23.1.2019 12:32 Kaminen on viihtynyt Kotkassa ja Korisliigassa mainiosti.

Tomi Kaminen on saanut kauden mittaan KTP:n lentoon. Kuva: Ville Vuorinen
Täksi kaudeksi Korisliiga-valmentajaksi palannut Tomi Kaminen jatkaa Kotkassa ja KTP-Basketin rivessä vielä ainakin seuraavat kaksi kautta. 48-vuotiaan Kamisen jatkosopimus julkistettiin tiistaina voitokkaan kotiottelun jälkeen.
Kamisen ja KTP:n meneillään oleva kausi alkoi yskähdellen. Peli ei ottanut sujuakseen ja tuloksetkaan eivät olleet toivotulla tasolla. Lopulta KTP:n otteet paranivat. Nyt KTP on sarjataulukossa kolmantena.
– ”Tomppa” on luonut joukkueeseen positiivisen ilmanpiirin. Uskomme, että Kamisen joukkueessa on pelaajien hyvä olla. Olemme häneen erittäin tyytyväisiä, KTP-Basketin puheenjohtaja Jyrki Lindström kehuu seuransa tiedotteessa.
Kaminen palasi Korisliiga-joukkueen käskyttäjäksi seitsemän vuoden tauon jälkeen. Kamisen mukaan ei ollut suinkaan helppo päätös palata Korisliigaan ja ammattilaisurheiluun.
– Pohdin monta kertaa mielessäni, sytynkö vielä tähän työhön pääsarjatasolla. Nyt olen tyytyväinen, että päätös oli myönteinen eikä sitä olen tarvinnut katua. On ollut hienoa työskennellä tässä yhteisössä. Ennen muuta ympärillä on paljon ihmisiä, jotka tekevät tätä suurella antaumuksella, Kaminen toteaa.
Edellisen kerran Kaminen valmensi liigatasolla Torpan Poikia kaudella 2011–12. Viime vuodet Kaminen on keskittynyt juniorikoripalloon etenkin Munkkiniemen Kisapojissa.
Karhu Basketia Korisliigassa viimeisen kolmen kauden ajan menestyksekkäästi edustanut Loimaan Korikonkareiden kasvatti Oliver Kandén, 200 cm ja 21 vuotta, siirtyy ensi kaudeksi Yhdysvaltain NCAA-liigaa pelaavaan Pepperdinen yliopistoon.
Salon Vilpas ja Kataja Basket ottavat mittaa miesten Korisliigan finaalien avausottelussa lauantaina 2. toukokuuta. Nuoret suomalaistähdet Luukas Vaara ja Thomas Tumba jakavat ajatuksensa yllättävän kaksikon tulevasta kohtaamisesta.
Kataja Basket ja Salon Vilpas voittivat tänään omien välieräsarjojensa seitsemännet ottelut ja etenevät näin ollen toisiaan vastaan Korisliiga-finaaleihin.
Sekä Korihait että Helsinki Seagulls saalistivat tänään voiton, jolla joukkueet venyttivät omia välieräsarjojaan seitsemänteen otteluun.
Korisliigan kumpikin välieräsarja on nyt tilanteessa 3–2, ja voiton päässä finaaleista ovat Salon Vilpas ja Kataja Basket.
Miesten Korisliigassa kumpikin välieräsarjoista päätyi tänään kotivoittojen ansiosta kutkuttavaan 2–2-tilanteeseen.
Miesten Korisliigan välierissä tilanne on parhaillaan 2–1 niin Salon Vilppaan kuin Helsinki Seagullsinkin hyväksi.
Miesten Korisliigassa pelattiin toinen ottelu kumpaakin välieräsarjaa. Salon Vilpas ja Korihait ovat nyt tilanteessa 1–1, kun taas Helsinki Seagulls johtaa Kataja Basketia vastaan 2–0.
Salon Vilpas vei ensimmäisen välieräottelun nimiinsä luvuin 92–84.
Helsinki Seagullsin ja Kataja Basketin ensimmäinen kohtaaminen päättyi Seagullsin voittoon.