Bologna kukisti kärkiottelussa Sienan, Möttölä 11/9

27.10.2003 Hanno Möttölä kiskoi uudeksi levypalloennätyksekseen yhdeksän irtopalloa, kun hänen joukkueensa Skipper Bologna kellisti Italian liigan kärkikamppailussa Montepaschi Sienan. Lisäksi Möttölä pussitti 11 pistettä. Seuraavassa myös muita suomalaissähkeitä Euroopasta.

209-senttinen Möttölä oli jälleen Bolognan aloitusviisikossa ja uurasti kentällä peräti 31 minuuttia. Möttölän kahden pisteen heitot onnistuivat tarkkuudella 5/9 ja vapaaheitot 1/1. Erinomaisessa syysvireessä oleva suomalaislaituri ei menettänyt kertaakaan palloa, mutta riisti kerran ja antoi kaksi syöttöä.  

Skipper Bolognan kotivoitto Sienasta kirjattiin 87-84. Montepaschi Siena on Skipperin tavoin Euroliiga-joukkue ja lukeutui ennen sunnuntaina Italian liigan tappiottomiin joukkueisiin. Skipper Bologna johtaa nyt sarjaa viiden kierroksen jälkeen ainoana puhtaan pelin joukkueena.  

Sunnuntain kierroksella loukkaantuneen Teemu Rannikon Scavolini Pesaro voitti niinikään. Se haki sarjapisteet Sicilia Messinalta 87-81-vierasvoitollaan. 

Virtanen vauhdissa Virossa 

Viron liigassa Petri Virtanen pelasi kauden parhaan ottelunsa, kun hänen edustamansa A. Le Coq löi kotonaan KK Rakveren 98-47. Virtanen oli lähellä ns. ”tripla-tuplaa” taottuaan 14 pistettä, otettuaan kymmenen levypalloa ja jaettuaan seitsemän syöttöä. Peliminuutteja Virtaselle kertyi 35.  

Saksan Bundesliigassa Jukka Matinen oli myös erinomaisessa vedossa. Matisen Frankfurt Skyliners voitti Leverkusenin 81-74. Matinen oli aloituksessa, rehki 29 minuuttia, joiden aikana suomalaislaituri teki yhdeksän pistettä ja poimi neljä levyriä. Matisen kolmoset suhahtivat korisukan läpi tarkkuudella 3/5.  

Martti Kuisman Würzburg oli sekin voitokas. Se kellisti kotonaan Henrik Dettmannin valmentaman Mitteldeutscherin 92-89. Kuisma lisäsi entisen maajoukkuevalmentajansa ahdinkoa tekemällä kymmenen pistettä. Lisäksi Kuisma otti kolme levypalloa, riisti kerran ja antoi yhden syötön 29 minuutissa. Dettmannin Mitteldeutscher hakee kolmen Bundesliiga-kierroksen jälkeen vielä avausvoittoaan.  

Braunschweigin suomalaiset olivat vaisuja Saksan Bundesliiga –kierroksella. Braunschweig hävisi kotonaan Bambergille 62-73. Sekä Markku Larkio että nilkkavamman jälkeen ensimmäistä kertaa pelannut Mikko Noopila jäivät nollille. Larkio pelasi 16 ja Noopila viisi minuuttia.  

Kreikan liigassa Antti Nikkilä ei päässyt vaihtopenkiltä tositoimiin, kun hänen joukkueensa Aris Thessaloniki kärsi 64-80-vierastappion Maroussille.  

Itävallan liigassa Jussi Kumpulaisen Wels voitti Oberwartin kotonaan 84-68. Kumpulainen nosteli voittajille neljä pistettä.  

Ruotsin pääsarjassa Kari Hyökin edustama Ockelbo kohtasi viimein voittajansa. Kauden ensimmäisen tappion sille tarjoili Sundsvall Dragons lukemin 114-86. Hyökki pelasi 13 minuuttia kirjauttaen teholukemikseen 7/2. Pekka Salmisen luotsaama Solna Vikings puolestaan voitti Helsingborg Pearlsin helposti 93-63.  

Espanjan kakkosliigassa Jyri Lehtosen Melilla joutui taipumaan kotikentällään Plasencia-Galcolle 66-87. Lehtonen urakoi 34 minuuttia, teki kuusi pistettä, otti neljä levypalloa ja antoi kolme syöttöä. Pelitilanneheitot olivat hakusessa (1/7), mutta vapaaheittoviivalta Lehtonen viimeisteli tarkasti (4/4).

Lisätietoja: /sarjat_tulokset/ulkomailla_pelaavat_miehet/
 
12.8.2025 15:44 Susijengi

Hanno Möttölä Kanadan maajoukkueen valmennusjohtoon

Viimeiset kuusi vuotta Susijengin valmennusjohdossa työskennellyt ja pitkän päivätyön HBA-Märskyn peräsimessä tehnyt suomalaisen koripallon ikoni Hanno Möttölä, 48, liittyy tulevien EM-kisojen jälkeen kovaa vauhtia koripallomaailman huipulle kohonneen Kanadan maajoukkueen valmennusportaaseen.

