14.8.2013 Korisliigaa pelaava Kouvolan Kouvot on värvännyt toisen amerikkalaisvahvistuksen riveihinsä liigakaudelle 2013/14. NCAA:n Big East -konferenssin Cincinnati Bearcatsin puolustusstopperina kunnostautunut JaQuon Parker aloittaa syksyllä ensimmäisen ammattilaiskautensa Euroopassa.
190-senttinen Parker pelasi Cincinnatin paidassa joukkueen kaikki 34 ottelua NCAA-liigassa kaudella 2012/13 ja viimeisteli joukkueelleen vakuuttavat 10,9 pistettä, 4,8 levypalloa ja 1,6 syöttöä ottelua kohden. Keväällä 2012 Cincinnati eteni USA:n 16 parhaan yliopiston joukkoon valtakunnallisessa NCAA-turnauksessa.
– Parker on vahvarakenteinen takamies/laituri, joka pystyy pelaamaan useassa roolissa. Kovassa Big East -konferenssissa hän toimii koulunsa Cincinnatin puolustusstopperina. Hyvänä levypallopelaajana ja joukkueensa kolmanneksi parhaana scoraajana hän pelasi yli 30 minuuttia per ottelu, Kouvojen päävalmentaja Jyri Lehtonen kuvailee.
– Nuoreen runkoomme haetaan pelaajia, jotka sopivat henkisesti joukkueeseen ja pystyvät pelaamaan aggressiivista koripalloa. Uskomme vahvasti, että olemme jo nyt löytäneet kaksi tällaista vahvistusta, Kouvojen johtokunnan jäsen Mikko Sydänmaanlakka kommentoi.
JaQuon Parkerin lisäksi Kouvoilla on sopimukset alkavalle kaudelle Lawrence Wrightin, Ilari Seppälän, Daniel Dolencin, Juuso Kauppisen, Alexander Madsenin, Tuomas Hirvosen, Jere Luoman, Juha Piepposen ja Juuso Mäenpään kanssa.
Helsinki Seagulls on solminut yhden kauden mittaiset sopimukset joukkueen yhdyvaltalaiskapteenin René Rougeaun sekä 23-vuotiaan laituri Elias Leskisen ja 22-vuotiaan takapelaaja Lenni Hervolan kanssa.
Korisliigan mestaruuden voittaneen Helsinki Seagullsin kantaviin voimiin kuulunut 195-senttinen ja 30-vuotias BC Nokian kasvatti Shawn Hopkins, palaa Islannin pääsarjaan kolmen kauden tauon jälkeen. Hopkinsin saalisti riveihinsä viime keväänä Islannin välieriin edennyt Alftanes.
Korisliiga-konkari, pelintekijä Tuomas Hirvonen jatkaa uraansa Kotkassa. 29-vuotias Hirvonen siirtyy KTP-Basketiin kaksivuotisella sopimuksella Kataja-Basketista.
Viime kaudella Puolan kakkosliigassa ja Korisliigan Kataja Basketissa pelannut nuorten maajoukkueiden vakiokasvo Teemu Suokas, 188 cm ja 24 vuotta, jatkaa uraansa Espanjassa. Paraikaa Suomea Rein-Ruhrin universiadeissa edustava Suokas on solminut tulevaa kautta koskevan sopimuksen Cartagenan kanssa.
Korisliigan mestaruutta keväällä juhlinut ja uusilla taustajoukoilla liigakauteen lähtevä Helsinki Seagulls on julkaissut uuden valmennusjohtonsa kaudelle 2025–26. Liettuaan lähtevän Vesa Vertion tilalle päävalmentajaksi nousee joukkueen pitkäaikainen apuvalmentaja Timo Saukkola, joka jatkaa tutkaparinaan niin ikään pitkäaikainen kollegansa Kimmo Kujansivu.
Saksan Bundesliigassa Tuomas Iisalon apuvalmentajana toiminut ja Helsinki Seagullsin päättyneenä keväänä Suomen mestaruuteen johdattanut Vesa Vertio, 42, palaa kansainvälisille kentille allekirjoitettuaan yksivuotisen sopimuksen Liettuan hallitsevan hopeamitalistin ja FIBA Mestarien liigaa pelaavan Rytas Vilnan kanssa.
Vilppaan koripallomiehistö on lähes valmis lokakuussa käynnistyvään Korisliigaan. Kolmas ulkomaalaisvahvistus on 196-senttinen laituri Jalen Brooks, joka pelasi viime kaudella Sveitsin pääsarjassa. Vilpas hakee neljättä ulkomaalaista nelospaikalle.
Salon Vilpas on solminut monivuotisen jatkosopimuksen takamies Eero Innamaan (26) kanssa. Sopimus ulottuu kevääseen 2028 saakka, joten turkulaislähtöinen Innamaa nähdään Vilppaan paidassa ainakin seuraavat kolme kautta.
206-senttinen, 108-kiloinen Ze´Rik Onyema on Salon Vilppaan toinen ulkomaalaisvahvistus tulevalle Korisliiga-kaudelle. Onyema kohtasi Vilppaan ensimmäisen ulkomaalaishankinnan, Claudell Harris Jr.:n, viime kaudella NCAA:n kivikovassa Southeastern Conferencessa. Kymmenen sopimuspelaajaa tulevaksi kaudeksi kerännyt Vilpas hakee vielä kahta vahvistusta riveihinsä.
Kauhajoen Karhubasket on solminut kahden vuoden pelaajasopimuksen 23-vuotiaan Hugo Bomanin kanssa. Kaksimetrinen takapelaaja siirtyy Kauhajoelle Nokialta, jossa Raholan Pyrkivän kasvatti pelasi kuuden kauden ajan Korisliigaa.