Honka säilytti kotietunsa pudotuspelien avauksessa

18.3.2004 Miesten SM-Koriksen puolivälierät polkaistiin käyntiin torstaina yhdellä ottelulla. Hongan ja salolaisen Vilpas Vikingsin ensimmäinen kohtaaminen tarjosi katsojille paitsi odotetun kaltaista fyysistä taistoa. Vieraat pysyivät ottelussa mukana lähes koko 40-minuuttisen, mutta kurinalaisesti molemmissa kenttäpäädyissä pelannut Honka ei luovuttanut kotietuaan, vaan vei voiton lukemin 86–72.

Honka onnistui ottelun alkuhetkiltä lähtien pitämään Vilppaan tehomiehet Joseph Williamsin sekä erityisesti Jukka Katajan ja Marco Sandersin hyvin pimennossa. Avausneljänneksen loppuhetkillä Honka nousi Jyri Lehtosen, Heikki Zittingin ja Olli Nikitin ratkaisujen turvin nopeasti 17-17-tasalukemista 25-19-johtoon. Kerran johtoaseman saavutettuaan, se ei enää siitä luopunut. 

Toisella neljänneksellä Zitting ja mainiosti pelannut Aki Ulanderin taistelivat hyökkäyskorilla tärkeitä irtopalloja nostaen niistä pisteitä ja kasvattaen Hongan johtoa. Honka jaksoi myös jauhaa hyökkäyksiään maltilla, joka palkittiin avoimilla heittopaikoilla. Erityisesti Tuomas Iisalo ja Jyri Lehtonen pääsivät rokottamaan kolmosillaan. Minuutti ennen puoliaikaa Hongan johto oli jo 18 pistettä (47-29). 

Puolustuspelin näytöstä tarjoiltiin katsojille toisen puoliajan alkajaisiksi. Honka ei antanut Vilppaalle helppoja ratkaisuja. Salolaiset puolestaan painostivat vahvasti Hongan pelinrakentelua koko kentän mitalla. Kun reilut kuusi minuuttia toista puoliakaa oli pelattu, johti Honka jaksoa 6-4 (52-38). Williamsin ja Sami Lähteenlahden koreilla Vilpas pitäytyi tasaisesti Hongan kintereillä, mutta ei päässyt kymmentä pistettä lähemmäksi.  

Ottelun ratkaisun avaimet eivät yllättäneet valmentajia. Vilpas-luotsi Tommi Koskinen löysi helposti osa-alueet, jossa joukkue voi parantaa lauantaina jatkuvassa ottelusarjassa. 

- Vaikka olimme puhuneet kuinka hyvin Hongan korinaluspelaamisesta, emme silti pystyneet vastaamaan siihen. Honka nosti tärkeitä koreja hyökkäyslevypalloista etenkin ensimmäisellä puoliajalla. Tietysti myös heittopelissä on huomattavasti parantamista, manasi Koskinen. 

Hongan isosta kalustosta Aki Ulander tuurasi korinaluskollegojaan tehokkasti vajaat 14 minuuttia merkkauttaen tilastoihin yhdeksän pistettä ja kahdeksan levypalloa. Myös akseli Rich - Zitting - Markus Hemdahl tuottivat Vilppaalle päänvaivaa. Jyri Lehtonen (14/3) piti Hongan peliä kasassa läpi Vilppaan tiukkimman painostuksen. Parhaana palkittu Shawn Huff (11/4) pelasi pirteästi molemmissa päissä ja Tuomas Iisalo (11/7) taisteli.  

Vilppaalta vapaat heittopaikat käskystä käyttänyt Markku Koivisto onnistui loistavasti (21/9, kolmoset 6/13). Williams (18/9) nousi kuvaan mukaan toisella puoliajalla ja Lähteenlahti (12/2) oli niinikään osasyynä, ettei Honka pitänyt kotietuaan helpolla.

Lisätietoja: /sarjat_tulokset/miesten_sm-koris/
 
7.5.2024 12:44 Korisliiga

BC Nokia haastaa kokeneen ja itsevarman Seagullsin nuorella nälällä ja nopeudella – ”Tietämättömyys on etumme!”

Keskiviikkona 8. toukokuuta käynnistyvät Korisliiga-finaalit. Vastakkain ovat Helsinki Seagulls ja BC Nokia, joiden päävalmentajat miettivät kiireisellä aikataululla parhaita aseita kilpailijaansa vastaan.

5.5.2024 19:19 Korisliiga

BC Nokia seurahistorian ensimmäisen kerran Korisliiga-finaaliin!

BC Nokian historiallinen välierävoitto ratkesi pisteen turvin. Katajan Thomas Tumbalta nähtiin tappiossa 32 pisteen tuplatupla.

4.5.2024 21:59 Korisliiga

Seagulls finaaliin – Okko Järvi tykitti huimat pisteet kaaren takaa

Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen seitsemän ottelun välierätaisto päättyi Seagullsin voittoon.

3.5.2024 20:46 Korisliiga

Kataja venytti välierät seitsemänteen otteluun – ratkaiseva kohtaaminen sunnuntaina Nokialla

Kataja Basket kaatoi BC Nokian Joensuussa ja tasoitti välieräsarjan 3–3:een.

2.5.2024 20:44 Korisliiga

Kauhajoki tasoitti välierät Palmin ja Hopkinsin johdolla

Kauhajoki venytti välierät Seagullsia vastaan seitsemänteen peliin. Sarjan varmuudella ratkaiseva ottelu pelataan ylihuomenna lauantaina.

1.5.2024 21:41 Korisliiga

Kataja ei taivu – Richaud Packin hurja pisteilta siivitti kavennusvoittoon

Kataja Basket kiri loppusuoralla BC Nokian edelle ja voitti kriittisen ottelun kolmen pisteen turvin.

29.4.2024 21:01 Pääjuttu

Nokialle ja Seagullsille jälleen yhdet välierävoitot – Kataja ja Kauhajoki kumpikin selkä seinää vasten

BC Nokia ja Helsinki Seagulls johtavat miesten Korisliigan välieriä. Kummallakin joukkueista on kasassa kolme voittoa.

29.4.2024 10:00 Yhteistyökumppanit

Koripalloliitto ja Rantalainen yhteistyösopimukseen

Suomen Koripalloliitto on solminut monivuotisen yhteistyösopimuksen Suomen johtavan talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaation kanssa. Rantalainen tarjoaa seuroille jatkossa taloushallinnan palveluita ja osaamista.

27.4.2024 19:58 Korisliiga

Vierasvoittojen teema jatkuu – Seagulls tasoitti välierät

Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen välinen välieräsarja on nyt 2–2-tilanteessa.

25.4.2024 21:05 Korisliiga

BC Nokia ei jättänyt arvailun varaa – johtaa välieriä 2–1

Puolelta toiselle keikahdellut välieräsarja on nyt Nokian hallinnassa. Katajan valmentaja Petri Virtanen peräänkuulutti joukkueeltaan henkistä kasvua.

Näytä lisää vastaavia