Honka ja Vimpeli kotivoittoihin

6.1.2021 20:49 Naisten Korisliigassa pelattiin kaksi ottelua. Molemmissa nähtiin kotivoitot, kun Honka kukisti FoA:n ja Vimpeli kukisti Pyrinnön.

Mia Loydin huipputehot eivät riittäneet Alulle. Kuva: Ville Vuorinen/Naisten Korisliiga

Hongalle tärkeä voitto

Tapiolan Honka sai vieraakseen vuoden ensimmäisen voittonsa sunnuntaina ottaneen Forssan Alun. 

Ensimmäisellä jaksolla molempien joukkueiden hyökkäyspeli toimi loistavasti. Tauolle mentiin kotijoukkueen johtaessa 28-27.

Toisella jaksolla Cierra Dillard johti Hongan hyökkäyspeliä. Hänelle merkittiin jaksolla 11 pistettä ja espoolaisjoukkue pääsi puoliajalle johdossa 55-47.

Kolmas jakso oli pisteiden valossa ottelun tasaisin. Jakso päättyi pisteisiin 21-21 ja Honka lähti viimeiselle jaksolle kahdeksan pisteen etumatkalta.

Viimeisellä jaksolla kotijoukkue esti forssalaisten lähentely-yritykset ja onnistui kasvattamaan johtoaan pisteellä. Voiton se nappasi lopulta 101-92.

Dillard heitti lopulta hurjat 36 pistettä ja jakoi seitsemän koriin johtanutta syöttöä. Taru Tuukkanen teki 18 pistettä ja otti yhdeksän levypalloa. Samainen pistemäärä merkattiin myös Gabriela Bronsonille. Ottelun kovimmasta suorituksesta vastasi kuitenkin FoA:n Mia Loyd, joka teki 36 pistettä ja otti 20 levypalloa. Keondria Calloway heitti 20 pistettä.

Joukkueet ovat sarjassa tasapisteissä. Honka on kolmantena ja FoA neljäntenä.

Ottelutilasto

 

Pyrinnön valmentajanvaihdos ei tuottanut vielä tulosta

Illan toisessa ottelussa valmentajaa vaihtanut Tampereen Pyrintö matkasi Vimpelin Vedon vieraaksi. Valmentajan vaihdos ei vielä tuottanut tulosta vaan pisteet jäivät Vimpeliin 67-51.

Ensimmäisellä jaksolla tamperelaisjoukkue oli vaikeuksissa hyökkäyspäässä ja Vimpeli karkasi kuuden pisteen taukojohtoon.

Toisen jakson vei myös nimiinsä kotijoukkue. Se kasvatti johtonsa puoliaikaan mennessä kymmeneen pisteeseen. 

Kolmannella jaksolla Vimpeli kasvatti johtoaan amerikkalaiskolmikkonsa johdolla 13 pisteeseen.

Pyrintö ei saanut kirivaihdetta päälle viimeisellä jaksolla. Kotijoukkue vei myös viimeisen jakson kolmella pisteellä ja voitti ottelun 67-51.

- Hyökkäys olisi voinut sujua vähän paremmin. Puolustuspäässä oli ihan hyvää tekemistä ja toteutettiin uutta puolustusta tosi hyvin. Pysyttiin tosi hyvin meidän konseptissa ja pelisuunnitelmassa, mutta se ei riittänyt hyökkäyspäässä. Pelasimme loppuun asti, tuore Pyrinnön päävalmentaja Antti Nikkilä totesi pelin jälkeen.

Kotijoukkueesta koko amerikkalaiskolmikko kirjautti tupla-tuplat. Kayla Gordon teki 19 pistettä ja otti 17 levypalloa. Doniyah Clineylle kirjattiin 21 pistettä ja 11 levypalloa. Mariah Miller sai kasaan 17 pistettä ja kymmenen levypalloa. Liisa Taponen oli Pyrinnön ykkönen 15 pisteellä ja 17 levypallolla.

