Huima ja Catz voitokkaita välierien avausotteluissa

3.4.2015 Äänekosken Huima pystyi pitämään pintansa kiihkeässä ja tiukassa välieräavauksessa ToPoa vastaan kotihallissaan. Tasatahtia aina viimeiselle minuutille asti kulkeneessa ottelussa voittajaksi selviytyi lopulta varmemmin ja tasaisemmin suorittanut äänekoskelaisryhmä. Toisessa välieräparissa hallitseva mestari Catz oli Peli-Karhuja etevämpi, ja teki voittoon vaadittavan eron jo ottelun avausjaksolla.

Chandra Harris ja Huima olivat välierien avausottelussa ToPoa ja Niina Laaksosta etevämpiä.

Hallitseva mestari Catz ja tupla-tupla -kone Alexandria Anderson jatkoivat voittokulkuaan myös välierissä, kun avausottelussa kaatui Peli-Karhut. Kuvat: Tytti Nuoramo & Kai Kilappa

Äänekosken liikuntatalon runsaslukuisen yleisön suureksi riemuksi kotijoukkue Huima yltyi välieräavauksessaan huikean vakuuttaviin peliesityksiin juuri ottelun tärkeimmillä hetkillä. Avauspuolikkaan mentyä vierailija ToPolle 8:n pisteen marginaalilla, oli kotijoukkueen kokenut päävalmentaja Mervi Nurmi saanut joukkonsa ilmiömäiseen iskuun isolla tauolla.

Kolmannen jakson avausminuutit menivät vielä helsinkiläisten heiluttaessa tahtipuikkoa, mutta 31-41 –tilanteesta lähtien meni ottelun kolmas kymmenminuuttinen luvuin 28-15 kotijoukkueelle, ja päätösjaksolle lähdettäessä johtivat äänekoskelaiset kamppailua 59-56 –lukemin. Ottelun päätösjakso kuli tasatahtia loppuun asti, ja kun Huiman pelaajat pitivät hermonsa kilpasisariaan paremmin ottelun kriittisimpien pallonhallintojen aikana, kirjattiin loppulukemat ja välierien avausvoitto Huiman nimiin loppuluvuin 77-75 (31-39).

Kotijoukkueen riveistä vakuuttavinta jälkeä perjantain voitossa tekivät tupla-tuplan kuin mittatilaustyönä toimittanut ikinuori, kokemuksen tuoman varmuuden avulla ottelua hallinnut Kenya Robinson (20 pistettä/11 levypalloa), sekä neljästi kolmen pisteen kaaren takaa osunut Camilla Grönberg (17). Huiman jenkkikolmikon vähintäänkin tyydyttävän iltapuhteen täydensivät täydet 40 minuuttia urakoinut Michaela Houser (12/4/4 syöttöä), sekä Robinsonin tapaan tupla-tuplan urakoinut Chandra Harris (10/12/4 riistoa). Kaksinumeroisiin pistelukemiin ylsi myös Noora Lakaniemi (10/3).

Vierailija ToPon tutusta tehokolmikosta parhaiten leiviskästään suoriutuivat Dionne Pounds (26/4/6 syöttöä) sekä totutun varmasti tupla-tuplan operoinut Niina Laaksonen (23/14). Vastaavasti Heta Korpivaara (10/6) saatiin pidettyä äänekoskelaispuolustuksen puristuksissa hieman totutusta suoritustasostaan.

Ottelutilastot: Huima-ToPo

Catz jatkaa pudotuspeleissä puhtaalla pelillä

Hallitseva mestari Catz on edelleen ilman tappiota tämän vuoden pudotuspeleissä, kun se onnistui kaatamaan välieräavauksessa kotihallissaan Peli-Karhut lukemin 77-70 (41-34). Ottelussa ratkaiseva ero syntyi jo kamppailun avauskymmenyksen aikana, jonka Catz vei tehokkaan hyökkäyspelinsä vauhdittamana lukemin 24-17.

Ottelussa Catz pystyi levypallopelaamisen ongelmistaan huolimatta hallitsemaan pelitapahtumien kulkua pitkälti tiiviin puolustuksensa kanssa. Kotkalaiset saivat 18 ylimääräistä pallonhallintaa hyökkäyslevypalloista lappeenrantalaisten 5:ttä vastaan, mutta Catzin pidettyä PeKan kahden pisteen heitot vain 41% tarkkuisina, ei hyökkäyslevypallojen häviäminen tuonut lopulta otteluun kenties odotetun kaltaista etua PeKalle.

