Divarinousija LoKoKo solmi ensimmäiset pelaajasopimuksensa

29.6.2008 Läntisen alueen 2-divisioonasta miesten valtakunnalliseen 1-divisioonaan keväällä noussut Loimaan Korikonkarit on solminut ensimmäiset pelaajasopimuksensa.

Toisen kautensa LoKoKon päävalmentajana aloittava Juha Valkama saa valmennettavakseen tutun pelaajarungon ympärille rakentuvan joukkueen. Viime kaudella loimaalaisten avausviisikkoon kuuluneet Tampereen Pyrinnön kasvatit Pietu Kätkä (184 cm, 31v), Jussi Korhonen (198 cm, 29v) ja Jura Ratia (191 cm, 31v) edustavat LoKoKoa tulevalla kaudella divariparketeilla.

LoKoKon omista kasvateista divisioonakautta 2008/2009 koskevat jatkosopimukset ovat allekirjoittaneet Lasse Forsman (180 cm, 23v), Jani Kivinen (185 cm, 22v) sekä Eero Aaltonen (195 cm, 18v). LoKoKon kesäharjoituksiin osallistuvat myös seuran A-juniorit.

-Meille oli tärkeää, että saimme nousijajoukkueen rungon pidettyä koossa. Divarikauteen voi lähteä hyvillä mielin. Meillä on kaikki edellytykset luoda kilpailukykyinen ryhmä tämän rungon ympärille, toteaa valmentaja Juha Valkama.

Loimaalaisten kokoonpano täydentyy kesän aikana vielä kotimaisilla pelaajilla sekä yhdellä tai kahdella amerikkalaisvahvistuksella.

-Kotimaan kartoitus on vielä kesken, mutta verkot ovat vesillä. Haluamme saada ensiksi kotimaisen pelaajiston kasaan ja vasta sen jälkeen päättää, lähdemmekö kauteen yhdellä vai kahdella amerikkalaisella, selvittää joukkueen manageri Juha Kojo.

-LoKoKo tulee pelaamaan aggressiivista ja nopeaa koripalloa ja joukkueen tavoite on päästä divarissa kuuden parhaan joukkoon, Kojo kertoo.

 
16.3.2026 17:11 Miesten I divisioona B

Divarikatsaus - Viikko 11

Miesten I divisioona A:ssa runkosarja saatiin päätökseen ACO Basketin hallinnassa, ja pudotuspeliparit ovat nyt selvillä jännittävien päätöskierrosten jälkeen. Samaan aikaan I divisioona B:ssä käydään kiivasta kamppailua niin kärkipäässä kuin häntäpäässä. Naisten I divisioonassa nähtiin tärkeitä onnistumisia kaikissa kolmessa lohkossa, ja muun muassa Catz sekä Feeniks Basket kohensivat asemiaan vakuuttavilla kotivoitoilla.

11.3.2026 16:49 Miesten I divisioona A

Divarikatsaus - Viikko 10

Miesten I divisioona A:ssa pelataan sunnuntaina runkosarjan viimeinen kierros, kun taas naisten I divisioonassa ja miesten I divisioona B:ssä taistelu pudotuspelipaikoista ja kotiedusta kiihtyi entisestään tiukkojen otteluiden ja yllättävien voittojen myötä.

3.3.2026 22:50 Miesten I divisioona B

Divarikatsaus - Viikko 9

Miesten I divisioona B:ssä nähtiin tiukkoja jännitysnäytelmiä ja miesten I divisioona A:ssa ACO Basket varmisti runkosarjan voiton. Samaan aikaan naisten I divisioonassa pelattiin tärkeitä otteluita pudotuspelipaikkojen ja sarjapaikkojen kohtalosta kaikissa kolmessa lohkossa.

25.2.2026 21:00 Naisten I divisioona

Divarikatsaus - Viikko 8

Naisten I divisioonan runkosarja huipentui jatkolohkojakoihin. Miesten I divisioonassa B:ssa sarjakärki Pantterit jatkoi vakuuttavaa menoaan ja Ura Basket järjesti hurjan 126 pisteen hyökkäysnäytöksen. Miesten I divisioona A:ssa Huima otti tärkeän voiton sarjapaikan varmistamisen kannalta.

16.2.2026 21:00 Miesten I divisioona A

Divarikatsaus - Viikko 7

Miesten I divisioona A:ssa kärkijoukkueet pitivät pintansa, kun taas naisten puolella ja miesten B-divisioonassa käytiin ratkaisevia kamppailuja lohkojaoista ja sarjan kärkipaikoista.

10.2.2026 22:17 Miesten I divisioona B

Divarikatsaus - Viikko 6

Aikuisten divareissa oli jälleen vauhdikas viikko, joka tarjosi niin yllättäviä vierasvoittoja kuin sarjakärkien hallintaakin. Miesten I divisioona B:ssä Ura Basket ja Pantterit jatkavat jaetulla kärkipaikalla, kun taas A-divisioonassa ACO Basket vankisti asemaansa sarjan piikkipaikalla vakuuttavalla voitolla. Naisten I divisioonassa kärkikamppailut ja paikallisväännöt värittivät viikkoa, ja useat joukkueet kohensivat asetelmiaan matkalla kohti kevään ratkaisupelejä.

4.2.2026 11:21 Miesten I divisioona A

Divarikatsaus - Viikko 5

Aikuisten divareissa nähtiin hyökkäyspään ilotulitusta ja draamaa: naisten I divisioonassa Honka II kairasi trillerivoiton ToPosta, kun taas miesten I divisioona A:ssa HBA-Märsky yllätti Kipinä Basketin. Miesten I divisioona B:ssä BC Nokian Darryl Jordan Jr. säkenöi 40 pisteellään.

26.1.2026 22:55 Naisten I divisioona

Divarikatsaus - Viikko 4

Naisten I divisioonassa nähtiin useita jännitysnäytelmiä ja selkeitä murskavoittoja. Miesten I divisioona B:ssa sarjan kärkipaikkaa hallitseva Pantterit osoitti jälleen vahvuutensa, kun taas PeU-Basket juhli kierroksen jännittävimmässä trillerissä niukkaa voittoa Ura Basketista. Miesten I divisioona A Kipinä Basket ja ACO Basket jatkoivat vahvassa vireessä sarjan kärkisijoilla, samalla kun Helsingin paikalliskamppailu kääntyi dramaattisesti Namikan eduksi yhdellä pisteellä.

21.1.2026 08:48 Miesten I divisioona A

Divarikatsaus - Viikko 3

Divareissa nähtiin vilkas otteluviikko. Miesten I divisioona A:ssa oululainen ennätysyleisö saapui todistamaan Shawn Hopkinsin debyyttiä. Naisten I divisioonassa nähtiin yllätyksiä kärkitaisteluissa ja miesten I divisioona B:ssä oli jälleen hyökkäyspelin juhlaa, kun useissa otteluissa rikottiin sadan pisteen rajapyykki.

14.1.2026 18:00 Miesten I divisioona B

Divarikatsaus - Viikko 2

Aikuisten divarikierros tarjosi yleisölle runsaita pistelukuja miesten I divisioona B:ssa ja huiketa takaa-ajoja miesten I divisioona A:ssa. Naisten I divisioonassa nähtiin tarkkaa puolustuspeliä. EBT II vankisti asemaansa naisten sarjan kärjessä puhtaalla pelillä ja miesten sarjoissa nähtiin poikkeuksellisia yksilösuorituksia, kuten Aaron Ekweren peräti 50 pisteen iltapuhde.

Näytä lisää vastaavia