5.8.2011 Naisten koripallon SM-sarjaa pelaava Äänekosken Huima on hankkinut riveihinsä kaksi uutta amerikkalaispelaajaa, 182-senttisen Madina Alin ja 176-senttisen Patrice Holmesin.

182-senttinen, 23-vuotias 3-4-paikkojen pelaaja Madina Ali valmistui keväällä West Virginian yliopistosta. Huiman tiedotteessa Alia luonnehditaan korinaluspelaajaksi, joka pystyy pelaamaan myös kauempana korista.
Toisena uutena amerikkalaispelaajana Äänekoskelle saapuu 176-senttinen, joulukuussa 29 vuotta täyttävä Patrice Holmes. Middle Tennesseen yliopistosta keväällä 2004 valmistunut Holmes on pelinrakentaja, joka hallitsee myös korinteon.
Alin ja Holmesin lisäksi Huimaa edustavat tulevalla kaudella Kenya Robinson, Sanna Jämsen, Susanne Uecker, Jonna Tiihonen, Emmi-Julia Nurmi, Nelli Nissinen, Karoliina Rytkönen sekä Lotta Kymäläinen. Huimaa valmentaa Mervi Nurmi.
Naisten Korisliigan puolivälierät käynnistyvät keskiviikkona 18. maaliskuuta, kun kaikki neljä otteluparia pyörähtävät käyntiin.
Naisten Korisliigan runkosarja paketoitiin lauantaina. Illan voittajia olivat PeKa, BC Nokia, ToPo ja HBA-Märsky.
Naisten Korisliigassa pelattiin runkosarjan toiseksi viimeinen pelipäivä. Illan neljässä ottelussa voittajiksi ylsivät Pyrintö, ToPo, BC Nokia ja HBA Märsky.
Naisten Korisliigassa pelattiin lauantaina kaksi ottelua. Voittajiksi ylsivät ViVe ja EBT.
Naisten Korisliigassa pelattiin perjantaina kaksi ottelua. Voitot kirjattiin Pyrinnölle ja BC Nokialle.
Pyrintö päätyi vaihtamaan kolmannen ulkomaalaispelaajansa vielä siirtotakarajan kynnyksellä. Yhdessä Naisten Korisliigan ottelussa nähty Bree Olson lähti kotimatkalle ja tilalle saapui kaksi edelliskautta Irlannissa pelannut 27-vuotias Scout Frame.
Kaudella 2025–2026 naisten Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Helmikuun parhaaksi on valittu Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki. Hän sai samaisen kunnian myös marraskuussa.
Lauantaina Naisten Korisliiga jatkui yhdellä ottelulla. Siinä Vimpelin Veto haki vierasvoiton Nokialta 74-68.
Naisten Korisliiga jatkui perjantaina kahdella ottelulla. Illan voittajia olivat HBA-Märsky ja Honka.
Naisten Korisliigan keskiviikon ainoassa ottelussa ToPo paransi asemiaan kaatamalla kotikentällään EBT:n. Ottelu päättyi 72–66.