17.6.2022 10:05 BC Nokian Korisliiga-joukkue on solminut uuden pelaajasopimuksen, kun 201-senttinen Kalle Peltonen, 23, nähdään tulevana kautena nokialaisjoukkueessa. Peltosen ja BC Nokian sopimus on mallia 1+1, jossa toinen vuosi on joukkueen optio.
Jyväskyläläislähtöinen Peltonen edusti edelliset kaksi kautta Kauhajoen Karhu Basketia, jossa kahden kauden aikana hän tilastoi keskimäärin 3,4 pistettä ja 1,7 levypalloa ottelua kohden. Kahden kauden aikana hänen palkintokaappiinsa kertyi SM-hopea (2021) ja keväältä 2022 Suomen mestaruus.
Pirkanmaalle Peltosen tuo pelaamisen lisäksi opiskelut, kun hän aloittaa syksyllä opiskelun tradenomiksi Tampereen ammattikorkeakoulussa (TAMK).
– Odottavat fiilikset. Kun koulupaikka varmistui, niin Nokia oli mulle ykkösvaihtoehto ja kaikki sujui mutkitta. Vähän jo kädet syyhyää, että pääsisi hommiin, Peltonen kommentoi seuran tiedotteessa.
– Kalle pelasi erittäin hyvässä joukkueessa pari edelliskautta. Hän on erittäin hyvä lisä joukkueeseen ja tuo meille leveyttä kokoonpanoon. Eikä joukkueessa voi koskaan olla liikaa isoja miehiä, päävalmentaja Greg Gibson kommentoi.
Peltonen on HoNsU-kasvatti, joka pelasi ennen Korisliigaa miesten I divisioona A:ssa Jyväskylä Basketball Academyssä neljä kautta (2016-2020) ja sitä ennen kolme ottelua kaudella 2015-16 kasvattajaseuransa edustusjoukkueessa, JBA:n edeltäjässä.
Suomen nuorisomaajoukkueissa Peltonen on pelannut seitsemän ottelua, joista jokaisen 20-vuotiaiden miesten maajoukkueessa.
Korisliiga-joukkueiden kokoonpanot kaudelle 2022-23 >
Iiro Tuomi, 22, on solminut tulevan korisliigakauden kattavan jatkosopimuksen Tapiolan Hongan kanssa. Viimeiset kolme kautta honkalaisfanit ovat saaneet seurata Tuomen kehityskaarta Hongan miesten sentteriosastolla niin divarissa kuin Korisliigassa.
Korisliigan kotimaisten kärkipelaajien joukkoon viime vuosina rymistellyt Susijengin sentteri Hannes Pöllä, 211 cm ja 27 vuotta, vaihtaa seuraa. Viimeisellä kahdella liigakaudella Kataja Basketia vahvistanut Pöllä on solminut yksikautisen sopimuksen perinteikkään kotkalaisjoukkue KTP-Basketin kanssa.
Pyrintö on tehnyt sopimuksen amerikkalaisen Justice Smithin kanssa. Justice on pelipaikaltaan takapelaaja. Viimeisellä yliopistokaudellaan (24-25) hän edusti Niagaran yliopistoa (Metro Atlantic Athletic Conferencessa) tehoin 9,8 pisteet, 3,7 levypalloa ja 2,2 syöttöä ottelua kohden.
Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2025–2026. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä.
Kauhajoki on solminut vuoden sopimuksen takamies Fiifi Aidoon kanssa. 189-senttinen Visa-Basketin kasvatti siirtyy Kauhajoelle Nokialta, jossa hän on pelannut kaksi edellistä kautta ja oli voittamassa BC Nokian kanssa mestaruutta keväällä 2024.
Korisliigan tuore pronssimitalisti Salon Vilpas on tehnyt avauksensa vahvistusmarkkinoilla. Seura on solminut pelaajasopimuksen 193-senttisen takamies Claudell Harris Juniorin kanssa, joka aloittaa ammattilaisuransa Suomesta.
Uudenkaupungin Korihait saa riveihinsä mukavan paluumuuttajan, kun seuran oma kasvatti Aamos Nikula edustaa tulevalla kaudella kotikaupunkinsa joukkuetta. Vuoden sopimuksen seuran kanssa tehnyt Nikula pelasi viime kaudella BC Nokian organisaatiossa Korisliigaa ja divisioona B:tä.
Uudenkaupungin Korihaiden kotimainen pelaajarunko saa 202 senttiä lisää pituutta Mikael Laihosen vuoden mittaisen sopimuksen myötä. 31-vuotias Laihonen palaa Korisliiga-parketeille vietettyään edelliset kaksi kautta Puolassa.
Kataja-Basket kertoo verkkosivuillaan 23-vuotiaan Besselinkin siirtyvän Nokialta Joensuuhun yksivuotisella sopimuksella.
Hongan oman kasvatin sopimus kattaa kauden 2025-2026.