7.7.2012 Korisliigaa pelaava Kauhajoen Karhu on tehnyt ensimmäisen amerikkalaiskiinnityksensä kaudelle 2012/13. Uutena miehenä pohjanmaalaisjoukkueen kokoonpanoon liittyy 178-senttinen, 27-vuotias Giordan Watson.

Central Michiganin yliopiston kasvatti Watson on aiemmin pelannut Saksan Bundesliigassa sekä ProA-sarjassa, ja viimeisen puolentoista kauden ajan hän on pelannut Islannin pääsarjassa.
Viime kaudella Watson takoi 16,3 pistettä, 4,4 levypalloa, 7,2 syöttöä ja 1,8 riistoa ottelua kohden mestarijoukkue Grindavikin riveissä. Watson oli myös koko sarjan syöttökuningas.
– Kokenut takamies, joka voitti joukkueelleen viime kaudella Islannin mestaruuden, tuo joukkueeseen johtajuutta. Hän on nopea pelaaja, joka voittaa oman miehensä ja tykkää syöttää palloa, mutta pystyy myös luomaan itselleen tilaisuuden tehdä pisteitä jos tarve vaatii, kehuu Karhun päävalmentaja Ari Tammivaara.
Kauhajoen Karhulla on koossa nyt kahdeksan pelaajasopimusta tulevalle kaudelle. Watsonin lisäksi joukkueessa pelaavat Matias Ojala, Marcel Liukko, Jussi Eskola, Henri Hirvikoski, Niko Mattila, Kristofer Clement sekä Ilkka Vuori.
Kataja Basket ja Salon Vilpas voittivat tänään omien välieräsarjojensa seitsemännet ottelut ja etenevät näin ollen toisiaan vastaan Korisliiga-finaaleihin.
Sekä Korihait että Helsinki Seagulls saalistivat tänään voiton, jolla joukkueet venyttivät omia välieräsarjojaan seitsemänteen otteluun.
Korisliigan kumpikin välieräsarja on nyt tilanteessa 3–2, ja voiton päässä finaaleista ovat Salon Vilpas ja Kataja Basket.
Miesten Korisliigassa kumpikin välieräsarjoista päätyi tänään kotivoittojen ansiosta kutkuttavaan 2–2-tilanteeseen.
Miesten Korisliigan välierissä tilanne on parhaillaan 2–1 niin Salon Vilppaan kuin Helsinki Seagullsinkin hyväksi.
Miesten Korisliigassa pelattiin toinen ottelu kumpaakin välieräsarjaa. Salon Vilpas ja Korihait ovat nyt tilanteessa 1–1, kun taas Helsinki Seagulls johtaa Kataja Basketia vastaan 2–0.
Salon Vilpas vei ensimmäisen välieräottelun nimiinsä luvuin 92–84.
Helsinki Seagullsin ja Kataja Basketin ensimmäinen kohtaaminen päättyi Seagullsin voittoon.
Tänä keväänä Salon Vilpas voitti ylemmän jatkosarjan reippaalla etumatkalla ja viimeisteli puolivälieräsarjan Tampereen Pyrintöä vastaan voitoin 4–1. Nyt se saa vastaansa Korihait, joka lähti playoffeihin sarjan neljänneltä sijalta ja kaatoi Tapiolan Hongan niin ikään 4–1.
Kataja Basket on rakentanut ja hajottanut läpi koko kauden, ja palaset loksahtivat paikoilleen vasta pudotuspelien koittaessa. Helsinki Seagullsilla puolestaan todellinen valtti, henkinen kovuus, löytyi rajussa takaa-ajoasemassa, kun sitä kipeimmin tarvittiin.