4.10.2007 Naisten SM-sarja pääsee täyteen vauhtiinsa tulevana viikonloppuna. Juuri ennen ensimmäisiä SM-otteluita Äänekosken Huima vahvisti rivejään pestaamalla amerikkalaisen Crystal Erwinin joukkueeseen. Erwin korvaa Jessica Loringin, joka ei koeajan aikana vakuuttanut Huiman valmennusjohtoa.
188-senttinen Erwin saapui Suomeen torstaina ja pelaa jo tulevana lauantaina Huiman kohdatessa paikallistaistossa jyväskyläläisen sarjanousijan HoNsU:n. Viime kauden Erwin pelasi Notre Damen yliopistossa ollen joukkueen aloitusviisikossa kauden jokaisessa 32 ottelussa.
Erwinin tehoiksi viimeisellä kaudella kirjattiin keskimäärin 20,3 minuutissa 5,4 pistettä ja neljä levypalloa ottelua kohden. Vuonna 1985 syntynyt amerikkalainen istutetaan Huimassa sentterin paikalle Kenya Robinsonin aisapariksi.
Huiman kolmas vahvistus Keena Wicker puolestaan ottaa raskaana olevan Sanna Jämsenin paikan isompana laitapelaajana. Joukkueen kokeneempaan kaartiin kuuluvat myös Noora Kotisaari sekä viime kaudella Peli-Karhuissa Suomen mestaruutta juhlinut Maria Pekkarinen.
Huima ja HoNsU kohtaavat lauantaina 6.10. Äänekosken liikuntatalolla klo 15:00 alkaen.
Naisten Korisliigan hallitseva mestarijoukkue Peli-Karhut jatkaa joukkueensa rakentamista tulevaksi kaudeksi. Peli-Karhujen tuorein kiinnitys on Euroliiga-kokemustakin omaava Ruotsin maajoukkuepelaaja Elin Gustavsson, 188 cm ja 32 vuotta, joka saapuu Kotkaan yksivuotisella sopimuksella.
Naisten Korisliigan hallitseva mestarijoukkue, kotkalainen Peli-Karhut, vahvistuu Lappeenrannan Catzista Kotkaan siirtyvällä 175-senttisellä ja 19-vuotiaalla Veera Mäntykivellä.
ToPon Naisten Korisliiga-joukkueen pelinjohtajaosasto vahvistuu nimekkäällä paluumuuttajalla, kun Lotta Vesiluoma palaa kotimaan pääsarjatasolle liittyen ToPon joukkueeseen. Viimeiset kolme vuotta Ruotsissa pelannut Vesiluoma pelasi Naisten Korisliigaa edellisen kerran kaudella 2021-22 kasvattajaseurassaan EBT:ssä.
Kouvottaret on solminut yksivuotisen pelaajasopimuksen 183-senttisen amerikkalaisen sisäpelaaja Raiana Brownin kanssa. Tuleva kausi tulee olemaan Brownin ensimmäinen Euroopassa.
Kouvottaret on solminut yksivuotisen pelaajasopimuksen 175-senttisen ja 26-vuotiaan lahtelaisen SB-Girls kasvatin Jasmina Jonesin kanssa. Tuleva kausi tulee olemaan Jonesille ensimmäinen Naisten Korisliigassa.
Kouvottaret on solminut yksivuotisen pelaajasopimuksen 23-vuotiaan PuHu Junioreiden kasvatti Johanna Rädyn kanssa. Tuleva kausi tulee olemaan Rädylle viides Naisten Korisliigassa Kouvottarien paidassa
Peppi Lohko, 20, on palannut Sienan yliopistosta takaisin Suomeen ja liittyy Tapiolan Hongan naisten korisliigajoukkueeseen kaudelle 2025-26. SB-Girlsin lahtelaiskasvatti on pelannut viimeisen kahden kauden aikana liigatasolla Espoo Basket Teamissa ja HBA-Märskyssä. Lohko on myös tuttu kasvo nuorten maajoukkueista menneiltä kausilta, joissa hän edusti Suomea 42 nuorten maaottelussa.
Naisten Korisliigaa pelaava Kouvottaret on solminut yksivuotisen pelaajasopimuksen aiemmin Tapiolan Hongasta tutun 185-senttisen amerikkalaispelaajan Tayanna Jones Bellin kanssa.
Naisten Korisliigan hopeaa keväällä voittanut joukkue saa jatkuvuutta myös ulkomaalaispelaajiinsa, kun Sarah Gates on solminut vuoden jatkosopimuksen ToPon kanssa.
ToPo on solminut vuoden sopimukset kolmen jo viime kaudelta tutun pelaajan kanssa: takapelaajat Meri Damoiseaux ja Sini Luukkonen sekä sentteri Anni Mujunen jatkavat tähtipaidassa myös tulevalla kaudella.