Elina Piispanen naisten johtoon

8.10.1999 Suomen Koripalloliitto on valinnut naiskoripallon johtajaksi liikuntatieteiden maisteri Elina Piispasen. Piispanen, 41, omaa työkokemuksensa ja koulutuksensa kautta erittäin hyvät valmiudet hoitaa menestyksekkäästi naiskoripalloiluun liittyvää kehitystyötä.

Piispanen on toiminut koripalloilun parissa kouluttajana useissa eri yhteyksissä, naisten SM-sarjavalmentajana, seurajohdon tehtävissä sekä HoNsU:n johtokunnan jäsenen että koripallojaoston puheenjohtajan ominaisuudessa. Tulevissa tehtävissään Piispasen kokemus ja koulutus tuovat arvokkaan lisän Koripalloliiton henkilöresursseihin ja lisäksi hän tulee ottamaan Marja Miettisen paikan Koripalloliiton koulutustiimissä.

- Suomalainen naiskoripalloilu on nykyään hyvässä tilassa pitkälti Marja Miettisen ansiosta. Kun olen miettinyt viime päivinä tulevia töitäni, on strategian luominen naiskoripalloilulle ensimmäinen tehtävä. Lisäksi tulee luoda suunnitelma sille, miten verkostoidutaan kentälle. Tyttö- ja naiskoripalloilulla tulee tulevaisuudessakin olla omat näkökulmansa, sillä lähtökohdat verrattuna esimerkiksi mieskoripalloiluun ovat erilaiset. Yksi suurista haasteista onkin tyttökoripalloilijoiden uran jatkuminen koko elämän kestäväksi harrastukseksi, visioi Elina Piispanen.

- Suomen Koripalloliitto on iloinen henkilöratkaisujen onnistuttua liiton toivomalla tavalla. Saimme osaavan naiskoripallon johtajan sekä kokeneen, arvostetun valmentajan naisten maajoukkueen luotsiksi, arvioi toiminnanjohtaja Pekka Litmanen tyytyväisenä tehtyjä valintoja.

Elina Piispasen henkilökuva

Koulutus ja opinnäytteet

Liikuntatieteiden maisteri, Jyväskylän yliopisto (1986)
Kasvatustieteiden cum laude, Jyväskylän yliopisto (1992)
Väitöskirjatyön tutkimussuunnitelma hyväksytty (1994)

Liikunta-alan työkokemus

Vt. liikuntakasvatuksen lehtori, Jyväskylän yliopiston liikuntakasvatuksen laitos (1988-95)
Vt. liikunnan lehtori, Jyväskylän Voionmaan yläaste (1995-97)
Päätoiminen tuntiopettaja, Munkkiniemen yhteiskoulu (1997-99)

Koripalloon liittyvä toiminta

Suomen Koripalloliiton naisvaliokunnan jäsen (1981-83)
Suomen Koripalloliiton nuorisojaoksen jäsen (1983-84)
Suomen Koripalloliiton valmentajakouluttaja (1982-85)

SVUL:n Keski-Suomen piirin koripallojaoston jäsen (1980-84)

Hongikon Nuorisoseuran Urheilijoiden B-tyttöjen valmentaja (1981-82)
HoNsU:n naisten koripallojoukkueen valmentaja (SM & I div. 1982-85)
HoNsU:n johtokunnan jäsen (1990-93)
HoNsU:n koripallojaoston puheenjohtaja (1992-93)

Viimeisimmät kouluttajatehtävät urheilun parissa

Suomen Lentopalloliiton huippuvalmentajatutkinnon pedagoginen osuus (1997)
Lasten liikunnanohjauksen erikoistumisopinnot, Suomen Urheiluopisto (1997 ja 1999)
Suomen Koripalloliiton huippuvalmentajatutkinto, pelaamisen opettaminen (1999)

Julkaisut

Kahdeksan julkaisua, joista viimeisimmät:

Piispanen, E.
Iloiseen palloiluun. Opas koulujen palloilukasvatukseen. Liikuntatieteellisen Seuran julkaisuja nro 143. Tammer-Paino Oy, Tre 1995

Piispanen, E.
Pallotellen. Tosi Nuori Suomi-oppimateriaali kouluttajille. 1998.

Piispanen, E.
Tuntimalleja palloiluun Nuori Suomen Liikuntaleikkikouluun. 1999.

 
31.7.2015 Pohjoinen alue

Elokuun KORI-lehti luettavissa netissä

Torstaina 30.7. Ilta-Sanomien ilmestynyt KORI-lehti on luettavissa ja ladattavissa PDF-tiedostona Basket.fi-palvelussa, tämän artikkelin lopussa olevan linkin välityksellä. Lehdessä pureudutaan Susijengin EM-kisakesään. Numerossa mm. tuoreen Susijengi-kapteenin Shawn Huffin, Gerald Leen sekä tänä kesänä Suomen kansalaisuuden saaneen Jamar Wilsonin haastattelut.

