29.7.2014 Viime marraskuusta kauden loppuun Korikobrien päävalmentajana toiminut Derrick Crayton jatkaa Lapualla apuvalmentajana ensi kaudella. Crayton on valmentajaurallaan luotsannut Äänekosken Huimaa, FoKoPoa, seurajoukkueita Palestiinassa sekä toimii Palestiinan maajoukkuevalmentajana.
Derrick Crayton jatkaa Korikobrissa Nenad Stefanovicin apuna. Kuva: Tytti Nuoramo.
Pitkän ammattilaisuran pelaajana tehnyt Crayton aloitti valmentajauransa Lapualla, jossa hän toimi pelaajavalmentajana kaudella 2006/2007.
- Todella vaikean alkukauden jälkeen saimme rivimme kokoon ja lopulta taistelimme jopa pudotuspelipaikasta. Kausi oli kokonaisuudessaan opettavainen minulle, koska se oli ensimmäinen Korisliiga-tasolla, Crayton kertoo Korikobrien tiedotteessa.
- Olemme tehneet jo kovasti töitä, yhdessä joukkueen päävalmentajan Nenad Stefanovicin kanssa, joukkueen rakentamisen aikana. Nenad on tuttu jo monen vuoden takaa, joten tiedän, että yhteistyö tulee sujumaan mutkattomasti.
Korikobrilla on ennestään sopimuksen kaudelle 2014/2015 Ville Turjan, Tuomas Viertolan, Panu Peltokankaan ja Juho Nenosen kanssa. Päävalmentajana toimii Nenad Stefanovic.
Korisliigan kotimaisten kärkipelaajien joukkoon viime vuosina rymistellyt Susijengin sentteri Hannes Pöllä, 211 cm ja 27 vuotta, vaihtaa seuraa. Viimeisellä kahdella liigakaudella Kataja Basketia vahvistanut Pöllä on solminut yksikautisen sopimuksen perinteikkään kotkalaisjoukkue KTP-Basketin kanssa.
Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2025–2026. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä.
Kauhajoki on solminut vuoden sopimuksen takamies Fiifi Aidoon kanssa. 189-senttinen Visa-Basketin kasvatti siirtyy Kauhajoelle Nokialta, jossa hän on pelannut kaksi edellistä kautta ja oli voittamassa BC Nokian kanssa mestaruutta keväällä 2024.
Salon Vilppaan Samu Adler voitti päättyneellä Korisliiga-kaudella sekä Vuoden tulokkaan että Vuoden kuudennen pelaajan palkinnot. Miten saavutus oikein onnistui nuorukaiselta, joka ei ole vielä ehtinyt edes täysi-ikäiseksi?
Helsinki Seagullsin Lassi Nikkarinen etsii uransa huipulla seuraavaa ammattilaissopimusta mutta valmistautuu samalla myös urheilu-uran jälkeiseen elämään. Aloittelevaa oikeustieteiden opiskelijaa kiinnostavat edelleen ulkomaiden koripalloparketit.
Koriskauden 2024–25 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Helsinki Seagullsin Lassi Nikkarinen ja Torpan Poikien Taru Tuukkanen. Koripallon kunniagalleria Hall of Fame kasvoi neljällä uudella legendalla.
Helsinki Seagullsin Shawn Hopkins kävi pohjalla ja kuluneen vuoden aikana syntyi uudelleen. Nyt hän pääsi juhlimaan mestaruutta Kauhajoella, josta kehityksen polku sai alkunsa.
"Ei tämä ole ihan niin helppoa ollut kuin miltä se on saattanut näyttää", totesi kultamitalin pokannut pelinjohtaja Lassi Nikkarinen, kun Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen välinen finaalisarja ratkesi otteluvoitoin 4–0.
Kauhajoki isännöi Helsinki Seagullsia tiistaina kotikentällään IKH Areenalla. Helsinkiläiset johtavat ottelusarjaa 3–0 ja ovat voiton päässä seurahistorian toisesta Suomen mestaruudesta.
Helsinki Seagulls otti Korisliiga-finaaleissa 3–0-johtoaseman. Seuraava, mahdollisesti ratkaiseva, ottelu pelataan tiistaina Kauhajoella.