Esa Mäki-Tulokas Long Islandin yliopistoon

1.7.2003 Forssan Koripoikien kasvatti Esa Mäki-Tulokas sai mainion syntymäpäivälahjan. Heinäkuun 1. päivänä 21-vuotispäiviään viettävä Mäki-Tulokas siirtyy ensi syksynä Long Islandin yliopistoon Yhdysvaltoihin.

Mäki-Tulokkaan tuleva opinahjo sijaitsee New Yorkin Brooklynissa. Long Island pelaa yliopistokoriksen I divisioonassa ja Norheast-konferenssissa.  

Kaksi viime kautta FoKoPo:n riveissä miesten SM-Korista pelannut Mäki-Tulokas on jo hyvän aikaa metsästänyt paikkaa yliopistomaailmassa ja vihdoin tärppäsi.  

- Onhan tämä mielettömän hieno homma. Niin kauan olen haaveillut yliopistoon lähtemisestä. Nyt on yksi unelmista toteutunut. Nälkä toki kasvaa syödessä ja on aika asettaa rima korkeammalle, kertoi maanantaina New Yorkista Suomeen palannut Mäki-Tulokas.  

- Selvää on, ensimmäisellä kaudella peliaika saattaa olla tiukassa. Henkilökohtainen tavoitteeni onkin kehittyä joka vuosi. Toivottavasti sen tavoitteen avulla jälkimmäisinä vuosina saa myös roolin joukkueessa.  

Long Islandin yliopistossa Mäki-Tulokas ei ole ainoa eurooppalainen. Joukkueessa pelaa tulevalla kaudella myös yksi norjalainen ja yksi venäläinen.   

Kuluneella kaudella SM-Koriksessa 199-senttinen Mäki-Tulokas pelasi FoKoPo:n 27 runkosarjan ottelussa. Keskiarvokseen Mäki-Tulokas tykitti 17,1 pistettä, jonka lisäksi hän otti 3,6 levypalloa ja riisti 1,37 kertaa ottelua kohden. Miehen piste-ennätys SM-Koriksessa on 33.  

Nuorten maaotteluita Mäki-Tulokkaalla on tilillään Suomen eri ikäluokkamaajoukkueissa 25.  

FoKoPo palkkasi kaksi EU-pelaajaa

Tulevalla kaudella miesten I divisioonassa pelaava FoKoPo on hankkinut riveihinsä kaksi EU-pelaajaa. Molemmat tulokkaista ovat Englannin kansalaisia.  

Cory McGee on 31-vuotias ja 194-senttinen yleispelaaja. McGee on pelannut urallaan Englannin lisäksi mm. Espanjassa, Israelissa ja Ranskassa. Viime kauden McGee vietti Irlannin liigassa joukkueenaan Mardyke Demons. Keskiarvoikseen McGee merkkautti 9,6 pistettä, 5,5 levypalloa ja 4,68 syöttöä.  

FoKoPo:n toinen hankinta, Lijah Perkins, on puolestaan 26-vuotias ja parimetrinen korinaluspeluri. Perkins on urallaan ennättänyt pelata mm. Englannissa ja Islannissa. Kuluneen kauden Perkins pelasi Espanjan kolmosliigassa (EBA). Hän teki joukkueelleen, Deportes Cimansille, keskimäärin 13,3 pistettä ja poimi 5,3 levypalloa. Otteluita Perkinsille tosin kertyi vain kolme. Lisäksi Perkins edusti viime kaudella englantilaisseura Teesside Mohawksia, joka voitti NBL-liigan mestaruuden.  

Brittikaksikon ohella FoKoPo on solminut sopimuksen seuran oman juniorin Jani Perälän kanssa. Ennestään joukkueen vahvuudessa olivat jo Ville Ahtiainen, Harri Jokinen, Jyrki Perälä ja Tero Valkama.

Lisätietoja: /sarjat_tulokset/ulkomailla_pelaavat_miehet/
 
16.3.2026 23:22 Suomalaiset ulkomailla

Edon Maxhuni liekitti Euroliiga-joukkueen kumoon

Edon Maxhuni oli ilmiliekeissä, kun Gravelines-Dunkerque kaatoi Euroliigajoukkue Paris Basketballin. Olivier Nkamhoua avitti Varesen jälleen voittoon ja Lassi Nikkarinen sekä Touko Tainamo esiintyivät vahvasti Tshekin liigan suomalaiskohtaamisessa.

