Bulls väänsi tiukan voiton Magicista, Markkanen 21 pistettä

13.2.2018 Chicago Bulls joutui tiukoille kotipelissään Orlando Magicia vastaan, mutta lopulta vieraat taipuivat loppunumeroin 101-105. Markkanen oli joukkueensa pistetykki pussittamalla 21 pistettä ja noukkimalla kahdeksan levypalloa.

Lauri Markkanen donkkasi 21 pistettä, kun Bulls voitti kotikentällään NBA:ssa. Kuva: Ville Vuorinen.


Bulls johti päätösneljänneksellä ottelua parhaimmillaan 18 pistettä, mutta Magic ei luovuttanut, vaan kiri rinnalle ja hetkeksi ohitse. Noin 18 sekuntia ennen loppusummeria Zach LaVine riisti sivurajasta pallon ja irtosi läpiajodonkkiin, jolla Bulls nappasi 101-103-johdon. Markkanen sai häirittyä Magicin Mario Hezonjan kolmosyrityksen vajaaksi ja LaVine viimeisteli loppulukemat vapaaheittoviivalta.
 

Markkanen heitti jokaisen kuudesta kolmosyrityksestään ohitse, mutta kakkoset upposivat tarkkuudella 9/13. Markkanen vei puolustajansa monta kertaa korin läheisyyteen, josta suomalainen viimeisteli tehokkaasti mm. kolmella donkilla. 21 pisteen lisäksi Markkanen tehtaili kahdeksan levypalloa ja yhden näyttävän torjunnan.
 

Taustatukea pisteissä Markkanen sai LaVinen (18/7/5 syöttöä) lisäksi Bobby Portisilta (19/7). Magicin pistekaksikko oli Hezonja (24/6) sekä Evan Fournier (22/3/5).
 

Bulls pelaa seuraavan kerran keskiviikon ja torstain välisenä yönä Toronto Raptorsia vastaan kotikentällään.

Ottelutilastot: Magic – Bulls
 
14.6.2025 11:00 Naisten Korisliiga

Suomen mestari ja Korisliigan pistetykki Erik Sajantila Hollantiin

Korisliigan kotimaisten pistetykkien kärkisijoille viime vuosina noussut ja keväällä Helsinki Seagullsin kanssa Suomen mestaruutta juhlinut Erik Sajantila, 195 cm ja 24 vuotta, on solminut ensimmäisen kotimaan ulkopuolisen ammattilaissopimuksensa. Tapiolan Hongan kasvatteihin lukeutuvan Sajantilan uusi joukkue on hollantilainen Landstede Hammers.

13.6.2025 22:48 Susijengi

Sasu Salin kruunasi kautensa Romanian mestaruuteen!

Susijengin kapteeni Sasu Salin päätti seurajoukkuekautensa riemukkaisiin tunnelmiin, kun hänen edustamansa Cluj-Napoca kukisti Romanian liigan perjantaisessa viidennessä finaaliottelussa Oradean vieraskentällä 67–68 (39–37). Kyseessä on Salinin ensimmäinen kansallisen liigan mestaruus sitten kevään 2008, jolloin hän juhli Espoon Hongan kanssa Suomen mestaruutta.

12.6.2025 11:07 Suomalaiset ulkomailla

Roosa Lehtoranta jatkaa Saarlouis Royalsissa - "Nälkää jäi"

Roosa Lehtoranta, 28, on tehnyt jatkosopimuksen Saksan Bundesliigassa pelaavan Saarlouis Royalsin kanssa. Päättyneellä kaudella Royals voitti Saksan cupin ja eteni sarjassa finaaleihin saakka.

11.6.2025 08:55 Susijengi

Ilmiömäinen Salin pakotti Romanian finaalit viidenteen otteluun

Susijengin kapteeni Sasu Salin pelasi yhden kauden parhaista peleistään tärkeimmällä mahdollisella paikalla, kun hän upotti 21 pistettä ja kauhoi yhdeksän levypalloa Cluj-Napocan kaataessa Romanian liigan neljännessä finaaliottelussa Oradean pistein 92–83 (41–40). Romanian mestaruus ratkeaa viidennessä finaalissa perjantai-iltana.

5.6.2025 07:17 Suomalaiset ulkomailla

Awak Kuier siirtyy Galatasarayn riveihin

Susiladiesin tähtipelaaja Awak Kuier siirtyy Italiasta Euroopan huippuseura Galatasaray Çağdaş Faktoringiin Turkkiin. Sopimus on mallia 1+1 ja kattaa ainakin kauden 2025–26.

4.6.2025 14:37 Suomalaiset ulkomailla

Helmi Tulosen kauteen mahtui haasteita ja onnistumisia – ”Sain parannettua suorituksiani ja tasoani”

Helmi Tulosen, 26, kausi Italian Serie A1:ssä päättyi ikävästi putoamiseen. Henkilökohtaisella tasolla Tulonen pelasi kuitenkin jälleen hyvän kauden.

2.6.2025 22:14 Suomalaiset ulkomailla

Perttu Blomgrenilla opettavainen kausi – Severi Kaukiaisesta Viron mestari ja MVP

Perttu Blomgrenin, 23, toiseen kauteen Euroopan korisparketeilla mahtui paljon. Hän aloitti kauden Sarajevossa, Bosniassa ja päätti sen Latvian liigan finaaleissa Ventspilsin riveissä. Susijengiläisistä Severi Kaukiainen pääsi juhlimaan Viron mestaruutta ja valittiin pudotuspelien MVP:ksi.

28.5.2025 09:50 Susijengi

Janssonin Heidelberg Bundesliigan välieriin Bayern Münchenia vastaan

Danny Janssonin valmentama Heidelberg kukisti Olivier Nkamhouan edustaman Chemnitzin Saksan Bundesliigan tiistaina puolivälierien neljännessä osaottelussa suurinumeroisesti 92–64 (48–41). Heidelberg eteni näin Bundesliigan välieriin, joissa se kohtaa toisen suomalaisjoukkueen – Gordon ja Daniel Herbertin valmentaman hallitsevan Saksan mestarin Bayern Münchenin.

23.5.2025 09:35 Susijengi

Salinin Cluj-Napoca Romanian finaaleihin, Blomgrenin Ventspilsille Latvian hopeaa

Sasu Salin huipentaa keväänsä tähtäämällä pitkän uransa ensimmäiseen Suomen ulkopuoliseen kansallisen liigan mestaruuteen. Salinin Cluj-Napoca peittosi Valcean Romanian liigan välierien kolmannessa osaottelussa lunastaen finaalipaikkansa. Perttu Blomgrenin erinomainen kevätkausi Latviassa päätyi puolestaan hopeamitaleihin.

19.5.2025 23:09 Suomalaiset ulkomailla

Remu Raitanen pääsi tutustumaan Slovakian ja Islannin koripalloon kauden aikana

Remu Raitanen pääsi kauden aikana kokemaan Slovakian ja Islannin erilaisen koripallotavat ja -kulttuurit. Vuosi oli Raitaselle kaikkinensa antoisa.

Näytä lisää vastaavia