Haanpään ja Huffin kausi päätökseen

6.3.2007 Yhdysvaltain yliopistokoripallon kauden huipennus jäi lyhyeksi Suomen maajoukkuepelaajien Samuel Haanpään ja Shawn Huffin edustaman Valparaison osalta. ”Valpo” kärsi tappion konferenssiturnauksensa puolivälierissä. Seuraavassa myös muita suomalaissähkeitä USA:sta.

Valparaiso lähti Mid-Continent –konferenssiturnauksen avausotteluunsa ennakkosuosikkina. Joukkue oli lyönyt Missouri-Kansas Cityn (UMKC) vajaata viikkoa aiemmin runkosarjan päätöspelissä 16 pisteen erolla. Turnausottelussa UMKC kiri kuitenkin 84-76-voittoon oltuaan suurimmillaan 13 pisteen tappioasemassa.

Erinomaisen tulokaskauden pelannut Samuel Haanpää oli Valparaison tehokkain UMKC-ottelussa. 203-senttinen heittokone upotti 19 pistettä. Haanpään 11 pelitilanneheitosta korisukan läpi suhahti seitsemän, joiden joukossa viisi onnistunutta kolmen pisteen heittoa. Lisäksi Haanpää antoi kolme koriin johtanutta syöttöä.

Viime kesänä miesten maajoukkueessa aloitusviisikon vakionimeksi noussut Shawn Huff heitti 12 pistettä.

Ennen konferenssiturnausta Mid-Continent valitsi Haanpään kauden tulokasviisikkoonsa, eikä aiheetta. Keravan Kori-80:n kasvatti oli heti ensimmäisellä kaudellaan Valparaison paras korintekijä tehtailtuaan 12,0 pistettä ottelua kohden. Haanpään kolmen pisteen heittojen onnistumisprosentti oli erinomainen 45,7 (75/164).

Kolmannen kautensa pelannut Huff kirjautti ottelukohtaiseksi keskiarvokseen 11,4 pistettä. Lisäksi Huff jakoi 1,7 koriin johtanutta syöttöä. Shawn Huff pisti kauden vapaaheittonsa sisään 87,0 prosentin (67/77) tarkkuudella.

Valparaison kauden voittosaldoksi jäi 16, kun tappioita kertyi 15.

Leen Old Dominion tuli yllätytetyksi

Yhdysvaltain yliopistokoripallossa 31 eri konferenssin voittajat selviytyvät 65 joukkueen NCAA-mestaruusturnaukseen. Erityinen valintakomitea kutsuu loput 34 joukkuetta mukaan turnaukseen.

Valparaison kauden esitykset eivät riitä vakuuttamaan valintakomiteaa, mutta Gerald Lee Juniorin edustaman Old Dominionin toivo elää, vaikka sen tie katkesi Colonial Athletic –turnauksen välierään. George Masonin yliopisto yllätti Old Dominionin lukemin 79-63.

Tappioon katkesi samalla Old Dominionin komea 12 ottelun voittoputki. Joukkueen koko kauden voittosuhde on erinomainen 24-8, jonka se toivoo riittävän NCAA-turnauskutsuun.

Korihaiden kasvatti Gerald Lee Jr. esiintyi edukseen George Mason –ottelussa. 206-senttinen suomalainen heitti vain kerran ohi ja kokosi seitsemän pisteen, neljän levypallon ja yhden torjunnan saldot 14 peliminuutissaan.

Tulokaskauttaan pelaavan Gerald Leen ottelukohtaiset keskiarvot 32 ottelun jälkeen ovat 4,0 pistettä, 3,0 levyriä ja 17,9 minuuttia.

Ahvenniemen ja Mäki-Tulokkaan yliopistourat paketissa

Atlantin takana palloilevista suomalaiskoripalloilijoista Olli Ahvenniemen ja Esa Mäki-Tulokkaan yliopistopelit on pelattu. Sekä Mainen Ahvenniemi että Long Islandin Mäki-Tulokas ovat edustaneet yliopistojaan neljän vuoden ajan ja edessä on valmistuminen.

206-senttisen Ahvenniemen viimeiseksi Maine-otteluksi jäi America East –konferenssiturnauksen puolivälierä, jossa Maryland Baltimore County oli parempi lukemin 70-61. Ahvenniemi kirjautti pelissä kaksi torjuntaa ja kaksi levypalloa.