16.3.2026 10:39 NCAA

Elina Aarnisalon North Carolina ja Elsa Lemmilän Ohio State valittiin NCAA:n lopputurnaukseen

Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa konferenssien lopputurnaukset saivat päätöksensä suomalaisten osalta. Valtakunnallisessa lopputurnauksessa, March Madnessissä, nähdään suomalaisista Elina Aarnisalo (North Carolina), Elsa Lemmilä (Ohio State) ja Albina Syla (Rhode Island).

16.3.2026 10:19 NCAA

Federiko Federikon Texas A&M nähdään NCAA:n lopputurnauksessa

Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:n konferenssiturnaukset ovat päättyneet ja tällä viikolla alkaa valtakunnallinen lopputurnaus, March Madness, jossa Suomea edustavat Federiko Federiko (Texas A&M), Emil Skyttä (North Dakota State) ja Jayme Kontuniemi (NC State).

11.3.2026 11:01 Valmentajat

Mika Haakanan ja Petri Jaakkolan Shanxi Flame juhli Kiinan cupin mestaruutta

Suomalaispäävalmentaja Mika Haakanan luotsaama Shanxi Flame voitti historian ensimmäisen Kiinan WCBA Club Cupin mestaruuden kaatamalla finaalissa Sichuanin selvin lukemin 95–74. Haakanan valmennustiimiin kuuluu myös suomalainen Petri Jaakkola.

10.3.2026 07:31 Suomalaiset ulkomailla

Olivier Nkamhoua loistoiskussa Italiassa

Olivier Nkamhoua palasi maajoukkuetauolta tehokkaana ja siivitti Varesen tärkeään voittoon pudotuspelitaistelua ajatellen. Lassi Nikkarinen tehoili tupla-tuplan Tshekissä ja Perttu Blomgren ylsi ennätyspisteisiinsä Bundesliigassa.

10.3.2026 07:17 Suomalaiset ulkomailla

Awak Kuier johdatti Galatasarayn Euroliigan välieriin

Galatasaray raivasi tiensä Euroliigan välieriin Awak Kuierin huippupelin siivittämänä. Sara Bejedi oli liekeissä Turkin liigan pudotuspeleissä, Lotta-Maj Lahtiselle kauden piste-ennätys ja Anissa Pounds palasi pelikentille pitkän tauon jälkeen.

9.3.2026 10:09 NCAA

Albina Syla loisti, kun Rhode Island voitti konferenssimestaruuden – Elina Aarnisalon ja Elsa Lemmilän yliopistot jäivät välieriin

Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa Albina Syla tuikki yhtenä tähdistä, kun Rhode Island voitti Atlantic 10 -konferenssin lopputurnauksen ja eteni täten NCAA:n valtakunnalliseen lopputurnaukseen. Elina Aarnisalon North Carolina ja Elsa Lemmilän Ohio State putosivat välierissä.

9.3.2026 09:32 NCAA

Emil Skyttä juhli konferenssimestaruutta – Viljami Vartiainen sai Big Sky -konferenssin kunniamaininnan

Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa Emil Skyttä ja North Dakota State juhlivat Summit League -konferenssin mestaruutta ja joukkue nähdään täten NCAA:n valtakunnallisessa lopputurnauksessa. Viljami Vartiainen taas ansaitsi Big Sky -konferenssin kunniamaininnan (all-conference honorable mention).

4.3.2026 10:58 NCAA

Elina Aarnisalo 22 pistettä Dukea vastaan – Elsa Lemmilä valittiin Big Ten -konferenssin puolustusjoukkueeseen

Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa Elina Aarnisalo upotti yliopistouransa kärkilukeman 22 pistettä Dukea vastaan. Elsa Lemmilä taas valittiin Big Ten -konferenssin All-Defensive Teamiin.

4.3.2026 10:22 NCAA

NCAA:n March Madness lähestyy – Vartiainen, Yalaho ja Suutela kaksinumeroisille pistelukemille

Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa konferenssien lopputurnaukset ovat käynnistymässä jo tällä viikolla. Menneen viikon aikana Viljami Vartiainen, Eemeli Yalaho ja Olavi Suutela herkuttelivat kaksinumeroisilla pistelukemilla.

Näytä lisää vastaavia