24.10.2008 Espoon Honka nousi Korisliigan kärkeen tasapistein Namika Lahden kanssa otettuaan liigan ainoassa perjantain pelissä kotivoiton KTP-Basketista pistein 79-69 (42-37). Espoolaisvoitto tuli siitä huolimatta, että Jukka Matinen joutui jättämään pelin väliin pohjevamman vuoksi.
Pelin ensimmäinen vartti eteni kotkalaisjohdossa, kunnes Honka kipusi taukojohtoon.
KTP johti pitkään kolmattakin jaksoa ja hetken vielä viimeistäkin neljännestä, kunnes Honka sai jakson alussa voittovaihteen päälle. Honka karkasi ratkaisevaan johtoon vietyään pariminuuttisen 10-0.
Viikon aikana jo neljännen pelinsä pelanneen Hongan teho lepäsi yhdysvaltalaiskolmikon varassa, kun Ben Perkins heitti 28 pistettä, Akeem Scott 25 ja Monte Cummings 12 pistettä.
- Tämä oli rankan viikon jälkeen hieno palkinto koko joukkueelle, josta voin olla todella ylpeä, iloitsi Hongan valmentaja Mihailo Pavicevic.
Kauden toisen tappionsa kärsineen KTP:n tasaisen kvartetin muodostivat Damon Williams 16 pisteellä sekä 12 pistettä mieheen tehneet Ville Mäkäläinen, Nanayaw Awuah Addae ja Steve Smith.
- Honka on tällä hetkellä Suomen paras joukkue, jolle ei ole häpeä hävitä, vaikka siltä puuttuikin kokenut kapteeni, totesi KTP:n valmentaja Miikka Sopanen.
Matinen joutuu seuraamaan myös seuraavat Hongan pelit kentän laidalta.
- Tunsin keskiviikkona ToPo-ottelun alussa terävää kipua oikean jalan pohkeessani, mutta pystyin pelaamaan ottelun loppuun asti. Magneettikuvasta ilmeni, että pohkeessa on pieni repeämä. Toipuminen tällaisesta vammasta vienee kolmisen viikkoa, kertoi Matinen.
(STT – Koris.net)
Korisliigan täydelliset ottelutilastot ja muita tilastoja osoitteessa www.basket.fi.
Kataja Basket kaatoi toisen pahimmista kilpailijoistaan, Bisons Loimaan, ja varmisti oman pääsynsä pudotuspeleihin. Lahti Basketball ei olisi myöskään enää uhannut joensuulaisia, koska se kärsi hiuksenhienon tappion sarjaputoaja Kobrille. Ylemmässä jatkosarjassa puolestaan korkein ja matalin sija on ratkaistu, mutta niiden välissä järjestys voi vielä jatkosarjojen päätöskierroksella muuttua.
Miesten Korisliigan jatkosarjoja on kullakin joukkueella jäljellä enää yksi tai kaksi ottelua. Alemman jatkosarjan toinen playoff-joukkue ja ylemmän jatkosarjan joukkueiden järjestys sijoilla 2–5 ovat edelleen mysteerejä.
Tapiolan Honka tavoittelee viimeisillä kierroksilla jatkosarjasijoituksensa kohentamista ja kotiedun saavuttamista playoffeihin. Espoolaisseura on taulukossa viidentenä mutta tasapisteissä kahden ylempänä olevan joukkueen kanssa.
Tampereen Pyrintö on varmuudella mukana Korisliigan pudotuspeleissä, mutta Lahti Basketball ja Bisons Loimaa voivat vielä teoriassa saavuttaa toista pääsylippua hallussaan pitävän Kataja Basketin. Ylemmässä jatkosarjassa Korihait, KTP-Basket ja Tapiolan Honka uhkaavat Kauhajoen kakkossijaa. Salon Vilpas ei pelannut tänään, mutta sen paalupaikkaa ei voi viedä enää kukaan.
KTP-Basketin Remu Raitanen on kehittynyt koripalloilijana mutta pyrkii iltaisin tyhjentämään lajiin liittyvät mietteet päästään. Muutoin kentällä tapahtuvia asioita tulee helposti yliajateltua – etenkin nyt, kun seura pelaa parasta kauttaan aikoihin.
Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa pelattiin kaksi ottelua. Korihait kaatoi Helsinki Seagullsin, jolle tappio oli jo viides kuudesta viimeisimmästä ottelusta. Salon Vilpas puolestaan kasvatti kaulaa lohkon kärjessä taivuttamalla kakkossijan haltija Kauhajoen.
Miesten Korisliigassa voittivat tänään ylemmän jatkosarjan kolmonen KTP-Basket ja alemman jatkosarjan ykkönen Tampereen Pyrintö.
Korisliigan jatkosarjoja pelataan vielä muutama kierros, mutta Kouvot varmisti tämäniltaisella voitollaan Bisons Loimaasta, ettei voi enää pudota sarjan viimeiselle sijalle. Putoajan paikalle sijoittuu näin ollen Kobrat.
Erinomaista Korisliiga-kautta pelaavan Tapiolan Hongan miesten joukkueen ensi kauden 2026-27 rakentaminen on käynnistetty sopimalla Aapo Heinosen jatkosta joukkueen päävalmentajana.
Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa vain kaksi parhaiten sijoittunutta joukkuetta pääsee playoffeihin. Näitä sijoja pitävät tällä hetkellä hallussaan Kataja Basket ja Tampereen Pyrintö, jotka kohtasivat tänään Tampereella.