Huima taas vahvempi Keski-Suomen paikalliskamppailussa

1.12.2010 Äänekosken Huima voitti myös kauden toisen Keski-Suomen paikalliskamppailun koripallon naisten SM-sarjassa. Keskiviikkoillan kotiottelu jyväskyläläistä Hongikon Nuorisoseuran Urheilijoita vastaan päättyi lukemiin 75-68 (37-29).

Maiju Pekkarinen (kuvassa) ja Kenya Robinson heittivät Huimalle paikallispelissä 17 pistettä kummatkin.

Juta Jahilon FoA kurotti voiton ToPosta. Kuvat: Francois Perthuis.

Viime aikoina vahvan nousuvireisesti pelannut HoNsU aloitti urakkansa Äänekoskella pirteästi. Huima vääntäytyi kuitenkin toisen neljänneksen alussa ohitse ja karkasi seuraavalla kymmenminuuttisella suurimmillaan jo 17 pisteen johtoasemaan ratkaisten ottelun.

Kotijoukkue sortui peräti 24 pallonmenetykseen, mutta se ei koitunut kohtalokkaaksi vaatimattomalla tarkkuudella heittäneitä vierailijoita vastaan. Korinalustoilla Huima oli vahvempi voittaen levypallot 40-33.

Huiman ykkösnimi oli yllätyksettömästi Kenya Robinson (17/17). Kentän korkeimman pistemäärän heitti kuitenkin jyväskyläläisten Dionne Pounds (21/6), joka valittiin naisten SM-sarjan marraskuun pelaajaksi.

Alku vei keskikastin väännön

Forssan Alku otti keskiviikon kotiottelussaan voiton Torpan Pojista. Koripallon naisten SM-sarjan pisteet jäivät Hämeeseen numeroin 71-59 (38-36).

Sarjan keskikastin joukkueiden kohtaaminen alkoi ratketa vasta kolmannella neljänneksellä. Alku voitti neljän minuutin pätkän puhtaasti pistein 14-0 ja nousi seitsemän pisteen takaa-ajoasemasta yhtä suureen johtoon.

Kotijoukkue heitti kautta linjan hieman vastustajaansa tarkemmin, mutta hävisi levypallot 43-48.

Juta Jahlio (20/14) ja Judy Wright (23/8) olivat emännistä parhaalla pelipäällä. ToPon ykkönen oli Taru Tuukkanen (24/8).

Lisätiedot: Ottelutilastot
 
17.3.2026 12:26 Naisten Korisliiga

Puolivälieräennakko 1/2: Pyrintö saa vastaansa otteitaan parantaneen ToPon - Honka haastaa runkosarjan ykkösen

Naisten Korisliigan puolivälierät käynnistyvät keskiviikkona. Peli-Karhut ja Pyrintö aloittavat urakkansa kotikentällään. Välieräpaikkaan vaaditaan kolme voittoa.

14.3.2026 20:32 Naisten Korisliiga

PeKa nappasi runkosarjan voiton – Pyrintö toinen, ViVe kolmas

Naisten Korisliigan runkosarja paketoitiin lauantaina. Illan voittajia olivat PeKa, BC Nokia, ToPo ja HBA-Märsky.

11.3.2026 20:20 Naisten Korisliiga

Pyrinnölle tärkeä voitto – runkosarjan voitto ratkeaa lauantaina

Naisten Korisliigassa pelattiin runkosarjan toiseksi viimeinen pelipäivä. Illan neljässä ottelussa voittajiksi ylsivät Pyrintö, ToPo, BC Nokia ja HBA Märsky.

7.3.2026 20:37 Naisten Korisliiga

Vimpelille kotivoitto ja kärkipaikka - EBT:lle revanssi ToPosta

Naisten Korisliigassa pelattiin lauantaina kaksi ottelua. Voittajiksi ylsivät ViVe ja EBT.

6.3.2026 20:45 Naisten Korisliiga

Pyrintö pysyi mukana runkosarjan voittokamppailussa - BC Nokialle vieraspisteet Espoosta

Naisten Korisliigassa pelattiin perjantaina kaksi ottelua. Voitot kirjattiin Pyrinnölle ja BC Nokialle.

4.3.2026 09:35 Naisten Korisliiga

Annika Aarrejoki on jälleen naisten Korisliigan kuukauden pelaaja

Kaudella 2025–2026 naisten Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Helmikuun parhaaksi on valittu Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki. Hän sai samaisen kunnian myös marraskuussa.

28.2.2026 20:51 Naisten Korisliiga

ViVe kolmanteen peräkkäiseen voittoon

Lauantaina Naisten Korisliiga jatkui yhdellä ottelulla. Siinä Vimpelin Veto haki vierasvoiton Nokialta 74-68.

27.2.2026 22:23 Naisten Korisliiga

HBA peittosi kotonaan Peli-Karhut Luukkasen johdolla – Honka jatkoi Kouvottarien ahdinkoa

Naisten Korisliiga jatkui perjantaina kahdella ottelulla. Illan voittajia olivat HBA-Märsky ja Honka.

25.2.2026 22:23 Naisten Korisliiga

ToPo:lle sarjapisteet EBT:n kustannuksella

Naisten Korisliigan keskiviikon ainoassa ottelussa ToPo paransi asemiaan kaatamalla kotikentällään EBT:n. Ottelu päättyi 72–66.

21.2.2026 20:15 Naisten Korisliiga

BC Nokia yllätti PeKa:n Kotkassa – muut kärkijoukkueet pitivät pintansa

Naisten Korisliigassa pelattiin lauantaina neljä ottelua. Illan voittajia olivat BC Nokia, Pyrintö, ViVe ja EBT.

Näytä lisää vastaavia