Honka ja Kouvot näytöstyyliin välieriin

22.3.2004 Espoolaisjoukkue Honka ja Kouvot Kouvolasta pelaavat keväällä 2004 jaossa olevista SM-mitaleista. Asia sai varmistuksen, kun Honka otti maanantai-iltana kolmannen voittonsa salolaisesta Vilppaasta ja Kouvot teki samaisen tempun Lappeenrannan NMKY:lle.

Hongan 3-0-voitto Vilppaasta ei ole suuryllätys, mutta Kouvojen osalta pienimuotoisesta sensaatiosta voidaan puhua. Kouvojen ja Lappeenrannan välisestä taisteluparista veikkailtiin ennakkoon puolivälierien jännitysnäytelmää.

Lappeenranta oli kuitenkin ottelusarjassa ja etenkin joukkueiden kolmannessa kohtaamisessa aseeton. Kouvot on puolestaan hirmuisessa iskussa. Mansikka-ahon Urheiluhallissa alkoivat Kouvojen sävelet soimaan toisella neljänneksellä, jonka aikana kotijoukkue tykitti hurjat 39 pistettä. Puoliajalla Kouvot johti lukemin 66-35 ja taisto oli käytännössä katsoen ohi.

Kouvot tylsytti jälleen kerran LrNMKY:n syömähampaat. Anssi Kinnaslampi puolusti Andre Foremanin pimentoon ja Marcus Grant tukki Pasi Riihelän pistehanat. Foremanin puolustukseksi on tosin sanottava, että mies osoitti suurta taistelutahtoa pelkästään pelaamalla. Sunnuntain toisessa puolivälierässä Foremanilta meni olkapää sijoiltaan.

Kouvojen heittopeli oli myrkkyä lappeenrantalaisvieraille. Kotijoukkue viskoi ensimmäisellä puoliajalla kolmosensa 10/13 ja kun heitot lähempääkin toimivat, oli LrNMKY pulassa. Kirkkaimpina Kouvot-tähtinä loistivat ja heittopeliensä tarkkuudella säväyttivät Ville Kaunisto (29/8), Samu Kaaresvirta (19/2), Anssi Kinnaslampi (17/3) ja Jukka Toijala (14/2). Kouvojen kolmas voitto Lappeenrannasta kirjattiin lopulta lukemin 109-64.

Välieriä ja mitalipelejä ajatellen Kouvot antoi nykykunnostaan myrskyvaroituksen muille. Sen paketti toimii tällä hetkellä mainiosti. Puolustus on kunnossa ja hyökkäyksessä se vyöryttää laajalla rintamalla. LrNMKY:tä vastaan vastustajan kuviot oli tarkkaan opiskeltuja ja puolustuspään onnistumisten kautta joukkue ryhtyi esittämään myös vapautunutta heittopeliä.

Hongan sisäpelaajat talloivat Vilppaan

Oman myrskyvaroituksensa antoi myös Honka. Kolmen viime vuoden mestari tuntuu löytäneen hyvän puolustusvireen ja siitä sai maanantaina kolmannen kerran peräkkäin kärsiä Vilpas. Hongan voitto heltisi Tapiolassa lukemin 105-64.

Honka dominoi Vilpas-sarjassa korinalustoja, eikä maanantai ollut siitä poikkeus. Fyysisessä korinalustaistossa Vilppaan avainmiesten virhetili alkoi täyttyä jo toisella neljänneksellä. Honka hyödynsi tämän edun tehtaillen korinalustalta pisteitä murhaavalla 78,9 prosentin tarkkuudella. Stephen Rich (18/13) ja ottelun parhaana palkittu Aki Ulander (19/13) viihdyttivät ilahduttavan runsaslukuista kotiyleisöä komeilla donkeillaan. Lisäksi Vilppaan tuskaa lisäsivät Markus Hemdahl (10/2) sekä Heikki Zitting (13/3), jotka takasivat osaltaan isäntien juhlat.

Merkittävimmät osa-alueet ottelun ratkaisun kannalta olivat jälleen kerran kotijoukkueen vahva levypallopeli (45-25) sekä Vilppaan heittopeli (pelitilanneheitot 32,3 prosentti), jossa vierasjoukkueelle ei tullut onnistumisia edes loppuhetkillä Hongan jo höllättyä puolustustaan. 

Kesälomille joutuneen salolaiskymmenikön tehokkaimpia olivat vahvasti 27 minuuttia ennen suihkukomennustaan taistellut Jukka Kataja (19/3) sekä lopussa pistesarakettaan komistanut Joseph Williams (21/7).

Maanantain ottelussa tasaisen ensimmäisen neljänneksen (23-22) jälkeen espoolaisjoukkue alkoi kuroa eroa edellisten kohtaamisten tapaan. Honka meni ajassa reilun 16 minuutin pelin jälkeen jo 20 pisteen johtoon (46-26). Puoliajalla oltiin lukemissa 52-38.

