26.2.2016 Korisliigassa pelaava Tampereen Pyrintö on solminut sopimuksen Italiassa aiemmin tällä kaudella pelanneen 29-vuotiaan, 206-senttisen Esian Hendersonin kanssa.

Missourissa koripallo-oppinsa saanut iso laituri siirtyy Pyrintöön Italiasta, jossa hän pelasi Pallacanestro Mobyt Ferraran riveissä Italian Seria A2:ssa 9,3 pisteen ja 7,0 levypallon keskiarvoilla.
Ison laiturin pelipaikalla viihtyvät Hendersonin tilalle Ferreraan siirtyi Bisonsin Ike Udanoh.
Kaudella 2014/2015 Henderson pelasi Turkin kakkosliigassa Istanbul DSI:ssä 16,2 pisteen ja 7,6 levypallon keskiarvoilla. Henderson on urallaan esiintynyt Turkin ja Italian lisäksi Yhdysvaltojen D-liigassa, Tshekissä, Unkarissa, Ruotsissa ja Slovakiassa.
- Henderson on ulottuva ja erittäin hyvin liikkuva iso laituri, joka pystyy pelaamaan useammalla pelipaikalla hyökkäyksessä. Häneltä löytyy jonkin verran heittouhkaa, mutta ennen kaikkea hän tuo monipuolista osaamista hyökkäyspäähän. On hienoa, että pystymme vielä tässä vaiheessa kautta lisäämään kokoa ja liikkuvuutta joukkueeseen. Itse olen seurannut hänen uraansa siitä lähtien, kun hän pelasi Ruotsissa kaudella 2012/13, kertoo Pyrinnön päävalmentaja Ilkka Palviainen.
Henderson pelaa jo sunnuntaina 28.2. vierasottelussa Kataja Basketia vastaan, mikäli hänen pelilupansa saadaan Pyrinnön kirjoille ennen sitä.
Kataja Basket kaatoi toisen pahimmista kilpailijoistaan, Bisons Loimaan, ja varmisti oman pääsynsä pudotuspeleihin. Lahti Basketball ei olisi myöskään enää uhannut joensuulaisia, koska se kärsi hiuksenhienon tappion sarjaputoaja Kobrille. Ylemmässä jatkosarjassa puolestaan korkein ja matalin sija on ratkaistu, mutta niiden välissä järjestys voi vielä jatkosarjojen päätöskierroksella muuttua.
Miesten Korisliigan jatkosarjoja on kullakin joukkueella jäljellä enää yksi tai kaksi ottelua. Alemman jatkosarjan toinen playoff-joukkue ja ylemmän jatkosarjan joukkueiden järjestys sijoilla 2–5 ovat edelleen mysteerejä.
Tapiolan Honka tavoittelee viimeisillä kierroksilla jatkosarjasijoituksensa kohentamista ja kotiedun saavuttamista playoffeihin. Espoolaisseura on taulukossa viidentenä mutta tasapisteissä kahden ylempänä olevan joukkueen kanssa.
Tampereen Pyrintö on varmuudella mukana Korisliigan pudotuspeleissä, mutta Lahti Basketball ja Bisons Loimaa voivat vielä teoriassa saavuttaa toista pääsylippua hallussaan pitävän Kataja Basketin. Ylemmässä jatkosarjassa Korihait, KTP-Basket ja Tapiolan Honka uhkaavat Kauhajoen kakkossijaa. Salon Vilpas ei pelannut tänään, mutta sen paalupaikkaa ei voi viedä enää kukaan.
KTP-Basketin Remu Raitanen on kehittynyt koripalloilijana mutta pyrkii iltaisin tyhjentämään lajiin liittyvät mietteet päästään. Muutoin kentällä tapahtuvia asioita tulee helposti yliajateltua – etenkin nyt, kun seura pelaa parasta kauttaan aikoihin.
Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa pelattiin kaksi ottelua. Korihait kaatoi Helsinki Seagullsin, jolle tappio oli jo viides kuudesta viimeisimmästä ottelusta. Salon Vilpas puolestaan kasvatti kaulaa lohkon kärjessä taivuttamalla kakkossijan haltija Kauhajoen.
Miesten Korisliigassa voittivat tänään ylemmän jatkosarjan kolmonen KTP-Basket ja alemman jatkosarjan ykkönen Tampereen Pyrintö.
Korisliigan jatkosarjoja pelataan vielä muutama kierros, mutta Kouvot varmisti tämäniltaisella voitollaan Bisons Loimaasta, ettei voi enää pudota sarjan viimeiselle sijalle. Putoajan paikalle sijoittuu näin ollen Kobrat.
Erinomaista Korisliiga-kautta pelaavan Tapiolan Hongan miesten joukkueen ensi kauden 2026-27 rakentaminen on käynnistetty sopimalla Aapo Heinosen jatkosta joukkueen päävalmentajana.
Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa vain kaksi parhaiten sijoittunutta joukkuetta pääsee playoffeihin. Näitä sijoja pitävät tällä hetkellä hallussaan Kataja Basket ja Tampereen Pyrintö, jotka kohtasivat tänään Tampereella.