7.8.2025 18:39 Susijengi

Edon Maxhuni Gravelines-Dunkerquen takalinjoille

Viime kevätkaudella Italian ja Turkin liigoissa pelannut Susijengin luottomies ja Hyvinkään Pontevan kasvatti Edon Maxhuni, 188 cm ja 27 vuotta, palaa Ranskan pääsarjatasolle. Maxhunin uusi seura on viime keväänä Ranskan pudotuspelipaikoista taistellut perinteikäs BCM Gravelines-Dunkerque.

7.8.2025 14:08 Susijengi

Sasu Salin palaa Espanjaan, uusi osoite Estudiantes

Viime kaudella Cluj-Napocan paidassa Romanian mestaruuden voittanut ja Eurocupia pelannut susikapteeni Sasu Salin, 191 cm ja 34 vuotta, palaa vuoden tauon jälkeen Espanjaan. Salinin uusi seura on 1+1-vuotisella sopimuksella perinteikäs madridilainen Estudiantes, joka tavoittelee paluuta maan kakkostasolta (LEB Oro) sen pääsarjaan (ACB).

4.8.2025 20:50 Suomalaiset ulkomailla

Kolminkertainen vuoden puolustuspelaaja Magdalene Agyei siirtyy Espanjan kakkossarjaan

Klaukkalan NMKY:n kasvatti Magdalene Agyei, 26, on tehnyt uransa ensimmäisen sopimuksen ulkomaille. Kolminkertainen naisten Korisliigan vuoden puolustuspelaaja pelaa ensi kaudella Espanjan kakkossarjan, LF Challengen, Nou Bàsquet Femení Castellóssa.

30.7.2025 15:11 Korisliiga

Shawn Hopkins palaa Islantiin

Korisliigan mestaruuden voittaneen Helsinki Seagullsin kantaviin voimiin kuulunut 195-senttinen ja 30-vuotias BC Nokian kasvatti Shawn Hopkins, palaa Islannin pääsarjaan kolmen kauden tauon jälkeen. Hopkinsin saalisti riveihinsä viime keväänä Islannin välieriin edennyt Alftanes.

22.7.2025 17:33 Susijengi

Mustapha Amzil Kosovon tuplamestari KB Trepcaan

Viimeiset viisi vuotta yliopistokoripalloa Yhdysvaltain NCAA-liigan Daytonissa ja New Mexicossa menestyksekkäästi pelannut KTP-Basketin kasvatti Mustapha Amzil, 206 cm ja 23 vuotta, palaa Eurooppaan. Suomen juniorimaajoukkueiden vakiokasvoihin lukeutunut Amzil on allekirjoittanut sopimuksen Kosovon tuplamestarin KB Trepcan kanssa.

22.7.2025 17:20 Susijengi

Teemu Suokas Espanjan kakkosliigan Cartagenaan

Viime kaudella Puolan kakkosliigassa ja Korisliigan Kataja Basketissa pelannut nuorten maajoukkueiden vakiokasvo Teemu Suokas, 188 cm ja 24 vuotta, jatkaa uraansa Espanjassa. Paraikaa Suomea Rein-Ruhrin universiadeissa edustava Suokas on solminut tulevaa kautta koskevan sopimuksen Cartagenan kanssa.

21.7.2025 16:31 Korisliiga

Vesa Vertio Rytas Vilnan valmennusjohtoon

Saksan Bundesliigassa Tuomas Iisalon apuvalmentajana toiminut ja Helsinki Seagullsin päättyneenä keväänä Suomen mestaruuteen johdattanut Vesa Vertio, 42, palaa kansainvälisille kentille allekirjoitettuaan yksivuotisen sopimuksen Liettuan hallitsevan hopeamitalistin ja FIBA Mestarien liigaa pelaavan Rytas Vilnan kanssa.

10.7.2025 11:27 Susijengi

Mikko Larkas Trefl Sopotin päävalmentajaksi kaksivuotisella sopimuksella

Viimeisellä kahdella kaudella Ranskan liigassa SIG Strasbourgia ja Limogesia valmentanut ja pitkän päivätyön Susijengin ja nuorten maajoukkueiden valmentajana tehnyt Mikko Larkas, 44, on solminut kaksivuotisen päävalmentajasopimuksen Puolan hallitsevan pronssimitalistin Trefl Sopotin kanssa.

9.7.2025 10:10 Suomalaiset ulkomailla

Joel Mäntynen G-liigan draftin 11. varauksena Rio Grande Valley Vipersiin

Viime kaudella Saksan Pro A -liigan Karlsruhea edustanut kotkalaisen KTP:n kasvatti ja Korisliigassa pitkään Kouvojen paidassa pelannut Joel Mäntynen on varattu NBA:n kehitysliigan (G League) kansainvälisen draftin 11. sijalla Rio Grande Valley Vipersiin. Valley Vipers on Houston Rocketsin farmijoukkue.

Näytä lisää vastaavia