Jussi Laakso Seagullsin päävalmentajaksi – Vesa Vertio täydentää valmennusjohdon

31.5.2019 10:08 Helsinki Seagulls on nimittänyt uudeksi päävalmentajaksi Jussi Laakson, joka johdatti Karhu Basketin kahteen peräkkäiseen Suomen mestaruuteen. Vesa Vertio saapuu Seagullsiin Saksan Bundesliigassa pelaavasta Crailsheim Merlinsistä.

42-vuotias Laakso on toiminut Korisliigassa Karhu Basketin valmentajana kaudesta 2015 saakka – ensin apuvalmentajan roolissa, jonka jälkeen hänet nimitettiin päävalmentajaksi seuran historian ensimmäiseen mestaruuteen päättyneellä kaudella 2017-18. Samaisella kaudella hänet palkittiin Korisliigan vuoden valmentaja palkinnolla. 

Laaksolta löytyy vahva historia myös naiskoripalloilun puolelta, jossa hän toimi päävalmentajana Lappeenrannan Catzissa, Helsingin NMKY:ssa. Honka Akatemiassa, sekä Tapiolan Hongassa. Seurajoukkueiden lisäksi Laaksolta löytyy valmentajakokemusta naisten maajoukkueesta sekä 15-, 16- ja 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueista.  Parhaillaan Laakso toimii 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueen päävalmentajana.

- Pääsarjajoukkue, pääkaupungissa ja rinnalla työtä tekemässä hienoja ammattilaisia. Tämä on sellainen kombinaatio, josta ei oikein pysty kieltäytymään, Laakso kommentoi Seagulls-pestiään seuran tiedotteessa.

- Jo tammikuussa tiesin, että muutan takaisin Helsinkiin lähemmäs lähimpiä ihmisiäni. Helmikuussa Karhu Basket julkaisi ratkaisuni ja uuden päävalmentajansa, jonka jälkeen Seagulls oli minuun yhteydessä. Asiat etenivät rauhallisesti, mutta varmasti, Laakso jatkaa.

Laakso jakaa vuolaasti kehuja Kauhajoen suuntaan menneistä vuosistaan.

- Olen kiitollinen Karhu Basketille ja ennen kaikkea Vesa Ojalalle, että uskoi kokemattomaan päävalmentajaan. Ilman häntä tuskin oltaisi tässä tilanteessa.

- Nyt oli kuitenkin aika tehdä muutoksia henkilökohtaisella puolella elämässäni, sen vuoksi muutto Kauhajoelta tuli ajankohtaiseksi. Kuten jo aikaisemmin sanoin, minua on kohdeltu täällä kuin omaa poikaa, joten minulle jää erittäin hyvät muistot paikkakunnasta ja kauhajokisista ihmisistä.

Seagullsin toimitusjohtaja Aku Perho ei peittele tyytyväisyyttään uuden valmennusjohdon saapumisesta seuraan.

On selvää, että Jussin kohdalla teot puhuvat puolestaan. Kun mies on voittanut kaksi liigamestaruutta peräkkäin, pitää olla erittäin tyytyväinen, että hän valitsee meidät. Jussi on hyvin omistautunut työlleen ja omaa laajat verkostot koripallomaailmassa, mikä on kiistatta iso etu näissä hommissa. Vaikka täytettävänä on suuret saappaat uskon, että Jussi on oikea mies Mikon hyvää työtä jatkamaan, Perho kommentoi.

 

Vertio täydentää valmennusjohdon

Vesa Vertio saapuu Seagullsin valmennusjohtoon Saksan pääsarjassa pelaavasta Crailsheimin joukkueesta. Kolme vuotta joukkueen valmennustehtävissä toiminut Vertio oli mukana nostamassa joukkuetta Saksan toiseksi korkeimmalta sarjatasolta pääsarjaan, Bundesliigaan, toisella kaudellaan 2017-18 yhdessä päävalmentaja Tuomas Iisalon kanssa. 

Vesa Vertio valmensi edelliset kolme kautta Crailsheim Merlinsissä.
Vesa Vertio valmensi edelliset kolme kautta Crailsheim Merlinsissä.

Ennen Saksaan siirtymistä 36-vuotias Vertio toimi kymmenen vuoden ajan Tapiolan Hongan C- ja B-ikäluokkien päävalmentajana, sekä apuvalmentajana A-junioreissa ja Hongan miesten divarijoukkueessa. Tämän lisäksi Vertio on tuttu kasvo myös Suomen nuorten maajoukkueiden valmennuskaartista.

Seagullsin työtarjous oli kiinnostava ja kolmen Saksassa vietetyn vuoden jälkeen siihen oli helppo tarttua. Kisahallista minulla on paljon hienoja kokemuksia jo juniorivuosilta pelaajana ja katsojana. On tosi mukavaa palata Stadiin, kommentoi Vertio uutta sopimustaan.

