HBA-Märskyn Eetu Villa Carroll Collegeen

12.6.2018 10:20 HBA-Märskyssä päättyneellä kaudella pelannut Eetu Villa, 18, lähtee ensi kaudeksi Atlantin taakse yliopistokoripallon pariin Carroll Collegeen.

Eetu Villa pelaa ensi kaudella NAIA:ta Carroll Collegessa. Kuva: Goranka Zloporubovic

198-senttinen Villa on Tapiolan Hongan kasvatti, joka tehtaili viime kaudella Divari A:ssa keskimäärin 3,7 pistettä, 2,1 levypalloa ja 0,8 syöttöä ottelua kohden heittäen kolmosensa tarkkuudella 42,9%. Villa siirtyi kasvattajaseurastaan HBA-Märskyn rivistöön ensimmäisen A-poikavuotensa jälkeen.

Villan uusi opinahjo Carroll College pelaa yliopistosarjanaan NAIA:ta (National Association of Intercollegiate Athletics).

– Lähden hyvillä fiiliksillä pelaamaan NAIA:ta. Se tuntuu sopivalta tasolta jatkaa kehittymistä pelaajana. Mukava päästä pitkästä aikaa uuteen ympäristöön, Ville kertoo.

– Yliopistolta otettiin yhteyttä ja kävin siellä lyhyellä vierailulla. Paikka tuntui hyvältä sekä koripallon että opiskelun kannalta, hän jatkaa.

Villa on pelannut yhteensä 24 ottelua Suomen nuorisomaajoukkueiden paidassa. Hän edusti Sudenpentuja sekä vuoden 2018 18-vuotiaiden poikien EM-kisoissa että historiallisissa vuoden 2017 17-vuotiaiden MM-kisoissa.

Lisätietoja: Carroll Men's Basketball Inks Finnish Forward

Henkilöt

 
28.3.2024 21:16 Miesten I divisioona A

Kipinä, JBA ja Honka voittoihin miesten I divisioona A:n puolivälierien avauksissa

Miesten I divisioona A:n pudotuspelit käynnistyivät torstaina, kun kotijoukkueet Kipinä Basket, Jyväskylä Basketball Academy ja Tapiolan Honka voittivat puolivälierien ensimmäiset ottelut.

28.3.2024 13:09 Miesten I divisioona A

Miesten I divisioona A:n pudotuspelit käyntiin torstaina - katso koko ohjelma

Miesten I divisioona A:n puolivälierät pyörähtävät kolmen ottelusarjan voimin käyntiin torstaina. ToPo ja Raiders aloittavat oman ottelusarjansa pitkäperjantaina.

5.3.2024 08:19 Miesten I divisioona A

Elias Eerikinharju loppukaudeksi Tapiolan Honkaan

Miesten I divisioona A:n kärjessä oleva Tapiolan Honka on solminut loppukauden kattavan sopimuksen Elias Eerikinharjun kanssa.

21.12.2023 14:00 Korisliiga

Kilpailuvuoden 2024–25 Korisliigojen sarjalisenssien hakijat selvillä

Korisliigan ja naisten Korisliigan sarjamääräysten mukaisesti Korisliigan, naisten Korisliigan, miesten I divisioona A:n ja naisten I divisioonan seurojen piti hakea kilpailuvuoden 2024–25 sarjalisenssiä kyseisiin sarjoihin sarjalisenssihakemuksella joulukuun 15. päivään mennessä.

11.12.2023 12:00 Korisliiga

Seagulls ja Lahti Basketball käynnistävät hurjan korisviikon – pääsarjoissa 34 ottelun viikko

Alkanut viikko tarjoaa korisfaneille hienon kattauksen, kun korisliigoissa ja divisioonissa pelataan yhteensä 34 ottelua. Viikon aikana pelataan vähintään yksi ottelu joka päivä Ruudussa tai Koristv:ssä.

6.10.2023 10:43 Miesten I divisioona A

Miesten I divisioona A jyrähtää käyntiin perjantaina – huippuottelut katsottavissa Koristv.fi:ssä

Miesten I divisioona A käynnistyy tänään perjantaina 6.10. kahdella mielenkiintoisella ottelulla: HBA-Märsky – Torpan Pojat sekä Jyväskylä Basketball Academy – Äänekosken Huima. Sarjan mestari ja samalla Korisliiga-nousuun mahdollisuuden saava joukkue on selvillä viimeistään huhtikuun lopulla.

28.9.2023 12:00 Miesten I divisioona A

Uusi Koristv-palvelu välittää kaikki divisioonaottelut kotikatsomoihin

Tulevalla kaudella miesten I divisioona A ja B sekä naisten I divisioona näkyvät SolidSportin alustalle rakennetussa Koristv-palvelussa. Kaikki divisioonien ottelut tuotetaan automaattikameroilla.

5.9.2023 13:26 Miesten I divisioona A

Rokas Čivilis JBA:n riveihin

Miesten I divisioona A -kauteen valmistautuva Jyväskylä Basketball Academy on solminut sopimuksen 191-senttisen liettualaisen kanssa.

28.8.2023 13:16 Miesten I divisioona A

Santeri Makkonen Honkaan

Miesten I divisioona A:n kauteen valmistautuva Tapiolan Hongan miesten joukkue vahvistuu, kun joukkueeseen liittyy viime kauden Bisonsissa pelannut Santeri Makkonen, 22.

18.8.2023 16:00 Naisten I divisioona

Naisten Korisliigan sekä divisioonien sarjaohjelmat kaudelle 2023–2024 on julkaistu

Kamppailu Suomen mestaruudesta naisten osalta käynnistyy syys-lokakuun vaihteessa ja mestari on selvillä viimeistään 29.4. Naisten Korisliigassa pelataan yhdeksän joukkueen kolminkertainen sarja.

Näytä lisää vastaavia