11.6.2012 Fabian Wilson on Salon Vilppaan uusi sisäpelaaja lokakuussa starttaavaan Korisliigaan. New Orleansista kotoisin oleva Wilson on 201-senttinen ja 110-kiloinen sisäpelaaja, joka pystyy tarvittaessa pelaamaan myös kauempana korista. 23-vuotias Wilson saapuu Suomeen elokuun puolivälissä.

Vilppaalla on Wilsonin sopimuksen myötä kaksi kolmesta ulkomaalaispaikasta täytetty, sillä salolaiset tekivät jo toukokuussa sopimuksen takamies Marquis Hallin (183 cm) kanssa. Hakulistalla on yhä monipuolinen laitahyökkääjä.
- Toivomme, että Wilsonista saadaan urheilullinen vitospaikan mies, joka auttaa meitä etenkin sisäpuolustuksessa ja levypallopelaamisessa. Plussaa on, että mieheltä löytyy myös heittouhkaa hyökkäyspäässä, arvioi Vilppaan päävalmentaja Mikko Tupamäki uusinta kiinnitystään.
Koska kyseessä on ns. rookie-pelaaja, Vilpas lennättää Wilsonin Salon katukuvaan jo elokuun puolivälissä.
- Se on ehdottomasti positiivinen asia. Ehdimme käydä Fabianin kanssa asioita rauhassa läpi. Minulla on ihan hyvä kutina Wilsonista. Hän pelasi kolme yliopistovuotta NCAA II divisioonassa Tarleton Staten joukkueessa, ja se tunnetaan USA:ssa puolustusaktiivisuudestaan. Viime kaudellakin se oli vähiten pisteitä päästänyt joukkue koko sarjassa, vahvasti puolustuspelin nimeen vannova Tupamäki toteaa.
Wilsonin opinahjo Tarleton State sijaitsee Teksasissa, ja seniorikaudellaan hän upotti 13,1 pistettä ja repi 7,5 levypalloa 27 minuutin keskiarvolla.
- Wilson on erittäin liikkuva pelaaja kokoonsa nähden ja miehen monipuolisuus pisti silmään heti. Vaikka Tarleton State on NCAA:n kakkostason joukkue, siellä tehdään erinomaista työtä pelaajien kanssa. He ovat kouluttaneet paljon pelaajia Euroopan markkinoille, Tupamäki muistuttaa.
Wilson ei ole ensimmäinen Tarleton State Texans -pelaaja Vilppaassa. 2000-luvun alussa Vilppaan paidassa nähtiin toinen vahva vitospaikan mies, Peter Praznovsky. "Slovakian härkä" johdatti tuolloin salolaiset mitalipeleihin.
Vilppaalla on nyt koossa kahdeksan pelaajasopimusta tulevalle kaudelle; Marquis Hall, Jussi Savolainen, Alex Vaenerberg, Tommi Huolila, Samu Kaaresvirta, Mikael Sandberg, Jukka Kataja ja Fabian Wilson.
Karhu Basketia Korisliigassa viimeisen kolmen kauden ajan menestyksekkäästi edustanut Loimaan Korikonkareiden kasvatti Oliver Kandén, 200 cm ja 21 vuotta, siirtyy ensi kaudeksi Yhdysvaltain NCAA-liigaa pelaavaan Pepperdinen yliopistoon.
Salon Vilpas ja Kataja Basket ottavat mittaa miesten Korisliigan finaalien avausottelussa lauantaina 2. toukokuuta. Nuoret suomalaistähdet Luukas Vaara ja Thomas Tumba jakavat ajatuksensa yllättävän kaksikon tulevasta kohtaamisesta.
Ruudussa kauden mittaan nähty Hang Time -sarja Korisliiga-pelaajista on tuonut jälleen ihastuttavat persoonat lähemmäksi kannattajia. Nyt on aika äänestää jo kuudennen tuotantokauden paras jakso.
Lauantaina alkava miesten Korisliigan finaalisarja Salon Vilppaan ja Kataja-Basketin välillä tuomitaan seitsemän erotuomarin voimin.
Kataja Basket ja Salon Vilpas voittivat tänään omien välieräsarjojensa seitsemännet ottelut ja etenevät näin ollen toisiaan vastaan Korisliiga-finaaleihin.
Bisons on kiinnittänyt Michael Poundsin uudeksi päävalmentajakseen. Sopimus kattaa kauden 2026-27 ja se sisältää option kaudesta 2027-28. Pounds saapuu Loimaalle KTP-Basketin apuvalmentajan paikalta.
Tapiolan Hongan Korisliiga-miehistö on aloittanut valmistautumisen Korisliiga-kauteen 2026-27. Joukkue on solmimassa tukun pelaajasopimuksia ja ensimmäisenä signauksena on takapelaajan paikalle Tapiolan Hongan oma kasvatti Lauri Kallio (188cm).
Sekä Korihait että Helsinki Seagulls saalistivat tänään voiton, jolla joukkueet venyttivät omia välieräsarjojaan seitsemänteen otteluun.
Korisliigan kumpikin välieräsarja on nyt tilanteessa 3–2, ja voiton päässä finaaleista ovat Salon Vilpas ja Kataja Basket.
Miesten Korisliigassa kumpikin välieräsarjoista päätyi tänään kotivoittojen ansiosta kutkuttavaan 2–2-tilanteeseen.