7.8.2013 Uuteen kauteen miesten Divari A:ssa lähtevä Forssan Koripojat on värvännyt toisen amerikkalaispelaajansa 2013/14-pelikaudelle. FoKoPon tuorein vahvistus on viime kaudella Äänekosken Huimaa edustanut Cory Abercrombie. FoKoPo tiedotti aiemmin värvänneensä myös amerikkalaislaituri Keith Thompsonin.

201-senttinen, 28-vuotias Abercrombie tilastoi viime kaudella Huimassa 25,0 pistettä ja 10,7 levypalloa ottelua kohden kevätkaudella. Lisäksi Abercrombie on pelannut Saksan ProA:ssa ja ProB:ssä sekä Luxemburgin pääsarjassa.
– Havittelimme miestä jo viime keväänä Korisliigaan siirtoikkunan rajamailla, mutta valitettavasti silloin siirto kariutui viime hetkillä. Nyt kun selvisi, että Cory haluaisi palata Suomeen, olimme heti kiinnostuneita ja onneksi saimme sopimuksen varsin nopeasti tehtyä, FoKoPon päävalmentaja Juri Heinämäki kommentoi.
– Cory on erittäin hyvä skoraamaan sekä läheltä että kaukaa ja myös tarpeeksi urheilullinen pelaaja systeemiimme. Lisäksi hän pystyy vahvana pelaajana puolustamaan sisäpelaajia ykkösdivarissa, Heinämäki jatkaa.
FoKoPolla on voimassa sopimukset alkavasta kaudesta Cory Abercrombien, Keith Thompsonin, Sebastian Bookerin, Julius Pehkosen, Henri Kotavuon ja Eelis Pärssisen kanssa.
Miesten I divisioona A:ssa pelataan sunnuntaina runkosarjan viimeinen kierros, kun taas naisten I divisioonassa ja miesten I divisioona B:ssä taistelu pudotuspelipaikoista ja kotiedusta kiihtyi entisestään tiukkojen otteluiden ja yllättävien voittojen myötä.
Miesten I divisioona B:ssä nähtiin tiukkoja jännitysnäytelmiä ja miesten I divisioona A:ssa ACO Basket varmisti runkosarjan voiton. Samaan aikaan naisten I divisioonassa pelattiin tärkeitä otteluita pudotuspelipaikkojen ja sarjapaikkojen kohtalosta kaikissa kolmessa lohkossa.
Naisten I divisioonan runkosarja huipentui jatkolohkojakoihin. Miesten I divisioonassa B:ssa sarjakärki Pantterit jatkoi vakuuttavaa menoaan ja Ura Basket järjesti hurjan 126 pisteen hyökkäysnäytöksen. Miesten I divisioona A:ssa Huima otti tärkeän voiton sarjapaikan varmistamisen kannalta.
Miesten I divisioona A:ssa kärkijoukkueet pitivät pintansa, kun taas naisten puolella ja miesten B-divisioonassa käytiin ratkaisevia kamppailuja lohkojaoista ja sarjan kärkipaikoista.
Aikuisten divareissa oli jälleen vauhdikas viikko, joka tarjosi niin yllättäviä vierasvoittoja kuin sarjakärkien hallintaakin. Miesten I divisioona B:ssä Ura Basket ja Pantterit jatkavat jaetulla kärkipaikalla, kun taas A-divisioonassa ACO Basket vankisti asemaansa sarjan piikkipaikalla vakuuttavalla voitolla. Naisten I divisioonassa kärkikamppailut ja paikallisväännöt värittivät viikkoa, ja useat joukkueet kohensivat asetelmiaan matkalla kohti kevään ratkaisupelejä.
Aikuisten divareissa nähtiin hyökkäyspään ilotulitusta ja draamaa: naisten I divisioonassa Honka II kairasi trillerivoiton ToPosta, kun taas miesten I divisioona A:ssa HBA-Märsky yllätti Kipinä Basketin. Miesten I divisioona B:ssä BC Nokian Darryl Jordan Jr. säkenöi 40 pisteellään.
Naisten I divisioonassa nähtiin useita jännitysnäytelmiä ja selkeitä murskavoittoja. Miesten I divisioona B:ssa sarjan kärkipaikkaa hallitseva Pantterit osoitti jälleen vahvuutensa, kun taas PeU-Basket juhli kierroksen jännittävimmässä trillerissä niukkaa voittoa Ura Basketista. Miesten I divisioona A Kipinä Basket ja ACO Basket jatkoivat vahvassa vireessä sarjan kärkisijoilla, samalla kun Helsingin paikalliskamppailu kääntyi dramaattisesti Namikan eduksi yhdellä pisteellä.
Divareissa nähtiin vilkas otteluviikko. Miesten I divisioona A:ssa oululainen ennätysyleisö saapui todistamaan Shawn Hopkinsin debyyttiä. Naisten I divisioonassa nähtiin yllätyksiä kärkitaisteluissa ja miesten I divisioona B:ssä oli jälleen hyökkäyspelin juhlaa, kun useissa otteluissa rikottiin sadan pisteen rajapyykki.
Aikuisten divarikierros tarjosi yleisölle runsaita pistelukuja miesten I divisioona B:ssa ja huiketa takaa-ajoja miesten I divisioona A:ssa. Naisten I divisioonassa nähtiin tarkkaa puolustuspeliä. EBT II vankisti asemaansa naisten sarjan kärjessä puhtaalla pelillä ja miesten sarjoissa nähtiin poikkeuksellisia yksilösuorituksia, kuten Aaron Ekweren peräti 50 pisteen iltapuhde.
Aikuisten divarit jäivät joulutauolle derbyjen merkeissä. Miesten I divisioona B:ssa Turun seudun derbyssä Kaarina vei voiton lähes 800 katsojan edessä. Miesten I divisioona A:ssa HNMKY oli vahvempi loppuhetkillä HBA:ta vastaan. Naisten I divisioonassa EBT II lähtee joulutauolle tappiottomana.