Bulgaria paperia 16-vuotiaiden poikien käsittelyssä

25.7.2012 21:09 Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue osoitti toipuneensa toissapäivän trilleritappiosta Israelia vastaan ja löi jatkosarjan avausottelussa löylyä Bulgarian kustannuksella pistein 83–50 (47–26). Joukkueen päävalmentaja Pieti Poikola kehui omiaan vuolaasti voiton jälkeen.

Akseli Hartikainen oli pelipäällä Bulgariaa vastaan. Kuva: Francois Perthuis.

– Kahdeksan parhaan joukosta karsiutuminen pisteen tappiolla Israelia vastaan oli meille henkisesti kova pala, ja sitä suurempi ilo oli nähdä pelaajiemme tulevan valtavalla ilolla, keskittymisellä ja sykkeellä tähän matsiin, iloitsi Poikola 33 pisteen Bulgaria-voittoa.

 

– Puolustus oli terävää, pallo liikkui hyökkäyksessä mieheltä miehelle ja koko porukasta loisti päättäväisyys. Näissä jatkosarjapeleissä yhdeksäs sija on vielä ulottuvissamme, ja sille sijalle tahdomme itsemme pelata, jatkoi Poikola.

 

Suomi siirtyi ottelun avausjakson loppuun mennessä 22-9-johtoon. Bulgaria nousi vielä kuuden pisteen päähän, kunnes Henri Niemistön (21/2) perättäiset kolmoset lopettivat bulgarialaisten pyristelyn.

 

Suomi upotti pelitilanneheittonsa 57,4% tarkkuudella Bulgarian 32,2% vastaan ja vei levypallot 42-28. Joukkueen pirteimmät olivat pistekuningas Niemistön lisäksi Akseli Hartikainen (12/6/4 syöttöä) sekä Tuomas Hirvonen (8/3).

 

Suomen jatkosarjaottelut jatkuvat torstaina Tanskaa vastaan.

 

 

Suomi – Bulgaria 83–50 (22-9, 47–26, 62–43), 16-vuotiaiden poikien maaottelu, B-divisioonan EM-kisat (alempaa jatkosarjaa), 25.7.2012

 

Suomi: Henri Niemistö 21/2, Akseli Hartikainen 12/6/4 syöttöä, Tuomas Hirvonen 8/3, Juho-Matti Henttonen 7/3, Aapeli Alanen 6/5, Leo Machana 6/4, Fiifi Aidoo 5/2, Joonas Pentti 5/1, Joonas Tahvanainen 4/4, Elias Eerikinharju 4/3, Thomas van Santen 3/2, Samuli Nieminen 2/4.

Bulgaria:
Denis Petkov 15/3/3 syöttöä, Rumen Vasilev 13/3/3 riistoa.

 

Lisätietoja: Ottelutilastot
 
20.8.2017 Maaottelu

16-vuotiaat tytöt kahdeksan parhaan joukkoon EM-kisoissa, 16-vuotiaiden poikien EM-kisat päätökseen

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue varmisti paikkansa B-divisioonan EM-kisojen kahdeksan parhaan joukkoon selättämällä Norjan selkeästi 23-58 (11-42). Suomen 16-vuotiaat pojat voittivat EM-kisojen viimeisessä ottelussaan Venäjän.

18.8.2017 Maaottelu

Suomen 16-vuotiaat tytöt puolustivat Viron kumoon

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue kärsi hyökkäysongelmista B-divisioonan EM-kisoissa, mutta onnistu kaikesta huolimatta kaatamaan Viron selkein numeroin 54-28 (34-14). Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas hävisi Saksalle EM-kisoissa.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt puolustivat Hollannin kumoon

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue selätti alkukangertelun jälkeen kohenneella puolustuspelillään Hollannin B-divisioonan EM-kisoissa. Suomen 16-vuotiaat pojat hävisivät A-divisioonan EM-kisoissa Turkille.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisat päätökseen, 16-vuotiaille pojille tappio Saksaa vastaan

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue sijoittui kymmenenneksi B-divisioonan EM-kisoissa Dublinissa, kun Suomi hävisi päätöspelissään Bulgarialle. 16-vuotiaat pojat hävisivät alkulohkonsa viimeisen pelin A-divisioonan EM-kisoissa Saksalle ja kohtaa tiistaina pudotuspeleissä Liettuan.

12.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt selättivät Itävallan, 16-vuotiat pojat tappioon EM-avauksessa

Suomen 18-vuotiaat tytöt päihittivät B-divisioonan EM-kisojen ensimmäisessä jatko-ottelussaan Itävallan. Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas taipui A-divisioonan EM-kisojen avausottelussaan Slovenialle.

7.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat kymmenennelle sijalle EM-kisoissa, 18-vuotiaat tytöt löylyttivät Viron

Suomen 18-vuotiaiden poikien EM-urakka sai päätöksensä Slovakiassa, kun Sudenpennut hävisi Venäjälle päätöspelissään 69-75 (29-34). 18-vuotiaat tytöt taas palasivat voittokantaan B-divisioonan EM-kisoissa murskaamalla Viron ylivoimaisesti.

6.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat EM-voittoon Ukrainasta, Sudenpennuille kaksi kotivoittoa Kisakalliossa

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue pelaa huomenna EM-kisojen päätöspäivänä Venäjää vastaan yhdeksännestä sijasta, kun Suomi voitti lauantaina Ukrainan 56-70 (31-31). Suomen 16-vuotiaiden maajoukkueet taas nappasivat kotivoitot Kisakallion Susi Training Centerissä.

23.7.2017 Maaottelu

Suomen 20-vuotiaiden miesten EM-urakka päätökseen voitokkaasti

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue B-divisioonan EM-kisojen taival päättyi tänään Romanian Oradeassa, kun Suomi nappasi yhdeksännen sijan voittamalla kisojen päätöspelissään Hollannin 85-66 (41-26). Suomen nuorisomaajoukkueet pelasivat kokonaisuudessaan sunnuntaina viisi peliä, joista saldona oli viisi voittoa.

22.7.2017 Maaottelu

Sudenpennuille neljä voittoa lauantaina

Suomen nuorisomaajoukkueet nappasivat neljä voittoa lauantaina. 20-vuotiaat miehet pelaavat yhdeksännestä sijasta B-divisioonan EM-kioissa, kun Sudenpennut päihittivät Unkarin 78-56 (44-36). Myös 18-vuotiaat pojat, 18-vuotiaat tytöt ja 16-vuotiaat tytöt ylsivät voittoihin.

21.7.2017 Maaottelu

Sudenpennuilla vilkas viiden ottelun perjantai

Suomen nuorisomaajoukkueet pelasivat peräti viisi ottelua perjantaina, joista Sudenpennut nappasi neljä voittoa. 20-vuotiaat miehet päihittivät B-divisioonan EM-kisoissa Slovakian. 18-vuotiaat tytöt. 16-vuotiaat pojat ja 15-vuotiaat tytöt olivat myös voitokkaita, kun taas 18-vuotiaat pojat joutuivat tyytymään tappioon.

Näytä lisää vastaavia