- Vastustaja pelasi sellaista puolustusmuotoa, eli1-3-1-paikkapuolustusta, mitä vastaan emme olleet vielä tällä kaudella hyökänneet. Saimme kuitenkin hyvin hyökättyä ja tehtyä tarpeeksi pisteitä ja pidettyä puolustuspelin tosi hyvänä, Vimpelin Anni Kujala.

Vimpeli nousi voitollaan kahdeksaan pisteeseen ja on seitsemäntenä. Pyrintö on viimeisenä ja metsästää avausvoittoaan.

Ottelutilasto

 
12.4.2024 20:37 Naisten Korisliiga

ToPo ja Peka pelaavat Suomen mestaruudesta

Naisten Korisliigan finalistit ovat selvillä. Finaalipaikat ratkesivat, kun ToPo ja PeKa hakivat voitot illan otteluissa vieraskentiltä.

9.4.2024 21:29 Naisten Korisliiga

ToPo ja PeKa voiton päässä finaaleista

Naisten Korisliigan välierissä pelattiin kolmannet ottelut. Illan voittajilla ToPo:lla ja Peli-Karhuilla on mahdollisuus edetä finaaleihin perjantaina.

6.4.2024 20:19 Naisten Korisliiga

Kouvottaret ja FoA tasoittivat välieräsarjat

Naisten Korisliigan välierissä pelattiin toiset ottelut. Kotijoukkueet olivat jälleen vahvempia, kun Kouvottaret ja FoA avasivat voittotilinsä välierissä.

3.4.2024 21:30 Naisten Korisliiga

Kotijoukkueille voitot välieräavauksissa

Naisten Korisliigan välierät käynnistyivät kotijoukkueiden voitoilla. ToPo ja PeKa siirtyivät ottelusarjoissaan johtoon.

3.4.2024 12:35 Naisten Korisliiga

Kouvottaret hienoon kevätlentoon johdattanut Shaiquel McGruder maaliskuun kuukauden pelaaja

Upeaa kevättä pelaavan Kouvottarien Shaiquel McGruder on valittu naisten Korisliigan maaliskuun kuukauden pelaajaksi.

3.4.2024 09:14 Naisten Korisliiga

ToPo saa vastaansa Kouvottaret – PeKa ja FoA taistelevat toisesta finaalipaikasta

Naisten Korisliigan välierät alkavat tänään Helsingissä ja Kotkassa. Finaalipaikkaan vaaditaan kolme voittoa.

2.4.2024 09:55 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliigan välierät käyntiin keskiviikkona

Naisten Korisliigan välierät pyörähtävät käyntiin keskiviikkona 3.4., kun molemmat sarjat käynnistyvät. Välierässä kohtaavat Torpan Pojat – Kouvottaret ja Peli-Karhut – Forssan Alku.

1.4.2024 19:12 Naisten Korisliiga

FoA nappasi välieräpaikan huimalla heittopelillä

Naisten Korisliigan neljä parasta joukkuetta on selvillä. Viimeisenä joukkueena välieriin paineli FoA, joka kaatoi vieraskentällä Pyrinnön 104-80 ja vei ottelusarjan 3-2.

30.3.2024 19:20 Naisten Korisliiga

FoA puolusti Pyrinnön nurin ja siirsi ratkaisun viidenteen otteluun

Pyrinnön ja Forssan Alun ottelusarjassa ratkaisu siirtyi ratkaisevaan viidenteen otteluun, kun FoA kaatoi kotikentällään Pyrinnön 78-49.

29.3.2024 21:18 Naisten Korisliiga

PeKa eteni jälleen välieriin

Kotkan Peli-Karhut eteni Naisten Korisliigan välieriin, kun se haki vierasvoiton Vimpelistä 90-58. Ottelusarjan PeKa vei otteluvoitoin 3-1.

Näytä lisää vastaavia