Jukka Toijalan Kataja-pesti varmistui

10.6.2010 Viimeiset kaudet Korisliigan Kouvolan Kouvoja valmentaneen Jukka Toijalan, 38, siirtyminen Joensuun Katajan peräsimeen varmistui torstaina. Toukokuussa valmentajasopimuksen Katajan kanssa allekirjoittanut Toijala ei käyttänyt sopimuksessaan ollutta pykälää, joka olisi sallinut hänen siirtymisensä valmennustehtäviin ulkomaille.

Jukka Toijalan siirtyminen Joensuun Katajan penkin päähän varmistui torstaina. Kuva: Francois Perthuis.

- Keskusteluja käytiin parin joukkueen kanssa, mutta varsinaisen tarjouksen sain yhdeltä joukkueelta. Tilanne ei ollut kuitenkaan urheilullisesti sillä tasolla, että olisin kokenut sen riittävän mielenkiintoiseksi, Toijala kertoo.

Toijala pitää uransa tässä vaiheessa tärkeänä sitä, että hänen nimensä on nyt tiedossa valmentajamarkkinoilla.

- Aika näyttää, onko myöhemmin mahdollista siirtyä Suomen ulkopuolelle. Suomalaisen valmentajan ei ole vielä tässä vaiheessa kovin yksinkertaista löytää töitä ulkomailta, mutta jos maajoukkueemme pärjää edelleen hyvin, niin aita madaltuu koko ajan, "Toikka" sanoo.

Joensuun Katajan liigajoukkueella kuluva kesä on pelaajien osalta lähtenyt käyntiin omatoimisella harjoittelulla. Joukkue kokoontuu maanantaina 14.6. Joensuuhun, jossa käynnistyy viikon mittainen harjoitus- ja testileiri. Tämän jälkeen osa pelaajista siirtyy miesten maajoukkueen kesäharjoittelurinkiin ja loput harjoittelevat henkilökohtaisten harjoitussuunnitelmien mukaan.

Heinäkuussa Toijala ja joukkueenjohtaja Jukka Törmälä matkaavat Las Vegasiin katsastamaan eri agenttitoimistojen järjestämiä harjoitusleirejä, joilta viime kaudelta tiensä löysivät Suomeen mm. Lahden Ricky Hickman, Kouvojen Ross Neltner ja Katajan Kristian Clarkson.

- Vahvistuksia myöten joukkue on kasassa elo-syyskuun vaihteessa, jonka jälkeen meillä on vajaa kuukausi aikaa hioa paketti siihen kuntoon, että sarja voi alkaa, Toijala kaavailee.

 
30.4.2026 15:52 NCAA

Oliver Kandén NCAA-liigan Pepperdineen

Karhu Basketia Korisliigassa viimeisen kolmen kauden ajan menestyksekkäästi edustanut Loimaan Korikonkareiden kasvatti Oliver Kandén, 200 cm ja 21 vuotta, siirtyy ensi kaudeksi Yhdysvaltain NCAA-liigaa pelaavaan Pepperdinen yliopistoon.

30.4.2026 14:30 Korisliiga

Korisliiga-finaalit: Järkähtämätön sarjavoittaja kohtaa vaikeuksista voittoihin nousseen sensaatiohaastajan!

Salon Vilpas ja Kataja Basket ottavat mittaa miesten Korisliigan finaalien avausottelussa lauantaina 2. toukokuuta. Nuoret suomalaistähdet Luukas Vaara ja Thomas Tumba jakavat ajatuksensa yllättävän kaksikon tulevasta kohtaamisesta.

28.4.2026 20:44 Korisliiga

Korisliigan jymy-yllätys: Kataja finaaliin seitsemänneltä sijalta, vastustajaksi jatkosarjavoittaja Vilpas!

Kataja Basket ja Salon Vilpas voittivat tänään omien välieräsarjojensa seitsemännet ottelut ja etenevät näin ollen toisiaan vastaan Korisliiga-finaaleihin.

26.4.2026 20:36 Korisliiga

Jännitys jatkaa tiivistymistään: molemmat Korisliiga-välierät seiskapeliin!

Sekä Korihait että Helsinki Seagulls saalistivat tänään voiton, jolla joukkueet venyttivät omia välieräsarjojaan seitsemänteen otteluun.

24.4.2026 20:34 Korisliiga

Välierät katkolla Vilppaalle ja Katajalle – illan pistekuninkaat Harmon ja Adler

Korisliigan kumpikin välieräsarja on nyt tilanteessa 3–2, ja voiton päässä finaaleista ovat Salon Vilpas ja Kataja Basket.

21.4.2026 20:47 Korisliiga

Molemmat välierät tasoissa – Tahvanainen 26 pistettä, Harmon hillittömät 47!

Miesten Korisliigassa kumpikin välieräsarjoista päätyi tänään kotivoittojen ansiosta kutkuttavaan 2–2-tilanteeseen.

18.4.2026 20:53 Korisliiga

Kataja kavensi Seagullsin johtoa Kantosen ja Harmonin säkenöivällä pelillä – Vilpas yli 50 pisteen voittoon Korihaista

Miesten Korisliigan välierissä tilanne on parhaillaan 2–1 niin Salon Vilppaan kuin Helsinki Seagullsinkin hyväksi.

15.4.2026 21:51 Korisliiga

Korihait tasoitti välierät Vilpasta vastaan – Katajakin kävi lähellä, mutta Seagulls pääsi lopussa ohi

Miesten Korisliigassa pelattiin toinen ottelu kumpaakin välieräsarjaa. Salon Vilpas ja Korihait ovat nyt tilanteessa 1–1, kun taas Helsinki Seagulls johtaa Kataja Basketia vastaan 2–0.

13.4.2026 21:38 Korisliiga

Vilpas vei voiton välieräavauksesta Korihaiden vahvasta pelistä huolimatta

Salon Vilpas vei ensimmäisen välieräottelun nimiinsä luvuin 92–84.

12.4.2026 18:59 Korisliiga

Korisliiga-välierät käynnistyivät: Seagulls avasi kotivoitolla

Helsinki Seagullsin ja Kataja Basketin ensimmäinen kohtaaminen päättyi Seagullsin voittoon.

Näytä lisää vastaavia