Kailio jatkaa Kouvoissa, valmennustiimiin täydennystä

22.4.2005 Sparliigan kouvolalaisjoukkue Kouvoissa kuluneella kaudella paljon vastuuta Jukka Toijalan poissaollessa kantanut Juho Kailio, 22, jatkaa Kouvoissa myös tulevalla pelikaudella. Kailio on Kouvojen neljäs sopimuspelaaja. Lisäksi seura on täydentänyt valmennustiimin päävalmentaja Anton Mirolybovin ympärille.

Kailio esiintyi viime kaudella Kouvojen paidassa yhtä vaille kaikissa peleissä (35), ja aloitti takamiehenä 14 ottelussa. Hän kirjasi pelinjohtonsa ohella 2,4 pistettä, 1,3 levypalloa ja 1,34 koriinjohtanutta syöttöä ottelua kohden. 

Juho Kailion sopimuksen myötä Kouvoilla on sopimukset neljän pelaajan kanssa. Aiemmin jatkostaan ovat sopineet Jukka Toijala, Samu Kaaresvirta ja Jani Hiltunen. 

Päävalmentaja Anton Mirolybov saa apuvalmentajakseen ensi kaudella kouvolalaisittain tutun miehen, sillä jo viime kaudella Jouni Grönroosin apuna toiminut Jarno Mäkelä jatkaa myös alkavalla kaudella apuvalmentajan paikalla. Uutena miehenä valmennusrinkiin tulee Suomen nuorten maajoukkueiden fyysisestä valmennuksestakin vastaava Jarmo Dementjeff. Dementjeff ottaa vastuulleen Kouvojen fyysisen valmennuksen sekä osallistuu Kouvojen juniorivalmentajien valmennuskoulutukseen. 

- Dementjeffin saaminen mukaan on erityisesti pelaajien kannalta loistava juttu. Nyt tarjolla on taatusti parasta mahdollista tieto-taitoa fyysisen valmennuksen osalta, ja uskon, että tuloksia tullaan näkemään sekä tulevalla kaudella että pidemmällä aikavälillä, kommentoi Kouvojen tuore päävalmentaja Mirolybov.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/sparliiga/

Asiat

 
1.5.2026 20:01 Korisliiga

Korihaille pronssia – Seagulls kaatui 20 pisteellä

Miesten Korisliigan kevään 2026 pronssimitalisti on Uudenkaupungin Korihait.

30.4.2026 15:52 NCAA

Oliver Kandén NCAA-liigan Pepperdineen

Karhu Basketia Korisliigassa viimeisen kolmen kauden ajan menestyksekkäästi edustanut Loimaan Korikonkareiden kasvatti Oliver Kandén, 200 cm ja 21 vuotta, siirtyy ensi kaudeksi Yhdysvaltain NCAA-liigaa pelaavaan Pepperdinen yliopistoon.

30.4.2026 14:30 Korisliiga

Korisliiga-finaalit: Järkähtämätön sarjavoittaja kohtaa vaikeuksista voittoihin nousseen sensaatiohaastajan!

Salon Vilpas ja Kataja Basket ottavat mittaa miesten Korisliigan finaalien avausottelussa lauantaina 2. toukokuuta. Nuoret suomalaistähdet Luukas Vaara ja Thomas Tumba jakavat ajatuksensa yllättävän kaksikon tulevasta kohtaamisesta.

30.4.2026 09:51 Korisliiga

Äänestä Hang Time -sarjan kauden paras jakso ja voita kultainen koripallo tai Ruudun 3 kuukauden lahjakortteja

Ruudussa kauden mittaan nähty Hang Time -sarja Korisliiga-pelaajista on tuonut jälleen ihastuttavat persoonat lähemmäksi kannattajia. Nyt on aika äänestää jo kuudennen tuotantokauden paras jakso.

30.4.2026 08:54 Korisliiga

Korisliigan finaalierotuomarit valittu

Lauantaina alkava miesten Korisliigan finaalisarja Salon Vilppaan ja Kataja-Basketin välillä tuomitaan seitsemän erotuomarin voimin.

28.4.2026 20:44 Korisliiga

Korisliigan jymy-yllätys: Kataja finaaliin seitsemänneltä sijalta, vastustajaksi jatkosarjavoittaja Vilpas!

Kataja Basket ja Salon Vilpas voittivat tänään omien välieräsarjojensa seitsemännet ottelut ja etenevät näin ollen toisiaan vastaan Korisliiga-finaaleihin.

28.4.2026 15:04 Korisliiga

Michael Poundsista Bisons Loimaan uusi päävalmentaja

Bisons on kiinnittänyt Michael Poundsin uudeksi päävalmentajakseen. Sopimus kattaa kauden 2026-27 ja se sisältää option kaudesta 2027-28. Pounds saapuu Loimaalle KTP-Basketin apuvalmentajan paikalta.

28.4.2026 15:01 Korisliiga

Lauri Kallio jatkosopimukseen Hongan kanssa

Tapiolan Hongan Korisliiga-miehistö on aloittanut valmistautumisen Korisliiga-kauteen 2026-27. Joukkue on solmimassa tukun pelaajasopimuksia ja ensimmäisenä signauksena on takapelaajan paikalle Tapiolan Hongan oma kasvatti Lauri Kallio (188cm).

26.4.2026 20:36 Korisliiga

Jännitys jatkaa tiivistymistään: molemmat Korisliiga-välierät seiskapeliin!

Sekä Korihait että Helsinki Seagulls saalistivat tänään voiton, jolla joukkueet venyttivät omia välieräsarjojaan seitsemänteen otteluun.

24.4.2026 20:34 Korisliiga

Välierät katkolla Vilppaalle ja Katajalle – illan pistekuninkaat Harmon ja Adler

Korisliigan kumpikin välieräsarja on nyt tilanteessa 3–2, ja voiton päässä finaaleista ovat Salon Vilpas ja Kataja Basket.

Näytä lisää vastaavia