Vesa Vertio oli alusta asti päävalmentaja Jussi Laakson ykköstoive Seagullsin toiseksi valmentajaksi. Tältä pohjalta lähestyimme Vesaa ja heti ensimmäisissä keskusteluissa kävi selväksi, että ajatusmaailmat tulevasta Gullsista ovat samansuuntaiset. Kun vielä yksityiskohdatkin saatiin hiottua kuntoon, niin on hienoa saada toivottaa stadilainen tervetulleeksi Stadiin, Seagullsin urheilutoimenjohtaja Toni Leppänen avaa.

Seagulls tiedotti samalla, että joukkueen pitkäaikainen osteopaatti Aleksi Hakanto jatkaa tehtävissään ensi kaudella.

Seuralla on pelaajasopimukset ensi kaudeksi Tuukka Kotin, Shawn Huffin, Timo Heinosen, Ilari Seppälän ja Ricky Waxlaxin.

 
18.4.2024 21:06 Korisliiga

Tulikuuman Topias Palmin ranne hiljensi Kisahallin – Kauhajoelta vakuuttava välieräavaus

Korisliigan välierät käynnistyivät torstaina, kun runkosarjan ykkönen Helsinki Seagulls isännöi Kauhajokea. Vilppaan avauskierroksella kaatanut Kauhajoki jatkoi loistavia otteitaan, kun se nappasi vierasvoiton Helsingistä 81–88 (39–46).

18.4.2024 12:30 Korisliiga

Korisliigan välieräennakossa Kataja ja Nokia: ”Vaikka joukkueilla olisi kuinka iso ero paperilla, playoffeissa ottelut jäävät yleensä kiinni parista pallonhallinnasta”

Kataja Basketin Thomas Tumba ja BC Nokian Tucker Richardson suhtautuvat alkavaan välieräsarjan keskenään hyvin samankaltaisin ajatuksin. Kumpikin tietää, että yksikin kriittinen pallonmenetys ja vastustaja voi päästä peruuttamattomasti niskan päälle.

17.4.2024 09:15 Korisliiga

Rakkaat viholliset välierissä: Helsinki Seagulls ja Kauhajoki mittelevät keskenään finaalipaikasta

Helsinki Seagullsin Okko Järvi ja Kauhajoen Topias Palmi odottavat kumpikin vesi kielellä välierien tunnelmaa. Seurojen välisissä kohtaamisissa on aina erityinen lataus ilmassa.

14.4.2024 19:31 Korisliiga

Kataja repi tiukan taisteluvoiton itselleen – Korisliigan välieräparit selvillä

Neljäs ja viimeinen joukkue, joka lunasti lipun miesten Korisliigan välieriin, on Kataja Basket.

13.4.2024 21:01 Korisliiga

Kauhajoen ja Vilppaan kamppailu äityi jännäriksi, mutta Eero Innamaa johti joukkueensa välieriin

Miesten Korisliigan puolivälierissä ratkesi jälleen yksi sarja, kun Kauhajoki selätti Salon Vilppaan kolmannen kerran.

12.4.2024 20:43 Korisliiga

Nokia eteni välieriin – Kataja pisteellä niskan päälle

BC Nokia selvisi kevään toisena joukkueen puolivälieristä jatkoon. Kataja Basket otti edun haltuun omassa sarjassaan.

11.4.2024 22:14 Korisliiga

Vilpas laittoi kapulan Kauhajoen rattaisiin – Seagulls eteni välieriin puhtaalla pelillä

Miesten Korisliigassa yksi neljästä puolivälieräsarjasta saapui päätökseensä.

9.4.2024 21:08 Korisliiga

Kataja tasasi tilit Korihaita vastaan – Nokialle toinen voitto Kouvoista

Miesten Korisliigassa jatkettiin puolivälieriä. Katajan Thomas Tumba juhli sekä tärkeää otteluvoittoa että uransa isointa pistesaldoa.

8.4.2024 20:41 Korisliiga

Kobrat taisteli kovaa, mutta Seagulls oli jälleen liian kova pala – Kauhajoki laittoi Vilppaan selkä seinää vasten

Miesten Korisliigassa kaksi puolivälieräsarjaa saavutti kiperän 2–0-tilanteen. Toista sarjoista johtaa kotietujoukkue, toista taas haastaja.

6.4.2024 21:22 Korisliiga

BC Nokia repi avausvoiton tuplajatkoaikatrilleristä

Korisliigan neljästä puolivälieräsarjasta viimeinen käynnistyi, ja avausvoiton otti kotietua nauttiva Nokia.

Näytä lisää vastaavia