Lahti tuhri mahdollisuutensa, Kataja 2-1-johtoon

Namika Lahden ja joensuulaisen Katajan välisestä ottelusarjasta on muodostumassa erikoisuus – tapahtuipa jatkossa mitä tahansa. Lahti vei Katajaa mennen tullen ensimmäisessä pelissä, hävisi sitten suurinumeroisesti Joensuussa ja maantaina joukkueet tarjoilivat Lahdessa jännitysnäytelmän. Trillerin päätteeksi kentältä poistui yllätysvoittajana Kataja, joka on koko kauden ajan tuskaillut vieraspeliensä kanssa.

Tuskaa näytti tulevan lisää, kun Katajan amerikanapu Clifton Jones sai virhetilinsä täyteen noin viisi minuuttia ennen loppua. Jo aiemmin oli Teemu Siitoselle vihelletty viisi virhettä, joten Katajalta kävi iso kalusto vähiin ja ottelun ratkaisut näytti olevan pedatut Lahdelle.


Kataja ei kuitenkaan antautunut. Se väänsi tahtokorin toisensa perään ja pystyi vastaamaan piste pisteestä Lahden yrityksiin. Vajaat kaksi minuuttia ennen loppua Sami Laaksonen kiskaisi kolmosen sisään lahtelaispuolustuksen ollessa aivan "iholla". Kun ottelua oli 17 sekuntia jäljellä oli Kataja pisteen johdossa ja Mika Haakanalla kaksi vapaaheittoa. Katajan takamies pisti ensimmäisen sisään, mutta toisen ohi. Näin Lahdelle jäi rutkasti aikaa pelata ottelu jatkoajalle. Ratkaisuyritys oli kuitenkin toisenlainen. Teemu Laine ja Sami Pekkola pelasivat pick and roll –pelin, josta Pekkola tuli ulos kaarelle, sai pallon ja vetäisi kolmosen ilmaan reilusti bonusviivan takaa. Heitto ei uponnut, Kataja otti yllätysvoiton lukemin 77-75 ja siirtyi ottelusarjassa 2-1-johtoon.

Käynnissä olevien pudotuspelien linjan mukaisesti Lahden ja Katajan välinen ottelu oli kovaa painia. Hieman yllättäen fyysinen peli ja ottelutahti uuvutti lahtelaiset, jotka ovat tottuneet pelaamaan suurella rotaatiolla. Maanantaina hieman aktiivisempaa vaihtorulettia pyöritti kuitenkin Kataja ja loppuhetkillä Lahdella alkoi jalka painaa. Se näkyi vapaaheitoissa, joissa Lahti ei ollut terävimmillään päätösneljänneksellä. Kataja voitti myös ottelun levypallot 37-29.

Sami Laaksonen oli jälleen Katajan sankari. Hän teki 24 pistettä. Ennen suihkukomennustaan Clifton Jones ennätti pussittaa 13 pistettä ja kauhoa 14 levypalloa. Lahden paras oli Monte Cummings (22/4). Pitkään sankarin viittaa aseteltiin Mikko Kyrölle (13/2), joka latasi ottelussa kolme kolmosta pohjaan ja näytti kääntävän pelin kotijoukkueelle.

KTP:n hyökkäys rullasi jälleen

Voitoin 2-1 johtaa puolivälieräsarjaansa maanantain jälkeen myös KTP Basket Kotkasta. Se kukisti Karhuvuoressa pelatussa kolmannessa pelissä Pussihukat Vantaalta loppuluvuin 96-79.

Verrattuna lauantaina Vantaalla pelattuun toiseen osaotteluun, suuri muutos oli KTP:n Kenny Youngerin piristyminen. Maanantaina Younger (15/10) oli jälleen oma taisteleva itsensä. Kahdessa ensimmäisessä kohtaamisessa Pussihukkien pihdeissä pysynyt Roope Mäkelä ei vieläkään päässyt pisteillä juhlimaan, mutta ruokki näyttävästi joukkuetovereitaan syötöillään. Mäkelä jakeli yhdeksän koriinjohtanutta syöttöä. Tilastollisesti KTP:n tehokkain oli Iiro Tenngren, joka otti niskalenkin PuHu-torneista ja punnersi näiden edestä 24 pistettä. Hän tosin teki suuren osan pisteistään jo ottelun ratkettua.

