luotsi Sami Toiviainen.

- Molemmat olivat tehneet pieniä viilauksia omaan pelaamiseensa. Pelit ovat nyt 2-2 ja kohti seuraavaa ottelua mennään.

Karhun riveistä korisukkaa ahkerimmin heiluttivat takamies Unruh (18) sekä laituri Austin Hollins (18/5/5 syöttöä/2 riistoa). Kaksinumeroiset pistelukemat heittivät myös sentteri DeVaughn Washington (16/9) ja monitoimimies Juho Lehtoranta (11/7/3 syöttöä).

Vilppaan riveistä vaikeassa ottelussa vain Okko Järvi (12) ja laituri Desmond Williams (10/5) heittivät tiensä kaksinumeroisiin pistelukemiin.

Ottelutilastot: Karhu - Vilpas
 
30.4.2026 15:52 NCAA

Oliver Kandén NCAA-liigan Pepperdineen

Karhu Basketia Korisliigassa viimeisen kolmen kauden ajan menestyksekkäästi edustanut Loimaan Korikonkareiden kasvatti Oliver Kandén, 200 cm ja 21 vuotta, siirtyy ensi kaudeksi Yhdysvaltain NCAA-liigaa pelaavaan Pepperdinen yliopistoon.

30.4.2026 14:30 Korisliiga

Korisliiga-finaalit: Järkähtämätön sarjavoittaja kohtaa vaikeuksista voittoihin nousseen sensaatiohaastajan!

Salon Vilpas ja Kataja Basket ottavat mittaa miesten Korisliigan finaalien avausottelussa lauantaina 2. toukokuuta. Nuoret suomalaistähdet Luukas Vaara ja Thomas Tumba jakavat ajatuksensa yllättävän kaksikon tulevasta kohtaamisesta.

28.4.2026 20:44 Korisliiga

Korisliigan jymy-yllätys: Kataja finaaliin seitsemänneltä sijalta, vastustajaksi jatkosarjavoittaja Vilpas!

Kataja Basket ja Salon Vilpas voittivat tänään omien välieräsarjojensa seitsemännet ottelut ja etenevät näin ollen toisiaan vastaan Korisliiga-finaaleihin.

26.4.2026 20:36 Korisliiga

Jännitys jatkaa tiivistymistään: molemmat Korisliiga-välierät seiskapeliin!

Sekä Korihait että Helsinki Seagulls saalistivat tänään voiton, jolla joukkueet venyttivät omia välieräsarjojaan seitsemänteen otteluun.

24.4.2026 20:34 Korisliiga

Välierät katkolla Vilppaalle ja Katajalle – illan pistekuninkaat Harmon ja Adler

Korisliigan kumpikin välieräsarja on nyt tilanteessa 3–2, ja voiton päässä finaaleista ovat Salon Vilpas ja Kataja Basket.

21.4.2026 20:47 Korisliiga

Molemmat välierät tasoissa – Tahvanainen 26 pistettä, Harmon hillittömät 47!

Miesten Korisliigassa kumpikin välieräsarjoista päätyi tänään kotivoittojen ansiosta kutkuttavaan 2–2-tilanteeseen.

18.4.2026 20:53 Korisliiga

Kataja kavensi Seagullsin johtoa Kantosen ja Harmonin säkenöivällä pelillä – Vilpas yli 50 pisteen voittoon Korihaista

Miesten Korisliigan välierissä tilanne on parhaillaan 2–1 niin Salon Vilppaan kuin Helsinki Seagullsinkin hyväksi.

15.4.2026 21:51 Korisliiga

Korihait tasoitti välierät Vilpasta vastaan – Katajakin kävi lähellä, mutta Seagulls pääsi lopussa ohi

Miesten Korisliigassa pelattiin toinen ottelu kumpaakin välieräsarjaa. Salon Vilpas ja Korihait ovat nyt tilanteessa 1–1, kun taas Helsinki Seagulls johtaa Kataja Basketia vastaan 2–0.

13.4.2026 21:38 Korisliiga

Vilpas vei voiton välieräavauksesta Korihaiden vahvasta pelistä huolimatta

Salon Vilpas vei ensimmäisen välieräottelun nimiinsä luvuin 92–84.

12.4.2026 18:59 Korisliiga

Korisliiga-välierät käynnistyivät: Seagulls avasi kotivoitolla

Helsinki Seagullsin ja Kataja Basketin ensimmäinen kohtaaminen päättyi Seagullsin voittoon.

Näytä lisää vastaavia