Voitokkaan kotijoukkueen avainpelaajina perjantain taistelussa toimivat Catzin kenties luotettavimmat kevään kovien pelien suorittajat, tupla-tuplan urakoinut Alexandria Anderson (12/8/6/3 riistoa/3 torjuntaa) sekä Elena Reshetko (24/6/5 riistoa/2 torjuntaa). Amerikkalaiskolmikosta myös Chandrea Jones (15/5), sekä lappeenrantalaisittain ilahduttavasti myös Chelsea Douglas (15/5) suoriutuivat iltapuhteestaan varsin mallikkaasti.

Vierailija PeKan laituri Natasha Thames (28/12) pelasi kenties parhaan ottelunsa  kotkalaispaidassa koko kauden aikana, eikä sentteri Breanna Brock (17/10/2 torjuntaa) jättänyt myöskään liiemmin valitettavaa. Jasmine Gill (10/9), sekä PeKan suomalaisrungon panos ottelussa jätti sen sijaan toivomisen varaa.

Ottelutilastot: Catz-PeKa
 
23.3.2024 19:58 Naisten Korisliiga

Kouvottaret ja FoA voittoihin vieraskentällä – myös ToPo ja PeKa avasivat puolivälierät voitoilla

Naisten Korisliigan puolivälierät käynnistyivät. Kouvottaret ja Forssan Alku kävivät ryöstöretkillä, kun taas ToPo ja PeKa ottivat ensimmäiset kiinnitykset välieräpaikkoihin kotikentillään.

23.3.2024 09:31 Naisten Korisliiga

Puolivälierä ennakko 2/2: HBA haastaa runkosarjan voittaneen ToPo:n – PeKa ja ViVe vastakkain

Naisten Korisliigan puolivälierät alkavat tänään. Välieräpaikkaan vaaditaan kolme voittoa.

22.3.2024 17:50 Naisten Korisliiga

Puolivälierä ennakko 1/2: Honka ja Kouvottaret taistelevat jatkopaikasta – Pyrintö ja FoA kohtaavat jälleen puolivälierissä

Naisten Korisliigan puolivälierät käynnistyvät lauantaina. Edelliskausista poiketen tänä vuonna myös välieräpaikkaan vaaditaan kolme voittoa.

20.3.2024 20:45 Naisten Korisliiga

HBA nappasi viimeisen pudotuspelipaikan – ToPo vei runkosarjan suvereenisti

Naisten Korisliigassa pelattiin runkosarjan viimeiset ottelut. Voitot kirjattiin HBA:lle, FoA:lle, PeKa:lle sekä ToPo:lle.

16.3.2024 21:30 Naisten Korisliiga

Kouvottaret vahvempi Kymenlaakson derbyssä – ToPo:lle ja Hongalle vierasvoitot

Naisten Korisliigassa pelattiin kolme ottelua. Illan voittajia olivat Kouvottaret, ToPo ja Honka. Runkosarjan viimeinen pelipäivä on edessä ensi viikon keskiviikkona.

15.3.2024 20:50 Naisten Korisliiga

FoA:n johto kesti loppuun asti

Naisten Korisliigan ainoassa ottelussa FoA haki vieraspisteet Helsingistä. HBA-Märsky jäi joukkueen jalkoihin 65-61.

15.3.2024 15:17 Naisten Korisliiga

Helmikuun kuukauden pelaaja Ilmar’I Thomas: ’’ Tavoitteenamme on voittaa mestaruus’’

ToPo:n Ilmar’I Thomas valittiin helmikuussa Naisten Korisliigan kuukauden pelaajaksi. Valinta oli pelaajalle toinen. Edellinen valinta tuli viime kaudella.

12.3.2024 22:27 Naisten Korisliiga

EBT päätti runkosarjansa voittoon Espoon derbyssä

Naisten Korisliigassa pelattiin yksi ottelu. Siinä EBT tarttui kiinni pudotuspelipaikkaan, kun Honka kaatui vieraskentällä 64-58.

9.3.2024 20:15 Naisten Korisliiga

Kiia Mäntylä siivitti EBT:n tärkeään voittoon – PeKa ja FoA kotivoittoihin

Naisten Korisliigassa pelattiin kolme ottelua. Voittoihin ylsivät pudotuspelipaikasta taisteleva EBT, Peli-Karhut ja Forssan Alku.

4.3.2024 12:13 Naisten Korisliiga

ToPon IImar’I Thomas naisten Korisliigan helmikuun kuukauden pelaaja

Upeaa kautta pelaavan Torpan Poikien IImar’I Thomas on valittu naisten Korisliigan helmikuun parhaaksi pelaajaksi.

Näytä lisää vastaavia