Suurin ero pelissä oli KTP:n iloisen hyökkäyspelin löytyminen lauantaisen taaperruksen jälkeen sekä puolustuspelin tiivistyminen. KTP karautti pienelle karkumatkalle jo pelin avausjaksolla, jonka se vei nimiinsä 28-19. Kotkalaiset pitivät liikkuvalla pelaamisellaan vastustajat turvallisen tuntuman päässä loppuun saakka. KTP-hyökkäyksessä pallo teki töitä ja tekopaikkoja avautui. Se näkyi myös heittotilastoissa, joihin KTP:n kahden pisteen heittojen onnistumisprosentiksi kirjattiin erinomainen 63,8 (30/47).

Ottelupareissa Kataja-Lahti ja PuHu-KTP pelataan neljännet puolivälierät keskiviikkona (24.3.) Joensuussa sekä Vantaalla. Honka ja Kouvot jäävät odottamaan välierävastuksiensa varmistumista, sillä SM-pudotuspeleissähän asetetaan aina vastakkain runkosarjasijoitusten perusteella jäljellä olevista joukkueista paras ja huonoin. Näin ollen runkosarjan voittanut Honka saa välierissä vastaansa runkosarjassa heikoimmin sijoittuneen, joka nykytilanteiden säilyessä olisi seitsemänneksi sijoittunut Kataja.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/miesten_sm-koris/
 
30.4.2026 15:52 NCAA

Oliver Kandén NCAA-liigan Pepperdineen

Karhu Basketia Korisliigassa viimeisen kolmen kauden ajan menestyksekkäästi edustanut Loimaan Korikonkareiden kasvatti Oliver Kandén, 200 cm ja 21 vuotta, siirtyy ensi kaudeksi Yhdysvaltain NCAA-liigaa pelaavaan Pepperdinen yliopistoon.

30.4.2026 14:30 Korisliiga

Korisliiga-finaalit: Järkähtämätön sarjavoittaja kohtaa vaikeuksista voittoihin nousseen sensaatiohaastajan!

Salon Vilpas ja Kataja Basket ottavat mittaa miesten Korisliigan finaalien avausottelussa lauantaina 2. toukokuuta. Nuoret suomalaistähdet Luukas Vaara ja Thomas Tumba jakavat ajatuksensa yllättävän kaksikon tulevasta kohtaamisesta.

28.4.2026 20:44 Korisliiga

Korisliigan jymy-yllätys: Kataja finaaliin seitsemänneltä sijalta, vastustajaksi jatkosarjavoittaja Vilpas!

Kataja Basket ja Salon Vilpas voittivat tänään omien välieräsarjojensa seitsemännet ottelut ja etenevät näin ollen toisiaan vastaan Korisliiga-finaaleihin.

26.4.2026 20:36 Korisliiga

Jännitys jatkaa tiivistymistään: molemmat Korisliiga-välierät seiskapeliin!

Sekä Korihait että Helsinki Seagulls saalistivat tänään voiton, jolla joukkueet venyttivät omia välieräsarjojaan seitsemänteen otteluun.

24.4.2026 20:34 Korisliiga

Välierät katkolla Vilppaalle ja Katajalle – illan pistekuninkaat Harmon ja Adler

Korisliigan kumpikin välieräsarja on nyt tilanteessa 3–2, ja voiton päässä finaaleista ovat Salon Vilpas ja Kataja Basket.

21.4.2026 20:47 Korisliiga

Molemmat välierät tasoissa – Tahvanainen 26 pistettä, Harmon hillittömät 47!

Miesten Korisliigassa kumpikin välieräsarjoista päätyi tänään kotivoittojen ansiosta kutkuttavaan 2–2-tilanteeseen.

18.4.2026 20:53 Korisliiga

Kataja kavensi Seagullsin johtoa Kantosen ja Harmonin säkenöivällä pelillä – Vilpas yli 50 pisteen voittoon Korihaista

Miesten Korisliigan välierissä tilanne on parhaillaan 2–1 niin Salon Vilppaan kuin Helsinki Seagullsinkin hyväksi.

15.4.2026 21:51 Korisliiga

Korihait tasoitti välierät Vilpasta vastaan – Katajakin kävi lähellä, mutta Seagulls pääsi lopussa ohi

Miesten Korisliigassa pelattiin toinen ottelu kumpaakin välieräsarjaa. Salon Vilpas ja Korihait ovat nyt tilanteessa 1–1, kun taas Helsinki Seagulls johtaa Kataja Basketia vastaan 2–0.

13.4.2026 21:38 Korisliiga

Vilpas vei voiton välieräavauksesta Korihaiden vahvasta pelistä huolimatta

Salon Vilpas vei ensimmäisen välieräottelun nimiinsä luvuin 92–84.

12.4.2026 18:59 Korisliiga

Korisliiga-välierät käynnistyivät: Seagulls avasi kotivoitolla

Helsinki Seagullsin ja Kataja Basketin ensimmäinen kohtaaminen päättyi Seagullsin voittoon.

Näytä lisää vastaavia