Honka venytti puolivälieräsarjan viidenteen otteluun

27.3.2016 Tapiolan Honka piti pintansa sunnuntain Naisten Korisliigan neljännessä puolivälieräottelussa Forssan Alkua vastaan. Tiukan kampailun lukemin 62-61 (36-40) voittanut Honka tasoitti ottelusarjan lukemiin 2-2 ja venytti sarjan viidenteen otteluun. Välieriin etenijä ratkeaa tiistaina Forssassa.

Dionne Pounds oli vahvalla pelipäälllä Hongan voittaessa FoAn kotonaan ja tasoittaessa puolivälieräsarjan lukemiin 2-2. Kuva: Francois Perthuis

Tapiolan Honka ei ollut valmis päättämään kauttaan sunnuntain kotiotteluun Forssan Alkua vastaan. Puolivälieräsarjan neljäs ottelu Tapiolan urheiluhallilla oli tasainen ja ratkesi vasta kamppailun viimeisillä minuuteilla, Hongan onnistuessa pitämään johtonsa loppuun asti ja voittamaan kamppailun lukemin 62-61 (36-40), tasoittaen ottelusarjan lukemin 2-2.

Ottelusarja ratkeaa tiistaina Forssassa.

Ottelusarjan neljäs ottelu oli tasainen läpi ottelun. Pitkään kuitenkin näytti, että vierasjoukkue Alku olisi lähempänä ottamassa ratkaisevaa otetta kamppailusta, mutta parhaimmillaan yhdeksän pisteen johtoasemassa käyneet forssalaiset eivät saaneet karistettua Honkaa kintereiltään.

Kotijoukkueen etsikkoaika koitti ottelun kolmannella neljänneksellä. Kymmenminuuttisen puolessavälissä vierailijoiden Hanna Vapamaa vei Alun yhdeksän pisteen johtoon, mutta neljänneksen toinen puolikas kirjattiin Hongalle numeroin 14-2 ja Tapiolan urheiluhallin suureksi iloksi päätösjaksolle lähdettiin Hongan 55-52 –johtoasemassa.

Päätösjakso oli kovaa taistelua ja kahden hyvin puolustavan joukkueen kamppailua. Iina Salmenkiven vietyä Hongan kuuden pisteen johtoon jakson neljännellä peliminuutilla, vastasi FoA tähän 7-0 pisteputkella ja kävi hetkellisesti johdossa ennen kuin Sara Rokkanen tulitti kolmosellaan Hongan takaisin kahden pisteen johtoasemaan.

Ottelun viimeisen minuutin alkajaisiksi FoAn Candice Warthen toi Alun pisteen päähän vapaaheittoviivalta, mutta tämän jälkeen parrasvaloihin nousi Hongan puolustus.

Yhdeksän sekuntia ennen päätössummeria kolisi Candice Warthenin kolmonen ohi, mutta Alku sai pidettyä pallonhallinnan itsellään levypallotilanteen jälkeen. Aikalisän jälkeinen hyökkäys päättyi kuitenkin Hongan Minna Malin riistoon, eikä FoA onnistunut enää saamaan mahdollista voittoheittoa ilmaan ja ottelun loppunumeroiksi jäivät Hongan 62-61 –voittolukemat.

- Puolustus pysyi tiiviinä ja pidimme pallosta tänään huolta. Pelit jatkuvat, totesi Hongan pääkäskijä Kimmo Kujansivu taistelun tauottua.

Hongan riveistä kovinta jälkeä sunnuntain koitoksessa tekivät 18 pistettä heittänyt Sara Rokkanen, vahvan kokonaissuorituksen tehnyt Dionne Pounds (17/6/5 syöttöä) ja tupla-tuplan toimittanut Heta Korpivaara (12/12).

FoAn parhaimmistoon lukeutuivat 20 pistettä heittänyt Precious Bridges ja levypallon päähän tupla-tuplasta jäänyt Minna Sten (12/9).

Ottelutilastot: Honka - FoA
 
22.7.2025 10:53 Pääjuttu

Delanie Crawford Peli-Karhuihin

Hallitseva naisten Suomen mestari Peli-Karhut jatkaa pelaajakiinnityksiään. Kolmantena ulkomaalaisvahvistuksena ryhmään liittyy Tulsan yliopistosta keväällä valmistunut 180-senttinen ja 22-vuotias Delanie Crawford.

