8.9.2010 Korisliigaan valmistautuva Kauhajoen Karhu on palkannut riveihinsä amerikkalaislaituri John Allenin. 196-senttinen Allen suomalaisyleisölle ennestään tuttu, sillä hän edusti liigakoreilla Kouvoja kaudella 2005-06. Karhun ja Allenin väliseen sopimukseen kuuluu kahden viikon koeaika.

Allen pelasi yliopistokorista Seton Hallissa, jonka jälkeen hän on kolunnut ammattilaiskenttiä Suomen lisäksi Saksan, Ranskan ja Israelin pääsarjoissa.
Ammattilaisuran ensimmäisen kautensa (2005-06) Allen vietti Kouvolassa ja Kouvojen peliasussa. Tehoikseen Allen kirjautti 19,8 pistettä, 7,7 levypalloa ja 2,6 syöttöä.
Viime kaudella Allen pelasi Saksan Bundesliigassa joukkueenaan Braunschweig. Hän teki keskimäärin 6,3 pistettä, poimi 2,4 levypalloa ja antoi 1,7 syöttöä.
Allen saapuu Kauhajoelle perjantaina.
Aiemmin Karhu on solminut sopimuksen viime kauden tehosentterinsä Jeremiah Woodin kanssa. Lisäksi joukkueella on ollut testissä Woodin yliopistokaveri Akronista, takamies Cedric Middleton sekä laituri Danny Sumner.
Karhu Basketia Korisliigassa viimeisen kolmen kauden ajan menestyksekkäästi edustanut Loimaan Korikonkareiden kasvatti Oliver Kandén, 200 cm ja 21 vuotta, siirtyy ensi kaudeksi Yhdysvaltain NCAA-liigaa pelaavaan Pepperdinen yliopistoon.
Salon Vilpas ja Kataja Basket ottavat mittaa miesten Korisliigan finaalien avausottelussa lauantaina 2. toukokuuta. Nuoret suomalaistähdet Luukas Vaara ja Thomas Tumba jakavat ajatuksensa yllättävän kaksikon tulevasta kohtaamisesta.
Kataja Basket ja Salon Vilpas voittivat tänään omien välieräsarjojensa seitsemännet ottelut ja etenevät näin ollen toisiaan vastaan Korisliiga-finaaleihin.
Sekä Korihait että Helsinki Seagulls saalistivat tänään voiton, jolla joukkueet venyttivät omia välieräsarjojaan seitsemänteen otteluun.
Korisliigan kumpikin välieräsarja on nyt tilanteessa 3–2, ja voiton päässä finaaleista ovat Salon Vilpas ja Kataja Basket.
Miesten Korisliigassa kumpikin välieräsarjoista päätyi tänään kotivoittojen ansiosta kutkuttavaan 2–2-tilanteeseen.
Miesten Korisliigan välierissä tilanne on parhaillaan 2–1 niin Salon Vilppaan kuin Helsinki Seagullsinkin hyväksi.
Miesten Korisliigassa pelattiin toinen ottelu kumpaakin välieräsarjaa. Salon Vilpas ja Korihait ovat nyt tilanteessa 1–1, kun taas Helsinki Seagulls johtaa Kataja Basketia vastaan 2–0.
Salon Vilpas vei ensimmäisen välieräottelun nimiinsä luvuin 92–84.
Helsinki Seagullsin ja Kataja Basketin ensimmäinen kohtaaminen päättyi Seagullsin voittoon.