7.8.2009 Korisliigajoukkue Joensuun Kataja on saanut kokoonpanonsa valmiiksi. Viimeisen haussa olleen pelipaikan täyttää 26-vuotias amerikkalaistakamies Joey Knight, joka siirtyy Suomeen Turkin kakkosliigasta.

183-senttisen Knightin kaksi edelliskautta Turkin TBL2-liigassa (Eyüp Istanbul ja Pertevniyal Istanbul) ovat tuoneet hänen tililleen kaksi riistokuninkuutta (2008 ja 2009) sekä yhden pistekuninkuuden (2008). Viime kaudella Knight urakoi tilastokeskiarvoikseen 21,4 pistettä, 5,0 levypalloa, 6,0 koriinjohtanutta syöttöä ja 2,6 pallonriistoa ottelua kohden hyvillä heittotarkkuuksilla (2p 51 %, 3p 36 %, 1p 79 %).
Syksyllä neljännen ammattilaiskautensa aloittavalla Knightilla on aiempaa ammattilaiskokemusta myös Itävallasta.
- Tavoitteena oli löytää hyvä puolustuspään pelaaja, joka pystyy johtamaan puolustustamme ja auttamaan hieman levypallopelissäkin. Hyökkäyspään ominaisuuksista syöttö- ja pelinlukutaito olivat tietenkin välttämättömyyksiä, mutta halusin myös pelaajan, joka on aggressiivinen (korille)ajaja ja jolla on riittävä kolmen pisteen heittouhka, kertoo Katajan päävalmentaja Pekka Salminen.
Knight ei 183-senttisenä takamiehenä ole pelipaikallaan kaikkein isokokoisimmasta päästä, mutta Salminen ei koe tätä ongelmaksi.
- Kaikkea ei aina voi saada. Joeyn kohdalla kaikki muu on kunnossa ja hän tulee muilla ominaisuuksillaan nostamaan puolustuksemmekin uudelle tasolle, päävalmentaja vakuuttaa.
Knightin sopimuksen myötä Katajan kokoopano kaudelle 2009/10 on valmis. Knightin lisäksi joukkueessa pelaavat tulevalla kaudella Petri Virtanen, Ilpo Pehkonen, Jussi Eskola, Janne Kinnunen, Daviin Davis, Matias Ojala, Juho Nenonen, Roope Kinnunen, Kendall Chones ja Sami Lehtoranta. Joukkuetta valmentavat Pekka Salminen ja Ilkka Immonen.
Aiemmin uutisoidusta poiketen Mikko-Petteri Järvinen keskittyy ainakin alkukaudesta opintoihinsa sekä viime syksynä loukkaantuneen jalkansa kuntouttamiseen, eikä ole joukkueen käytettävissä.
Toukokuussa seurahistorian toista Suomen mestaruutta juhlinut Salon Vilpas osallistuu tulevalla kaudella Mestarien liigan karsintoihin.
Viime vuosina mm. kaksi Slovakian mestaruutta voittanut ja Saksan Bundesliigaa pelannut Aatu Kivimäki, 186 cm ja 29 vuotta, palaa Suomeen ja Korisliigaan. Susijengin vahvuuteen kuuluva karkkilalaislähtöinen Kivimäki on solminut kolmivuotisen sopimuksen Korisliigan kestomenestyjä Karhu Basketin kanssa.
Viime kauden Pällijeff pelasi AC Oulu Basketin riveissä ja oli joukkueineen taistelemassa I divisioona A:n finaaleissa noususta Korisliigaan. Oulun lisäksi Pällijeff on pelannut HBA:n ja JBA:n paidassa. Sopimus on malliltaan 1+1-vuotinen.
Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjalisenssit pelikaudelle 2026–2027. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä. Keski-Suomi palaa liigakartalle, kun Kipinä Basket nähdään Korisliigassa tulevalla kaudella. Kaikkiaan koriksen pääsarjoissa nähdään tulevalla kaudella ennätykselliset 65 joukkuetta.
Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.
Uuden päävalmentaja Konsta Mastomäen johdolla Kauhajoen uudeksi pelaajaksi on rekrytoitu 23-vuotias, 196 senttinen ja 98 kiloinen Tyeree Bryan. Joukkueen apuvalmentajaksi saapuu Cedrid Latimer.
Helsinki Seagulls on tehnyt yhden kauden mittaisen sopimuksen joukkueen monivuotisen kapteenin René Rougeaun kanssa. Korisliigassa huimat viisi mestaruutta voittanut yhdysvaltalaispeluri on edustanut Seagullsia jo kaudesta 2022-23 asti.
Laitahyökkääjän viime kausi päättyi ikävästi loukkaantumiseen vasta kauden toisessa ottelussa. Jatkosopimus on kestoltaan yksivuotinen.
Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.
Tuore koripalloilun Suomen mestari Salon Vilpas on tehnyt kahden vuoden pelaajasopimuksen Simeon Stefanovicin kanssa. 188-senttinen takamies pelasi juniori-ikäisenä neljä vuotta Espanjassa ja ensimmäiset liigakokemukset tulivat viime kaudella Lapuan Kobrissa.