31.7.2023 19:30 Elmeri Abbey vei nimiinsä syöttö tilaston 18-vuotiaiden poikien A-divisioonan EM-kilpailuissa. Riistotilastossa hän oli toinen.
Elmeri Abbey kuului Suomen parhaimmistoon. Kuva: FIBA Europe
17-vuotias nuorukainen pelasi turnauksen aikana seitsemässä ottelussa ja oli isossa roolissa. Keskiarvoikseen hän tilastoi 13,3 pistettä, 5,6 koriin johtanutta syöttöä, 2,9 riistoa ja 4,4 levypalloa.
Abbeyn tähdittämä 18-vuotiaiden maajoukkue sijoittui turnauksessa sijalle 15. Suomi voitti turnauksen aikana Tshekin kahdesti. Tappiot tulivat Slovenialle, Serbialle, Kreikalle, Ruotsille ja Tanskalle.
Suomi jatkaa A-divisioonassa myös ensi vuonna, kun joukkueella on edessä kotikisat.
Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue jatkoi B-divisioonan EM-urakkaansa Romanian Pitestissä tiukalla kamppailulla Tšekkiä vastaan. Kolmas lohkopeli tarjosi jälleen tasaisen ottelun, jossa Suomi johti kolmannella jaksolla jo kahdeksalla pisteellä – mutta lopulta Tšekki vei voiton lukemin 84–75.
Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue kohtasi B-divisioonan EM-kisojen toisessa ottelussaan Sveitsin. Tasainen kamppailu ratkesi päätösjaksolla, kun Sveitsi käänsi ottelun edukseen lukemin 79–70. Tulos jättää Suomen kovan paikan eteen lohkon jatkoasetelmissa.
Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue nautiskeli kuun taitteessa Pohjoismaiden mestaruuden suvereenisti nimiinsä. Perjantaina alkavissa B-divisioonan EM-kisoissa Romanian Pitestissä haastekerroin jyrkkenee välittömästi, kun päävalmentaja Mikko Larkaksen suojatit aloittavat pelinsä kisojen kovatasoisimmassa alkulohkossa.
Kansainvälinen koripalloliitto FIBA arpoi eilen nuorten EM-kisojen alkulohkot Freisingissä, Saksassa. Suomi pelaa A-divisioonan EM-kisoissa neljässä ikäluokassa.
Sudenpentujen Baltic Sea Basketball Cup -urakka päättyi tänään sunnuntaina, kun Suomen nuorisomaajoukkueet kohtasivat neljästi Ruotsin. Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue voitti turnauksen, 16-vuotiaat tytöt ja pojat sijoittuivat toiseksi ja 18-vuotiaat pojat viimeiseksi.
Tallinnassa viikonloppuna pelattavassa Baltic Sea Basketball Cupissa Sudenpennut kohtasi turnauksen toisena päivänä Viron. Suomi nappasi voitot 16- ja 18-vuotiaissa tytöissä, pojat taas joutuivat toteamaan Viron paremmakseen.
Sudenpentujen maajoukkuevuosi käynnistyi tänään perjantaina Tallinnassa, Audentesin urheilukoululla, jossa pelataan viikonloppuna Baltic Sea Basketball Cup. Sudenpennut voitti neljästä ottelusta yhden.
Suomen 16- ja 18-vuotiaiden tyttöjen ja poikien maajoukkueet ovat lähteneet tänään matkalle kohti Tallinnaa, jossa pelataan jokavuotinen Baltic Sea Basketball Cup. Suomen lisäksi 3.-5.1.2025 Audentesin urheilukoululla pelattavassa turnauksessa ovat Latvia, Viro ja Ruotsi.
Sudenpentujen taival Tampereen Hakametsässä pidetyissä U18 EM-kotikisoissa päättyi voitokkaasti, kun Suomi voitti päätöspelissään Tanskan 81-94 (44-49). Sudenpennut sijoittui täten 15. sijalle.
Tampereen Hakametsässä pelattavissa U18 EM-kotikisoissa Sudenpennut hävisi toiseksi viimeisessä ottelussaan Espanjalle 65-71 (40-32). Suomi putosi täten ensi kesäksi B-divisioonaan ja pelaa sijoista 15-16 huomenna Tanskaa vastaan klo 13:30.