19.7.2025 10:18 Naisten Korisliiga

Ruotsin maajoukkuepelaaja Elin Gustavsson Peli-Karhuihin

Naisten Korisliigan hallitseva mestarijoukkue Peli-Karhut jatkaa joukkueensa rakentamista tulevaksi kaudeksi. Peli-Karhujen tuorein kiinnitys on Euroliiga-kokemustakin omaava Ruotsin maajoukkuepelaaja Elin Gustavsson, 188 cm ja 32 vuotta, joka saapuu Kotkaan yksivuotisella sopimuksella.

16.7.2025 15:34 Naisten Korisliiga

Lotta Vesiluoma palaa Naisten Korisliigaan ToPon paidassa

ToPon Naisten Korisliiga-joukkueen pelinjohtajaosasto vahvistuu nimekkäällä paluumuuttajalla, kun Lotta Vesiluoma palaa kotimaan pääsarjatasolle liittyen ToPon joukkueeseen. Viimeiset kolme vuotta Ruotsissa pelannut Vesiluoma pelasi Naisten Korisliigaa edellisen kerran kaudella 2021-22 kasvattajaseurassaan EBT:ssä.

15.7.2025 09:11 Naisten Korisliiga

Raiana Brown Kouvottarien toinen ulkomaalaisvahvistus

Kouvottaret on solminut yksivuotisen pelaajasopimuksen 183-senttisen amerikkalaisen sisäpelaaja Raiana Brownin kanssa. Tuleva kausi tulee olemaan Brownin ensimmäinen Euroopassa.

8.7.2025 12:18 Naisten Korisliiga

Tayanna Jones Bell Kouvottarien ensimmäinen ulkomaalaisvahvistus

Naisten Korisliigaa pelaava Kouvottaret on solminut yksivuotisen pelaajasopimuksen aiemmin Tapiolan Hongasta tutun 185-senttisen amerikkalaispelaajan Tayanna Jones Bellin kanssa.

14.6.2025 11:00 Naisten Korisliiga

Suomen mestari ja Korisliigan pistetykki Erik Sajantila Hollantiin

Korisliigan kotimaisten pistetykkien kärkisijoille viime vuosina noussut ja keväällä Helsinki Seagullsin kanssa Suomen mestaruutta juhlinut Erik Sajantila, 195 cm ja 24 vuotta, on solminut ensimmäisen kotimaan ulkopuolisen ammattilaissopimuksensa. Tapiolan Hongan kasvatteihin lukeutuvan Sajantilan uusi joukkue on hollantilainen Landstede Hammers.

5.6.2025 21:00 Koripalloliitto

Pääsarjojen sarjalisenssit kaudelle 2025–2026 myönnetty: koriksen pääsarjoissa pelaa tulevalla kaudella yhteensä 63 joukkuetta

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2025–2026. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä.

17.5.2025 22:30 Korisliiga

Lassi Nikkarinen ja Taru Tuukkanen vuoden pelaajat – Palkintogaalassa juhlistettiin kauden parhaita

Koriskauden 2024–25 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Helsinki Seagullsin Lassi Nikkarinen ja Torpan Poikien Taru Tuukkanen. Koripallon kunniagalleria Hall of Fame kasvoi neljällä uudella legendalla.

16.5.2025 09:36 Naisten Korisliiga

PeKa juhlisti yhdeksättä mestaruuttaan, Linda-Lotta Lehtoranta kuudettaan – ”Minkälainen henkinen paikka se mahtaa olla sitten, kun ei enää voitakaan…”

Linda-Lotta Lehtoranta on noussut uransa aikana yhdeksi suomalaisen koripalloilun kirkkaista menestystarinoista. Hän on pelannut tärkeässä roolissa maajoukkueessa, monessa seurajoukkueessa pitkin Eurooppaa ja voittanut kuusi Suomen mestaruutta. Tai ehkä seitsemän. Se riippuu täysin, keneltä asiaa kysyy

14.5.2025 11:08 Naisten Korisliiga

ToPosta ToPoon – Taru Tuukkasen mittava ura hakee vertaistaan

Taru Tuukkanen veti koristossut jalkaan ensimmäisen kerran 37 vuotta sitten. Sen jälkeen tie vei kotimaan kenttien kautta Yhdysvaltoihin ja Euroopan huippusarjoihin – ja päättyi lopulta tänä keväänä SM-hopeaan kasvattajaseuran ToPon paidassa. Päätös lopettamisesta tuli yllätyksenä, jopa Tuukkaselle itselleen.

Näytä lisää vastaavia