10.7.2007 Korisliigan sarjanousija Kauhajoen Karhu on kiinnittänyt ensimmäinen ulkomaalaispelaajan liigamiehistöönsä. Josh Gross (200 cm, 105 kg) liittyy Karhun vahvuuteen elokuussa.
Laitamiehen paikkaa pelaava Gross on räjähtävällä pompulla varustettu erittäin ulottuva pelaaja. Viimeksi Josh on pelannut NBA:n kehitysliiga NBDL:aa L.A. D-Fenders-joukkueessa, joka on Los Angeles Lakersin farmijoukkue. 1983 syntynyt Gross on UNC Greensboro -yliopiston kasvatti.
Päävalmentaja Greg Gibson näki Josh Grossin pelejä varta vasten valmentajille ja scouteille järjestetyllä pelileirillä Greensborossa. Gibson vakuuttui Grossin taidoista ja ennen kaikkea hänen urheilullisuudestaan.
- Josh tulee sopimaan täydellisesti joukkueeseemme. Hänen 96 cm ponnistusvoimansa yhdistettynä pitkiin raajoihin antavat hänelle mahtavan ulottuvuuden, jolla voi napsia levypalloja. Lisäksi hänellä on hyvä heitto ja hän pystyy myös ajamaan korille. Olen erittäin tyytyväinen, että saimme Josh Grossin kaltaisen pelaajan joukkueeseemme, myhäilee Gibson.
Grossin sopimuksen myötä Karhun joukkueella on nyt kymmenen pelaajasopimusta valmiina. Vielä katsellaan kahta ulkomaalaista pelaajaa, lähinnä takamiestä ja isoa laituria. Tavoitteena on, että kaikki sopimukset n tehty heinäkuun loppupuolelle mentäessä.
- Pelaajien hintataso toki hieman laskee syksyä kohti mentäessä, mutta myös parhaat pelaajat ovat silloin jo sopimuksensa tehneet, kertoo Karhun koripallojaoston puheenjohtaja Mikko Katajisto.
- Haluamme kiinnittää juuri tietyt pelaajat joukkueeseemme ja siksi pyrimme toimimaan suhteellisen nopeasti, Katajisto jatkaa.
Karhun sopimuspelaajat kaudelle 2007/2008 ovat Olli Ahvenniemi, Kwamena Brace, Josh Gross, Santeri Latvala, Markku Loukko, Toni Raiski, Heikki Saaristo ja Juho Teppo.
Kataja Basket kaatoi toisen pahimmista kilpailijoistaan, Bisons Loimaan, ja varmisti oman pääsynsä pudotuspeleihin. Lahti Basketball ei olisi myöskään enää uhannut joensuulaisia, koska se kärsi hiuksenhienon tappion sarjaputoaja Kobrille. Ylemmässä jatkosarjassa puolestaan korkein ja matalin sija on ratkaistu, mutta niiden välissä järjestys voi vielä jatkosarjojen päätöskierroksella muuttua.
Miesten Korisliigan jatkosarjoja on kullakin joukkueella jäljellä enää yksi tai kaksi ottelua. Alemman jatkosarjan toinen playoff-joukkue ja ylemmän jatkosarjan joukkueiden järjestys sijoilla 2–5 ovat edelleen mysteerejä.
Tapiolan Honka tavoittelee viimeisillä kierroksilla jatkosarjasijoituksensa kohentamista ja kotiedun saavuttamista playoffeihin. Espoolaisseura on taulukossa viidentenä mutta tasapisteissä kahden ylempänä olevan joukkueen kanssa.
Tampereen Pyrintö on varmuudella mukana Korisliigan pudotuspeleissä, mutta Lahti Basketball ja Bisons Loimaa voivat vielä teoriassa saavuttaa toista pääsylippua hallussaan pitävän Kataja Basketin. Ylemmässä jatkosarjassa Korihait, KTP-Basket ja Tapiolan Honka uhkaavat Kauhajoen kakkossijaa. Salon Vilpas ei pelannut tänään, mutta sen paalupaikkaa ei voi viedä enää kukaan.
KTP-Basketin Remu Raitanen on kehittynyt koripalloilijana mutta pyrkii iltaisin tyhjentämään lajiin liittyvät mietteet päästään. Muutoin kentällä tapahtuvia asioita tulee helposti yliajateltua – etenkin nyt, kun seura pelaa parasta kauttaan aikoihin.
Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa pelattiin kaksi ottelua. Korihait kaatoi Helsinki Seagullsin, jolle tappio oli jo viides kuudesta viimeisimmästä ottelusta. Salon Vilpas puolestaan kasvatti kaulaa lohkon kärjessä taivuttamalla kakkossijan haltija Kauhajoen.
Miesten Korisliigassa voittivat tänään ylemmän jatkosarjan kolmonen KTP-Basket ja alemman jatkosarjan ykkönen Tampereen Pyrintö.
Korisliigan jatkosarjoja pelataan vielä muutama kierros, mutta Kouvot varmisti tämäniltaisella voitollaan Bisons Loimaasta, ettei voi enää pudota sarjan viimeiselle sijalle. Putoajan paikalle sijoittuu näin ollen Kobrat.
Erinomaista Korisliiga-kautta pelaavan Tapiolan Hongan miesten joukkueen ensi kauden 2026-27 rakentaminen on käynnistetty sopimalla Aapo Heinosen jatkosta joukkueen päävalmentajana.
Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa vain kaksi parhaiten sijoittunutta joukkuetta pääsee playoffeihin. Näitä sijoja pitävät tällä hetkellä hallussaan Kataja Basket ja Tampereen Pyrintö, jotka kohtasivat tänään Tampereella.