Voittosuhteeseen 12-18 kautensa päättäneen Mainen kapteenina toiminut Ahvenniemi pelasi ns. seniorikaudellaan keskimäärin 16,9 minuuttia, teki 2,8 pistettä, poimi 3,0 levypalloa ja torjui 1,5 heittoa. Vaasan Salaman kasvatti valmistuu Mainesta pääaineinaan markkinointi ja kansainvälinen kauppa.

Esa Mäki-Tulokkaan Long Island jäi ilman paikkaa Northeastern-konferenssin turnauksessa. Sen olisi pitänyt voittaa runkosarjan päätöspelissään Robert Morris, mutta tappio tuli, lukemin 74-90.

Long Island voitti kauden 29 ottelustaan kymmenen. Mäki-Tulokas pelasi yhtä lukuun ottamatta kaikki ottelut, teki niissä 4,7 pistettä, vei 2,7 levypalloa ja pelasi 16,9 minuuttia.

Yliopistokauden kolmas suomalaisseniori on St. Joseph’sin Artur Surov. St. Joseph’sin ottelut eivät ole vielä käynnistyneet Atlantic 10 –konferenssiturnauksessa. 213-senttinen Surov on päässyt kentälle vain kolmessa kauden ottelussa.

Koivisto päätti kautensa tehokkaasti

Suomalaisista konferenssiensa turnauksiin ovat valmistautumassa myös Penn Staten Joonas Suotamo ja Baylorin Jari Vanttaja.

Mikko Koiviston edustaman UNC-Greensboron kausi sen sijaan päättyi Southern-konferenssiturnauksen puolivälieriin, kun Furman nappasi jatkopaikan niukalla 73-71-voitollaan.

Tulokaskausi oli Koivistolle hyvä ja loppua kohden jopa erinomainen. Koivisto nimittäin kirjautti kaksinumeroiset pistelukemat seitsemässä kauden yhdeksästä viimeisestä ottelusta. Koko kauden keskiarvoiksi Koivistolle muodostui 8,1 pistettä, 2,3 levypalloa ja 1,2 syöttöä. Minuutteja Koivisto sai tulokkaaksi mukavasti 22,8 ottelua kohden.

Niin ikään tulokaskauttaan pelaavan Cedric Latimerin Santa Clara selvitti tiensä aina West Coast –konferenssiturnauksen finaaliin. Tiistain vastaisena yönä pelatussa loppuottelussa Gonzaga vei 77-68-voiton. Santa Claran hyvä voittosuhde 21-10 antaa finaalitappiosta huolimatta toiveita NCAA-turnauskutsusta. Latimer on päässyt kentälle 15 Santa Claran ottelussa, pelannut niissä keskimäärin 4,4 minuuttia ja koonnut yhteensä 12 pistettä ja yhdeksän levypalloa.

Mikko Niemen edustaman Youngstown Staten taival päättyi Horizon League –konferenssiturnauksen puolivälieriin, kun UW-Green Bay taltutti sen 72-55. Niemi pelasi toisen yliopistokautensa 31 peliä 1,2 syötön, 1,1 levypallon ja 0,8 pisteen keskiarvoilla, jotka syntyivät 10,6 minuutin keskimääräisellä peliajalla. Youngstown Staten voittosuhteeksi kaudesta jäi 14-17.

Sami Pekkolan St. Francis pääsi Northeastern-konferenssin turnaukseen, mutta putosi heti avauskierroksella Central Connecticutille 57-79. Pekkola pelasi kolmannella kaudellaan ainoastaan kuudessa ottelussa 7,5 minuutin, 2,3 pisteen ja 1,5 levypallon keskiarvoin. St. Francisin voittosuhteeksi kaudesta muodostui 9-22.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/ulkomailla_pelaavat_miehet/
 
14.6.2026 10:04 WNBA

Portland kalkkiviivoilla Dallasia parempi – Kuier monipuolisella pelipäällä

WNBA:ssa Dallas Wings hävisi Portland Firelle niukasti 83-84 (37-34). Awak Kuier pelasi liki 24 minuuttia, joiden aikana hän keräsi kolme pistettä, viisi levypalloa, kolme syöttöä, kaksi riistoa ja kaksi torjuntaa.