30.7.2015 07:39 Pohjoinen alue

KORI-lehti Ilta-Sanomien välissä torstaina 30.7.

Torstaina 30.7. Ilta-Sanomien ostaja saa lehtensä välissä tuoreimman KORI-lehden, Koripalloliiton lajimarkkinointilehden. Lehdessä pureudutaan Susijengin EM-kisakesään. Numerossa mm. tuoreen Susijengi-kapteenin Shawn Huffin, Gerald Leen sekä tänä kesänä Suomen kansalaisuuden saaneen Jamar Wilsonin haastattelut.

22.4.2004 Pohjoinen alue

EM-karsintojen kotiottelupaikat valittu – YLE vahvasti mukana

Miesten ja naisten maajoukkueet pelaavat ensi syyskuussa viisi EM-karsintojen otteluaan Suomen kamaralla. Pelipaikat kyseisille otteluilla on valittu. Suomen Koripalloliitto on myös solminut EM-karsintoja koskevan televisiointisopimuksen YLE:n kanssa, joka takaa kattavan näkyvyyden Suomi-koriksen lippulaivoille.

10.12.2003 Pohjoinen alue

Naisille pienempi pallo 1.7.2004 alkaen

Kansainvälinen koripalloliitto on päättänyt ottaa nais- ja tyttökoripalloilussa käyttöön nykyistä pienemmän pallon. Kansainvälisillä kentillä käyttöönotto tapahtuu 1.10.2004. Suomen Koripalloliiton liittohallitus on päättänyt, että Suomessa pelattavissa naisten sekä A- ja B-tyttöjen sarjoissa pallo nro 6 otetaan käyttöön 1.7.2004 alkaen.

12.5.2000 Pohjoinen alue

Sääntömuutokset voimaan Suomessa 1.7.2000

Suomen Koripalloliiton liittohallitus kokoontui Helsingissä perjantaina 12.5. Kokouksen merkittävin päätös oli se, että pelisääntöihin tulevat muutokset otetaan käyttöön Suomessa jo 1. heinäkuuta alkaen, kun kansainvälisesti säännöt muuttuvat vasta Sydneyn olympialaisten jälkeen (1.10.).

3.12.1999 Pohjoinen alue

FIBA vahvisti sääntömuutoksiaan

Kansainvälisen koripalloliiton FIBA:n hallitus kokoontui 2.-3. joulukuuta Münchenissä, Saksassa. Kokouksessaan se vahvisti tukun sääntömuutoksia, jotka astuvat voimaan Sydneyn olympialaisten jälkeen eli 1.10.2000 alkaen.

6.5.1999 Pohjoinen alue

FIBA vapautti pelaajamarkkinat

Kansainvälisen koripalloliiton FIBA:n hallitus kokoontui 4.-5.5. Barcelonassa. Kokouksessaan se teki tukun tärkeitä päätöksiä, joista merkittävin on pelaajamarkkinoiden vapauttaminen maailmanlaajuisesti koskien kansainvälisiä seurajoukkuekilpailuita. Myös koripallosääntöjä rukattiin uusiksi.

16.3.2016 11:02 Pohjoinen alue

Tule vapaaehtoiseksi tekemään koripallon suurta kansainvälistä tapahtumaa – 20-vuotiaiden miesten EM-kisat 2016 Helsingissä

20-vuotiaiden miesten koripallon EM-kisat pelataan Helsingissä, Helsingin jäähallissa ja Pasilan urheilutalolla 16.-24.7.2016. Kisaorganisaatio etsii n. 200 vapaaehtoista erilaisiin ottelu- ja tapahtumatoteutuksen tehtäviin. Hakuaikaa on 8.4. saakka.

9.3.2016 20:23 Pohjoinen alue

Nuorten EM-kilpailuiden vapaaehtoisten haku alkaa 16.3.2016

Mitä Sinä teet heinäkuun kaksi viimeistä viikkoa? Nyt sinulla on mahdollisuus kokea kansainvälinen ja korkeatasoinen koripallotapahtuma ja olla itse mukana järjestämässä sitä vapaaehtoisena.

25.1.2016 23:59 Pohjoinen alue

Koripallo uuteen lisenssiennätykseen

Suomalainen koripalloperhe on kasvanut lisenssimäärillä mitattuna isommaksi kuin koskaan aiemmin. Pelikaudella 2015-16 on lunastettu tähän mennessä 17 110 koripallolisenssiä, jonka myötä lähes 20 vuotta vanha ennätys siirtyi historiaan.

Näytä lisää vastaavia