2.1.2006 Miesten Korisliigassa pelaava Uudenkaupungin Korihait on tehnyt loppukauden kattavan sopimuksen hollantilaisen Harvey van Steinin kanssa. Viime kaudella Korihaiden paidassa pelannut 198-senttinen Harvey van Stein siirtyy takaisin Uuteenkaupunkiin Espanjan liigan Mellilan joukkueesta.
Viime kaudella Harvey van Stein, 27, heitti SM-runkosarjassa keskimäärin 15,4 pistettä sekä kaapi 5,9 levypalloa. Korihaiden voittamassa SM-karsintasarjassa pisteitä syntyi keskimäärin 22,3 ja levypalloja jäi käteen komeat 11,8 ottelua kohti.
Syksyn mittaan loukkaantumisista kärsinyt Korihait saa Hollannin maajoukkueessakin pelanneen Harvey van Steinin myötä joukkueeseen lisää syvyyttä kevään ratkaisupeleihin.
- Meillä on ollut viime peleissä miehistöpulaa nimenomaan laitahyökkääjien osalta loukkaantumisten vuoksi. Harvey van Steinin myötä saamme lisää miehiä rotaatioon. Hän pystyy pelaamaan monipuolisesti niin hyökkäyksessä kuin puolustuksessa ja osaa pelata myös tarvittavan kovaa, iloitsi Korihaiden luotsi Ray Ailus uusinta lenkkiä ketjussaan.
- Viihdyimme viime vuonna avovaimoni kanssa Uudessakaupungissa mainiosti, joten paluu Uuteenkaupunkiin oli luonnollista ja helppoa varsinkin nyt, kun joukkue pärjännyt hyvin ja paikka pudotuspeleissä on saavutettavissa, myhäili Harvey van Stein tyytyväisenä.
Harvey van Stein saapui avovaimonsa kanssa Suomeen Espanjasta viime viikolla. Miehen kansainvälinen pelilupa saatiin Suomeen vain kolme päivää ennen siirtoikkunan sulkeutumista.
Korihaiden ulkomaalaispelaajina jatkavat USA:n passin omistavat Boakai Lalugba sekä Rashard Lee. Bethuel Fletcher rinnastetaan Grenadan passin myötä eurooppalaiseksi pelaajaksi yhdessä hollannin passin omaavan Harvey van Steinin kanssa.
Korisliiga jatkuu keskiviikkona 4.1., jolloin Korihait matkustavat Turkuun Aura Basketin vieraaksi ja tällöin nähdään myös Harvey van Stein jälleen tositoimissa.
Miesten Korisliigan kevään 2026 pronssimitalisti on Uudenkaupungin Korihait.
Karhu Basketia Korisliigassa viimeisen kolmen kauden ajan menestyksekkäästi edustanut Loimaan Korikonkareiden kasvatti Oliver Kandén, 200 cm ja 21 vuotta, siirtyy ensi kaudeksi Yhdysvaltain NCAA-liigaa pelaavaan Pepperdinen yliopistoon.
Salon Vilpas ja Kataja Basket ottavat mittaa miesten Korisliigan finaalien avausottelussa lauantaina 2. toukokuuta. Nuoret suomalaistähdet Luukas Vaara ja Thomas Tumba jakavat ajatuksensa yllättävän kaksikon tulevasta kohtaamisesta.
Kataja Basket ja Salon Vilpas voittivat tänään omien välieräsarjojensa seitsemännet ottelut ja etenevät näin ollen toisiaan vastaan Korisliiga-finaaleihin.
Sekä Korihait että Helsinki Seagulls saalistivat tänään voiton, jolla joukkueet venyttivät omia välieräsarjojaan seitsemänteen otteluun.
Korisliigan kumpikin välieräsarja on nyt tilanteessa 3–2, ja voiton päässä finaaleista ovat Salon Vilpas ja Kataja Basket.
Miesten Korisliigassa kumpikin välieräsarjoista päätyi tänään kotivoittojen ansiosta kutkuttavaan 2–2-tilanteeseen.
Miesten Korisliigan välierissä tilanne on parhaillaan 2–1 niin Salon Vilppaan kuin Helsinki Seagullsinkin hyväksi.
Miesten Korisliigassa pelattiin toinen ottelu kumpaakin välieräsarjaa. Salon Vilpas ja Korihait ovat nyt tilanteessa 1–1, kun taas Helsinki Seagulls johtaa Kataja Basketia vastaan 2–0.
Salon Vilpas vei ensimmäisen välieräottelun nimiinsä luvuin 92–84.