Honka kuritti Katajaa siipirikkonakin

25.11.2007 Loukkaantumisten runtelema Espoon Honka järjesti lauantaisessa Korisliigan kotiottelussaan melkoisen järkytyksen Joensuun Katajalle. Loistavan ottelun pitkälti nuorisokaartillaan pelannut Honka kuritti ennakkoluulottomasti Katajaa pistein 76-60 (45-34) kotiyleisön esittäessä seisaaltaan suosiotaan omilleen.

Seitsemän pelaajaa jalkeille saanut ja kotimaisin voimin parketilla pauhannut Honka joutui lähtemään otteluun ilman sairaslistalla olevia Jukka Matista, Tim Kisneriä, Monte Cummingsia ja Petri Heinosta. Espoolaiset yrittivät siirtää ottelua toiselle päivämäärälle, mutta Kataja ei siihen suostunut.

- Voitimme tämän ottelun oikeastaan jo ennen pelin alkua. Meillä ei ollut mitään hävittävää, Hongan valmentaja Mihailo Pavicevic totesi.

Honka ei aikaillut viritellessään näyttävää karkumatkaa Katajasta. Hurmiossa, mutta koko ajan taktisesti järkevästi pelannut kotijoukkue siirtyi jo ensimmäisen neljänneksen viimeisellä sekunnilla 23-9 -johtoon eikä päästänyt sen jälkeen joensuulaisia enää edes kovinkaan lähelle.

Kotijoukkueen ykkönen oli Petteri Koponen (27/6). Joensuulaisista  korkeimpaan pistemäärään pääsi Louis Hinnant (14/5).

Karhu yllätti Lahden kotonaan

Sarjanousija Kauhajoen Karhun kynnet olivat terävinä, kun Lahden NMKY 
vieraili lakeuksilla. Korisliigan pisteet jäivät Pohjanmaalle numeroin 82-77 (40-40). Sarjassa neljäntenä olleille lahtelaisille tappio oli jo kolmas perättäinen.

Karhu ratkaisi äärimmäisen tasaisena edelleen ottelun edukseen kolmannella neljänneksellä. Sen aikana joukkue vääntäytyi hienoisesta tappioasemasta johtoon eikä päästänyt enää lahtelaisia ohitseen.

Isäntien paras sekä pisteissä että levypalloissa oli Cedric McGowan (26/9). Lahtelaisten ykkönen oli Davont Jackson (22/5).

Lappeenrannan NMKY kykeni vuorostaan voittoon eurocup-kiireiden  keskelläkin. Lappeenrannassa vieraillut Korihait sai lähteä kotimatkalle 98-74 (37-32) -tappio niskassaan.

Tarkasti kolmosia heittänyt vierailija pystyi Namikan mukana ensimmäiset 25 minuuttia, kunnes kotijoukkue meni menojaan. Viimeisellä neljänneksellä molemmat intoutuivat lopulta melkoiseen heittoralliin, sillä kymmeniminuuttinen jäi historiaan lukemin 40-28.

Lappeenrantalaisten ykkönen oli Ivan Harris (27/8). Uusikaupunkilaisten selkeästi paras pelaaja oli taasen Glenn Stokes (28/4).

(STT)



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/korisliiga/
 
30.4.2026 15:52 NCAA

Oliver Kandén NCAA-liigan Pepperdineen

Karhu Basketia Korisliigassa viimeisen kolmen kauden ajan menestyksekkäästi edustanut Loimaan Korikonkareiden kasvatti Oliver Kandén, 200 cm ja 21 vuotta, siirtyy ensi kaudeksi Yhdysvaltain NCAA-liigaa pelaavaan Pepperdinen yliopistoon.

30.4.2026 14:30 Korisliiga

Korisliiga-finaalit: Järkähtämätön sarjavoittaja kohtaa vaikeuksista voittoihin nousseen sensaatiohaastajan!

Salon Vilpas ja Kataja Basket ottavat mittaa miesten Korisliigan finaalien avausottelussa lauantaina 2. toukokuuta. Nuoret suomalaistähdet Luukas Vaara ja Thomas Tumba jakavat ajatuksensa yllättävän kaksikon tulevasta kohtaamisesta.

28.4.2026 20:44 Korisliiga

Korisliigan jymy-yllätys: Kataja finaaliin seitsemänneltä sijalta, vastustajaksi jatkosarjavoittaja Vilpas!

Kataja Basket ja Salon Vilpas voittivat tänään omien välieräsarjojensa seitsemännet ottelut ja etenevät näin ollen toisiaan vastaan Korisliiga-finaaleihin.

26.4.2026 20:36 Korisliiga

Jännitys jatkaa tiivistymistään: molemmat Korisliiga-välierät seiskapeliin!

Sekä Korihait että Helsinki Seagulls saalistivat tänään voiton, jolla joukkueet venyttivät omia välieräsarjojaan seitsemänteen otteluun.

24.4.2026 20:34 Korisliiga

Välierät katkolla Vilppaalle ja Katajalle – illan pistekuninkaat Harmon ja Adler

Korisliigan kumpikin välieräsarja on nyt tilanteessa 3–2, ja voiton päässä finaaleista ovat Salon Vilpas ja Kataja Basket.

21.4.2026 20:47 Korisliiga

Molemmat välierät tasoissa – Tahvanainen 26 pistettä, Harmon hillittömät 47!

Miesten Korisliigassa kumpikin välieräsarjoista päätyi tänään kotivoittojen ansiosta kutkuttavaan 2–2-tilanteeseen.

18.4.2026 20:53 Korisliiga

Kataja kavensi Seagullsin johtoa Kantosen ja Harmonin säkenöivällä pelillä – Vilpas yli 50 pisteen voittoon Korihaista

Miesten Korisliigan välierissä tilanne on parhaillaan 2–1 niin Salon Vilppaan kuin Helsinki Seagullsinkin hyväksi.

15.4.2026 21:51 Korisliiga

Korihait tasoitti välierät Vilpasta vastaan – Katajakin kävi lähellä, mutta Seagulls pääsi lopussa ohi

Miesten Korisliigassa pelattiin toinen ottelu kumpaakin välieräsarjaa. Salon Vilpas ja Korihait ovat nyt tilanteessa 1–1, kun taas Helsinki Seagulls johtaa Kataja Basketia vastaan 2–0.

13.4.2026 21:38 Korisliiga

Vilpas vei voiton välieräavauksesta Korihaiden vahvasta pelistä huolimatta

Salon Vilpas vei ensimmäisen välieräottelun nimiinsä luvuin 92–84.

12.4.2026 18:59 Korisliiga

Korisliiga-välierät käynnistyivät: Seagulls avasi kotivoitolla

Helsinki Seagullsin ja Kataja Basketin ensimmäinen kohtaaminen päättyi Seagullsin voittoon.

Näytä lisää vastaavia