Haaja ja Käki Kouvojen edustusjoukkueeseen

12.8.2008 Korisliigan hopeajoukkue Kouvot on solminut sopimukset kahden kasvattinsa kanssa. Viime kaudella Korikouvoissa pelanneet 187-senttinen Sebastian Käki ja 189-senttinen Joona Haaja pelasivat jo muutaman ottelun pääsarjassa, mutta nyt seura teki heidän kanssaan koko kautta koskevat sopimukset.

Haajan ja Käen tulon myötä Kouvoissa on kolme pelaajaa, jotka saavat pelata myös A-poikien sarjassa. Kolmas vuonna 1990 syntynyt pelaaja on nuorten maajoukkueen runkopelaaja Matti Nuutinen. 

- Sebastian ja Joona ovat harjoitelleet koko kesän erittäin hyvin ja ovat omalla työllään ansainneet paikkansa edustusjoukkueessa. Olen iloinen, että omia pelaajia nousee haastamaan runkopelaajiamme niin harjoituksissa kuin peleissä, kertoo Kouvojen päävalmentaja Jukka Toijala. 

- Vuosi sitten päätimme panostaa entistä enemmän siihen, että saisimme enemmän oman seuran kasvatteja pääsarjajoukkueeseemme. Tämä on hyvä alku, mutta työtä tarvitsee jatkaa ja toimintoja kehittää edelleenkin, kommentoi Kouvojen toimitusjohtaja Jukka Kyöstilä. 

Kouvoilla on ennestään sopimukset Tuomas Iisalon, Samu Kaaresvirran, Antti Kanervon, Jukka Katajan, Tero Laitisen, Ronny LaMellen, Matti Nuutisen, Roope Suonion ja Calvin Wallsin kanssa. Joukkue täydentyy vielä amerikkalaisella takamiehellä.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/korisliiga/

Asiat

 
1.5.2026 20:01 Korisliiga

Korihaille pronssia – Seagulls kaatui 20 pisteellä

Miesten Korisliigan kevään 2026 pronssimitalisti on Uudenkaupungin Korihait.

30.4.2026 15:52 NCAA

Oliver Kandén NCAA-liigan Pepperdineen

Karhu Basketia Korisliigassa viimeisen kolmen kauden ajan menestyksekkäästi edustanut Loimaan Korikonkareiden kasvatti Oliver Kandén, 200 cm ja 21 vuotta, siirtyy ensi kaudeksi Yhdysvaltain NCAA-liigaa pelaavaan Pepperdinen yliopistoon.

30.4.2026 14:30 Korisliiga

Korisliiga-finaalit: Järkähtämätön sarjavoittaja kohtaa vaikeuksista voittoihin nousseen sensaatiohaastajan!

Salon Vilpas ja Kataja Basket ottavat mittaa miesten Korisliigan finaalien avausottelussa lauantaina 2. toukokuuta. Nuoret suomalaistähdet Luukas Vaara ja Thomas Tumba jakavat ajatuksensa yllättävän kaksikon tulevasta kohtaamisesta.

30.4.2026 09:51 Korisliiga

Äänestä Hang Time -sarjan kauden paras jakso ja voita kultainen koripallo tai Ruudun 3 kuukauden lahjakortteja

Ruudussa kauden mittaan nähty Hang Time -sarja Korisliiga-pelaajista on tuonut jälleen ihastuttavat persoonat lähemmäksi kannattajia. Nyt on aika äänestää jo kuudennen tuotantokauden paras jakso.

30.4.2026 08:54 Korisliiga

Korisliigan finaalierotuomarit valittu

Lauantaina alkava miesten Korisliigan finaalisarja Salon Vilppaan ja Kataja-Basketin välillä tuomitaan seitsemän erotuomarin voimin.

28.4.2026 20:44 Korisliiga

Korisliigan jymy-yllätys: Kataja finaaliin seitsemänneltä sijalta, vastustajaksi jatkosarjavoittaja Vilpas!

Kataja Basket ja Salon Vilpas voittivat tänään omien välieräsarjojensa seitsemännet ottelut ja etenevät näin ollen toisiaan vastaan Korisliiga-finaaleihin.

28.4.2026 15:04 Korisliiga

Michael Poundsista Bisons Loimaan uusi päävalmentaja

Bisons on kiinnittänyt Michael Poundsin uudeksi päävalmentajakseen. Sopimus kattaa kauden 2026-27 ja se sisältää option kaudesta 2027-28. Pounds saapuu Loimaalle KTP-Basketin apuvalmentajan paikalta.

28.4.2026 15:01 Korisliiga

Lauri Kallio jatkosopimukseen Hongan kanssa

Tapiolan Hongan Korisliiga-miehistö on aloittanut valmistautumisen Korisliiga-kauteen 2026-27. Joukkue on solmimassa tukun pelaajasopimuksia ja ensimmäisenä signauksena on takapelaajan paikalle Tapiolan Hongan oma kasvatti Lauri Kallio (188cm).

26.4.2026 20:36 Korisliiga

Jännitys jatkaa tiivistymistään: molemmat Korisliiga-välierät seiskapeliin!

Sekä Korihait että Helsinki Seagulls saalistivat tänään voiton, jolla joukkueet venyttivät omia välieräsarjojaan seitsemänteen otteluun.

24.4.2026 20:34 Korisliiga

Välierät katkolla Vilppaalle ja Katajalle – illan pistekuninkaat Harmon ja Adler

Korisliigan kumpikin välieräsarja on nyt tilanteessa 3–2, ja voiton päässä finaaleista ovat Salon Vilpas ja Kataja Basket.

Näytä lisää vastaavia