23.10.2023 12:42 Kokenut yhdysvaltalaissentteri James Padgett liittyy Lahti Basketballiin.

Lahti Basketball kertoo tiedotteessaan solmineensa loppukauden kattavan sopimuksen 32-vuotiaan sentterin James Padgettin kanssa. Kokenut yhdysvaltalainen on urallaan pelannut Suomessa ja Korisliigassa aiemminkin, sillä hän edusti kaudella 2013–14 Salon Vilpasta ja Korihaita.
Muita Padgettin työnantajia on löytynyt vuosien varrella Japanista, Sveitsistä, Ranskasta, Bulgariasta, Romaniasta, Israelista ja Slovakiasta. Yliopistovuotensa hän pelasi Marylandissä.
Tiedotteen mukaan Padgett saapuu Lahteen kuluvalla viikolla ja joukkueen tavoitteena on, että pelaaja pääsee parketille jo perjantaina, kun Lahti Basketball matkustaa vierasotteluun Kotkaan.
Lahden päävalmentaja Tom Cooman kommentoi samassa tiedotteessa uutta pelaajahankintaa:
– Etsintä on ollut pitkä, mutta olemme viimein löytäneet pelaajan, joka tuo sitä, mitä meiltä on puuttunut. Jamesilla on pitkä lista saavutuksia, ja hänen kokemuksensa tuonee meille lisää voittajamentaliteettia. Hänen tehtävänsä on auttaa pitämään meidät voittojen tiellä ja tuoda voimaa korin alle.
Kataja Basket kaatoi toisen pahimmista kilpailijoistaan, Bisons Loimaan, ja varmisti oman pääsynsä pudotuspeleihin. Lahti Basketball ei olisi myöskään enää uhannut joensuulaisia, koska se kärsi hiuksenhienon tappion sarjaputoaja Kobrille. Ylemmässä jatkosarjassa puolestaan korkein ja matalin sija on ratkaistu, mutta niiden välissä järjestys voi vielä jatkosarjojen päätöskierroksella muuttua.
Miesten Korisliigan jatkosarjoja on kullakin joukkueella jäljellä enää yksi tai kaksi ottelua. Alemman jatkosarjan toinen playoff-joukkue ja ylemmän jatkosarjan joukkueiden järjestys sijoilla 2–5 ovat edelleen mysteerejä.
Tapiolan Honka tavoittelee viimeisillä kierroksilla jatkosarjasijoituksensa kohentamista ja kotiedun saavuttamista playoffeihin. Espoolaisseura on taulukossa viidentenä mutta tasapisteissä kahden ylempänä olevan joukkueen kanssa.
Tampereen Pyrintö on varmuudella mukana Korisliigan pudotuspeleissä, mutta Lahti Basketball ja Bisons Loimaa voivat vielä teoriassa saavuttaa toista pääsylippua hallussaan pitävän Kataja Basketin. Ylemmässä jatkosarjassa Korihait, KTP-Basket ja Tapiolan Honka uhkaavat Kauhajoen kakkossijaa. Salon Vilpas ei pelannut tänään, mutta sen paalupaikkaa ei voi viedä enää kukaan.
KTP-Basketin Remu Raitanen on kehittynyt koripalloilijana mutta pyrkii iltaisin tyhjentämään lajiin liittyvät mietteet päästään. Muutoin kentällä tapahtuvia asioita tulee helposti yliajateltua – etenkin nyt, kun seura pelaa parasta kauttaan aikoihin.
Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa pelattiin kaksi ottelua. Korihait kaatoi Helsinki Seagullsin, jolle tappio oli jo viides kuudesta viimeisimmästä ottelusta. Salon Vilpas puolestaan kasvatti kaulaa lohkon kärjessä taivuttamalla kakkossijan haltija Kauhajoen.
Miesten Korisliigassa voittivat tänään ylemmän jatkosarjan kolmonen KTP-Basket ja alemman jatkosarjan ykkönen Tampereen Pyrintö.
Korisliigan jatkosarjoja pelataan vielä muutama kierros, mutta Kouvot varmisti tämäniltaisella voitollaan Bisons Loimaasta, ettei voi enää pudota sarjan viimeiselle sijalle. Putoajan paikalle sijoittuu näin ollen Kobrat.
Erinomaista Korisliiga-kautta pelaavan Tapiolan Hongan miesten joukkueen ensi kauden 2026-27 rakentaminen on käynnistetty sopimalla Aapo Heinosen jatkosta joukkueen päävalmentajana.
Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa vain kaksi parhaiten sijoittunutta joukkuetta pääsee playoffeihin. Näitä sijoja pitävät tällä hetkellä hallussaan Kataja Basket ja Tampereen Pyrintö, jotka kohtasivat tänään Tampereella.