10.4.2005 Runkosarjan voittanut Lappeenrannan NMKY sekä Pussihukat Vantaalta ovat voiton päässä Sparliigan finaaleista. LrNMKY kukisti Joensuun Katajan sunnuntaina pelatussa kolmannessa välierässä 88-83. PuHu puolestaan rutisti ohi Porvoon Tarmosta lukemin 81-70. LrNMKY ja PuHu johtavat ottelusarjoja voitoin 2-1.
Lappeenranta turvautui kotiyleisönsä edessä jälleen tämän hetken kuumimpaan valttiinsa: kolmen pisteen heittoihin. Neljännen jakson alussa Chanan Colman upotti kaksi kolmosta ja Joshua Steinthal yhden. Kyseisten korien siivittämänä LrNMKY pääsi irtiottoon vieraistaan.
Vaikka Kataja lopussa vielä tulikin kertaalleen Jyri Lehtosen johdolla mukaan otteluun, piti lappeenrantalaisten johto.
Kotijoukkue hyödynsi hyvin laajaa hyökkäysarsenaaliaan. Ratkaisevaa oli Matthew Williamsin piristyneet otteet. Amerikkalaislaituri Kataja-puolustusta 25 pisteen edestä. Andre Foreman pussitti 19 ja Pasi Riihelä 17 pistettä. Lappeenrannan 28 kolmosyrityksestä sisään meni 13, kun Kataja sai ottelussa aikaiseksi neljä onnistunutta kolmosta.
Puolustuspäässä LrNMKY onnistui toisella puoliskolla eliminoimaan Stephen Richin korinaluspelin. Jussi Kumpulaisen ja Pasi Riihelän paimentamana Rich hiipui kuvioista ja pysyttäytyi kauempana korista.
Katajan kantavat voimat olivat Lehtonen ja Sami Laaksonen. Molemmat hyökkäsivät aggressiivisesti ja pääsivät paljon vapaaheittoviivalle. Lehtonen teki 20 pistettä. Llewellyn Smalley ylsi pisteen parempaan saldoon, mutta otti loppupuolella huonoja heitonvalintoja.
Pallosta LrNMKY piti jälleen hyvää huolta. Joukkue menetti pelivälineen ottelussa vain kahdeksan kertaa, kun Katajalle menetyksiä kirjattiin 14.
Vantaalla Myyrmäen Urheilutalolle pakkautunut ennätysyleisö 915 katsojaa näki loppunumeroita (81-70) jännittävämmän taiston.
PuHu johti lähes koko ottelun ajan. Suurimmillaan eroa sen eduksi oli 16 pistettä (46-30) juuri ennen puoliaikaa.
Kolmannella jaksolla Tarmo kuitenkin sai paikkapuolustuksellaan vantaalaisten hyökkäyspelin tolaltaan ja nousi 13 pisteen takaa-ajoasemasta (57-44) seitsemässä minuuttissa 61-59-johtoon.
Ottelun ratkaisu tuli tasatilanteessa 64-64 reilut neljä minuuttia ennen loppua, kun Tarmon Clifton Jones sai virhetilinsä täyteen. PuHu iski ja vei kolmiminuuttisen 15-2.
Lauantain toisessa välierässä Jones onnistui kaitsemaan Pussihukkien kolossin Philip Hickeyn pimentoon. Sunnuntaina roolit olivat täysin päinvastaiset. 210-senttinen Hickey oli kentän paras tehden 24 pistettä ja poimien 12 levypalloa. Jones jäi kolmeen pisteeseen.
Hickeyn ohella ”hukkamiehistöstä” loistivat 19 pistettä nakuttanut Kimi Klingberg sekä puolustuspäässä hyvän iltapuhteen Daryl Greenen vartijana tehnyt Timo Heinonen. Puolustustehtäviensä ohella Heinonen nosteli kymmenen pistettä.
Petri Virtanen ja Mark Sweet olivat Tarmon parhaat. Virtanen vastasi pelinjohdosta ja teki 18 pistettä. Kovalla taisteluhengellä pelannut Sweet kokosi tehot 16/9.
Neljännet välierät pelataan keskiviikkona (13.4.) Joensuussa ja Porvoossa. Molemmat ottelut käynnistyvät klo 18:30.
Kataja Basket kaatoi BC Nokian Joensuussa ja tasoitti välieräsarjan 3–3:een.
Kauhajoki venytti välierät Seagullsia vastaan seitsemänteen peliin. Sarjan varmuudella ratkaiseva ottelu pelataan ylihuomenna lauantaina.
Kataja Basket kiri loppusuoralla BC Nokian edelle ja voitti kriittisen ottelun kolmen pisteen turvin.
BC Nokia ja Helsinki Seagulls johtavat miesten Korisliigan välieriä. Kummallakin joukkueista on kasassa kolme voittoa.
Suomen Koripalloliitto on solminut monivuotisen yhteistyösopimuksen Suomen johtavan talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaation kanssa. Rantalainen tarjoaa seuroille jatkossa taloushallinnan palveluita ja osaamista.
Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen välinen välieräsarja on nyt 2–2-tilanteessa.
Puolelta toiselle keikahdellut välieräsarja on nyt Nokian hallinnassa. Katajan valmentaja Petri Virtanen peräänkuulutti joukkueeltaan henkistä kasvua.
Kauhajoen ja Helsinki Seagullsin kolmas välieräkohtaaminen päättyi Kauhajoen täpärään voittoon.
Seagulls haki vierasvoiton Kauhajoelta 27 pistettä heittäneen Shavon Colemanin johdolla lukemin 73–80. Kataja Basket puolestaan oli tyly isäntä Joensuussa, kun se kaatoi BC Nokian 99–75. Molemmat sarjat ovat tilanteessa 1–1, kun finaalipaikkaan vaaditaan neljä voittoa.
BC Nokia ja Kataja Basket aloittivat välieräsarjansa perjantaina Harjuniityn Liikuntahallilla Nokialla. Kotijoukkueen nousujohteinen esitys toi avausvoiton lukemin 86–67 (33–26).