12.6.2026 09:36 WNBA

Kuier palasi takaisin kokoonpanoon 15 minuutilla – Wings voittoon Mercurysta

WNBA:ssa Awak Kuier palasi loukkaantumisen jälkeen kokoonpanoon, kun Dallas Wings voitti Phoenix Mercuryn 70-85 (36-45). Kuier tilastoi 15 minuutin peliajalla neljä pistettä, kolme levypalloa ja yhden torjunnan.

11.6.2026 08:47 Suomalaiset ulkomailla

Erik Sajantila juhlii Hollannin mestaruutta

Hollannin liigaan saatiin keskiviikkoiltana suomalaismestari. Tapiolan Hongan kasvatteihin lukeutuvan Erik Sajantilan edustama Landstede Hammers päihitti finaalisarjan neljännessä osaottelussa ennakkosuosikki ZZ Leidenin lukemin 90-74 (46-47) ja otti siten mestaruuteen tarvittavan kolmannen finaalivoittonsa.

10.6.2026 09:51 Suomalaiset ulkomailla

Jukka Toijala jatkaa Yokohaman valmennusjohdossa

Viimeisen kahden kauden ajan Lassi Tuovin oikeana kätenä Yokohama B-Corsairsin valmennusjohdossa toiminut Jukka Toijala, 54, on allekirjoittanut tulevaa kautta koskevan jatkosopimuksen. Tuovi ja Toijala jatkavat japanilaisseuran valmentajina myös kaudella 2026–2027.

9.6.2026 10:09 Susiladies

Henna Sandvikin uusi osoite on Belgian pääsarjan Phantoms Boom

Tapiolan Hongan kasvatti Henna Sandvik, 23, pelaa ensi kaudella Belgian pääsarjan Phantoms Boomissa. Sandvik pelasi neljä edellistä kautta Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa, jossa hän edusti ensimmäiset kolme kautta Indianaa ja viimeisen Wyomingia.

8.6.2026 22:41 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salinin Estudiantesille kirvelevä finaalitappio

Sasu Salinin kausi Espanjassa sai harmittavan päätöksen, kun Estudiantes hävisi Primera FEB:n nousukarsintafinaalissa. Finaalit ovat käynnissä myös Belgiassa, Alankomaissa ja Mikael Jantusen Fenerbahce eteni finaaleihin Turkissa.

7.6.2026 12:30 Susijengi

Sasu Salin ja Estudiantes voiton päässä noususta Espanjan ACB-liigaan

Susijengin kapteeni Sasu Salinin edustama madridilainen Estudiantes peittosi Espanjan kakkosliigan (Primera FEB) lopputurnauksen semifinaalissa Oviedon lukemin 79-71 (46-39). Estudiantes huipentaa kautensa sunnuntai-iltana pelattavaan finaaliin, jossa se taistelee noususta Espanjan ACB-liigaan toisen semifinaalin voittajaa, Coruñaa vastaan.

3.6.2026 18:15 Miesten I divisioona A

Kuhalampi ja Haliseva yliopistokentille, Kontuniemi vaihtaa joukkuetta

HBA-Märskyn divarijoukkueen kantaviin voimiin viime vuosina kuuluneet BC Nokian kasvatit Kalle Kuhalampi ja Matias Haliseva siirtyvät tulevaksi kaudeksi Yhdysvaltain yliopistokentille. Viime kaudella North Carolina Staten miehistöön kuulunut Jayme Kontuniemi vaihtaa puolestaan joukkuetta.

3.6.2026 08:51 Susiladies

Lotta-Maj Lahtinen jatkaa Espanjan pääsarjan Araskissa

Susiladiesin Lotta-Maj Lahtinen on solminut jatkosopimuksen tulevasta kaudesta. Lahtinen pelaa näin toisen kautensa Pohjois-Espanjassa Vitoria-Gasteizissa sijaitsevan seuran riveissä.

2.6.2026 19:00 Suomalaiset ulkomailla

Danny Jansson Romaniaan CSO Voluntarin päävalmentajaksi

Jo kaksitoista kautta Saksassa valmentanut, kahdesti Saksan Pro A:n vuoden valmentajaksi valittu ja Heidelbergin Saksan Bundesliigan välieriin asti komentanut Danny Jansson, 46, siirtyy Romanian liigassa pelaavan CSO Voluntarin päävalmentajaksi 1+1-vuotisella sopimuksella.

Näytä lisää vastaavia