5.2.2009 Namika Lahden Korisliiga-miehistöön maanantaina saapunut amerikkalaislaituri Adrian Henning on jättänyt lahtelaisjoukkueen. Henning otti suunnan rahakkaammille pelikentille päästyään koeajalle Israelin pääsarjaan.
Lahden ja Henningin välinen sopimus mahdollisti siirtymisen. Viime kaudella Lappeenrannan NMKY:n riveissä loistanut Henning ei ehtinyt pelata otteluakaan Namika Lahden edustusasussa.
- Otimme tietoisen riskin tässä asiassa. Tiesin tasan tarkkaan, että näin voi käydä. Nyt menemme kahdella ulkomaalaispelaajalla ja katsomme lopullisen tilanteen jonkin ajan kuluttua, Namika Lahden päävalmentaja Sami Toiviainen kommentoi seuran nettisivuilla.
Viime viikonloppuna Namika Lahti päätti olla jatkamatta koeajalla olleen Chris Rodgersin sopimusta. Joukkueen amerikkalaiskaksikon muodostavat Ray Nixon sekä Kurtis Rice, jonka seura hankki alun perin tuuraamaan polvivaivaista Sami Pekkolaa.
Lahti lukeutuu Korisliigan huipputasaiseen kärkinelikkoon, jonka joukkueet ovat kahden pisteen sisällä toisistaan.
Korisliigan jatkosarjoja pelataan vielä muutama kierros, mutta Kouvot varmisti tämäniltaisella voitollaan Bisons Loimaasta, ettei voi enää pudota sarjan viimeiselle sijalle. Putoajan paikalle sijoittuu näin ollen Kobrat.
Erinomaista Korisliiga-kautta pelaavan Tapiolan Hongan miesten joukkueen ensi kauden 2026-27 rakentaminen on käynnistetty sopimalla Aapo Heinosen jatkosta joukkueen päävalmentajana.
Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa vain kaksi parhaiten sijoittunutta joukkuetta pääsee playoffeihin. Näitä sijoja pitävät tällä hetkellä hallussaan Kataja Basket ja Tampereen Pyrintö, jotka kohtasivat tänään Tampereella.
Kaudella 2025–2026 Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Helmikuun parhaaksi valittiin upean kuukauden pelannut Korihaiden Frank Champion.
Pyrintö on tehnyt jatkosopimuksen Erik Muhosen, 21, kanssa. Ensimmäistä kauttaan Pyrinnössä pelaavan Muhosen jatkosopimus on kevääseen 2028 saakka. Lisäksi Pyrintö on tehnyt kahden vuoden jatkosopimuksen korisliigan valmentaja Santeri Liljebergin kanssa.
KTP vahvistaa rivejään Tucker Richardsonilla, joka oli johdattamassa keväällä 2024 BC Nokian Suomen mestaruuteen.
Kataja Basket kohosi jälleen alemman jatkosarjan kärkeen kaatamalla Kobrat. Se oli hyvä uutinen myös Kouvoille, joka kilpailee Kobria vastaan panoksena Korisliigassa pysyminen. Kouvot on oman Lahti-voittonsa ansiosta nyt neljä voittoa Kobrien edellä, kun ottelukierroksia on jäljellä neljä, mutta joukkueiden keskinäinen etu on toistaiseksi Kobrilla.
Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa Tampereen Pyrintö otti merkittävän voiton, jolla se lunasti itselleen takaisin lohkon kärkipaikan. Ylemmässä jatkosarjassa KTP-Basket kävi onnistuneella vierasreissulla.
Helsinki Seagullsin Trey Niemi teki suorastaan ekonomista työtä osuessaan kaksi kolmasosaa kaikista heittoyrityksistään. Joukkuetoveri Rene Rougeau jäi syötön päähän triplatuplasta. Korihaiden pistekuninkaat Ville Tahvanainen ja Frank Champion.
Kobrat kaatoi kotonaan Lapualla Kouvot. Joukkueet kilpailevat keskenään parhaillaan alemman jatkosarjan viimeisen sijan eli putoajan paikan välttämisestä. Ottelun myötä Kobrilla on kaudelta koossa viisi voittoa ja Kouvoilla kahdeksan, kun pelejä on enää viisi kierrosta jäljellä.