26.11.2020 20:51 Forssan Alku matkasi torstain ainoassa ottelussa Helsinkiin HBA-Märskyn vieraaksi. Vierasjoukkue oli ottelussa liian kova nuorelle helsinkiläisjoukkueelle ja nappasi pisteet mukaansa 73-66.

Mia Loyd esitti jälleen loistavia otteita. Kuva: Ville Vuorinen/NaistenKorisliiga
Vierasjoukkue tuli peliin terävämmin. Paremman hyökkäyspelin turvin forssalaisjoukkue karkasi ensimmäiselle tauolle viiden pisteen johtoasemassa.
Ottelun kuva ei toisella jaksolla juurikaan muuttunut. Peli oli edelleen tasaista, mutta FoA oli hieman vastustajiaan edellä ja karkasi puoliajalle yhdeksän pisteen johtoasemasta.
Märsky sai peliään kolmannella jaksolla paremmin uomiinsa. Se kavensi jakson aikana vieraiden johdon kolmeen pisteeseen.
Viimeisellä jaksolla HBA ei kuitenkaan pystynyt yllättämään kokeneempaa vierasjoukkuetta. FoA vei jakson nimiinsä neljällä pisteellä ja koko ottelun 73-66.
- Lähdimme aluksi HBA:n tempoon mukaan ja olimme juosta itseltämme jalat alta. Lopussa saimme oman pelimme paremmin kontrolliin ja väänsimme voiton, mutta kovin kaunista peli ei ollut, Forssan Heta Äijänen kertoi.
Suurin ero joukkueiden välillä syntyi aloitusviisikon tekemissä pisteissä. Niitä kertyi forssalaisille 66, kun HBA:n aloitusviisikko jäi 36 pisteeseen.
- Tietysti häviö harmittaa, mutta taistelimme hyvin loppuun asti. Omaan peliin on tullut itseluottamusta, kun on päässyt pelaamaan enemmän Korisliigan tason pelaajia vastaan ja onnistumisista tuli hyvä fiilis, HBA:n Albina Syla pohti.
Alkukauden parhaimpiin vahvistuksiin kuulunut Mia Loyd oli totutun vahva. Hänelle kirjattiin 21 pistettä, 17 levypalloa ja kuusi koriin johtanutta syöttöä. Myös Petra Noponen pelasi hyvän pelin ja upotti 18 pistettä. Kotijoukkueen Albina Syla pelasi ehkä uransa tähän mennessä parhaan ottelun. Hän upotti 23 pistettä ja kuusi levypalloa. Ebba Pekonen teki 13 pistettä.
FoA on sarjassa neljäntenä tasapisteissä Hongan ja Kouvottarien kanssa. HBA on seitsemäntenä.
Kaudella 2025–2026 naisten Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Joulukuun parhaaksi on valittu Vimpelin Vedon Sara Puckett.
Naisten Korisliigassa pelattiin lauantaina kolme ottelua. Voittoihin ylsivät ViVe, PeKa ja ToPo.
Naisten Korisliigan perjantain ainoassa ottelussa HBA-Märsky kaatoi kotonaan BC Nokian. Ottelu päättyi emäntien voittoon 76-49.
Naisten Korisliigan kuukauden pelaajaksi joulukuussa valittiin Vimpelin Vedon Jeanae Terry. Hänen johdollaan Veto oli loppuvuodesta sarjan kuumin joukkue, ja hyvä vire on jatkunut myös tämän vuoden puolella.
Naisten Korisliigassa pelattiin lauantaina kolme tiukkaa ottelua. Sarjapisteitä keräsivät EBT, ViVe sekä Pyrintö.
Naisten Korisliigan perjantain ainoassa ottelussa HBA-Märsky voitti kotikentällään Kouvottaret. Ottelu päätttyi emäntien voittoon 83-54.
Magdalene Agyei palaa ToPon naisten Korisliigajoukkueen vahvuuteen. Klaukkalan Namikan kasvatti edusti Torpan Poikia kuuden peräkkäisen kauden ajan kaudesta 2019–2020 lähtien, ja kuului joukkueen keskeisiin pelaajiin koko ajanjakson.
Naisten Korisliigan sunnuntain ainoassa ottelussa HBA-Märsky kävi hakemassa vieraspisteet Hongan kustannuksella. Ottelu päättyi vieraille 97-63.
Naisten Korisliiga jatkui kahdella ottelulla. Voitot niissä kirjattiin kärkipään joukkueilla, kun EBT ja Peli-Karhut keräsivät sarjapisteitä.
Naisten Korisliigassa pelattiin perjantaina yksi ottelu, jossa Kouvottaret sai vieraakseen BC Nokian. Kotijoukkue vei jännittävän ottelun nimiinsä 82-77.