Bisonsille ja Lahdelle toiset kiinnitykset finaalipaikkaan

5.4.2019 20:57 Miesten I divisioona A:n toisella välieräkierroksella LoKoKo Bisons ja Lahti Basketball kävivät ryöstöretkillä Helsingissä ja Oulussa ja siirtyivät ottelupareissaan 2-0-johtoon.

Lahti Basketballin Henry Pwono oli kovassa iskussa. Kuva: Ville Vuorinen.

HBA-Märskyn ja LoKoKo Bisonsin toinen välieräkamppailu alkoi tunnustelevasti tasaisissa merkeissä ja puoliajalle mentiin kotijoukkueen kahden pisteen johdossa. 

Bisons oli kuitenkin ratkaisevasti HBA:ta parempi toisella puoliskolla laittaen palloa piirun verran enemmän pussiin. Vierasjoukkue nappasi toisen välierävoittonsa lukemin 69-83 (43-41). 

Loimaalaisten pisterohmu Alex Foster nakutti 22 pistettä ja keräili yhdeksän levypalloa. Tärkeitä pisteitä upottivat myös Juho-Matti Henttonen (14/4) ja Mikko Jämsä (11/1). Helsinkiläismiehistön paras pistemies oli jälleen kovat tehot iskenyt Mikael Jantunen (23/11). 

Ottelutilastot

Toisessa välieräparissa Oulun NMKY aloitti ottelun vahvasti kotiyleisön kannustaessa ja johti Lahti Basketballia vielä neljännen neljänneksen alkaessa. Lopussa kokenut vierasjoukkue Lahti kuitenkin puski ohi ja kaasutti toiseen välierävoittoonsa lukemin 88-100 (51-38). 

Lahtelaisryhmän kärkitehoille nousivat vapaaheittonsa 7/7 pussittaneet Aleksanteri Ahola (27/8) ja Jarred Jones (21/6) sekä innokkaasti korinalusta putsannut Henry Pwono (17/12). Oulun Chrishon Briggs (30/9), Brian Moultrie (29/9) ja Dedrick Basile (26/9) vastasivat joukkueen pistepotista. 

Ottelutilastot

Otteluparit kohtaavat seuraavan kerran maanantaina, jolloin välieräsarja on katkolla Lahti Basketballille ja LoKoKo Bisonsille. 

 
11.4.2024 21:34 Miesten I divisioona A

Jyväskylä Basketball Academy ja Tapiolan Honka ovat miesten I divisioonan loppuottelupari

Miesten I divisioona A:n finaalipari on selvillä, kun Jyväskylä Basketball Academy voitti tänään Torpan Pojat ja Tapiolan Honka taas Kipinä Basketin. Molemmat joukkueet etenivät finaaleihin otteluvoitoin 3-0.

9.4.2024 12:30 Miesten I divisioona A

KorisTV välittää divisioonien huimat loppuratkaisut kotikatsomoihin

Kaikkien divisioonien kevään ratkaisupelit ovat katsottavissa osoitteessa KorisTV.fi. Naisten I divisioonassa ja miesten I divisioona B:ssä on avausfinaalit takana. Miesten I divisioona A:ssa puolestaan pelataan parhaillaan finaalipaikoista.

21.12.2023 14:00 Korisliiga

Kilpailuvuoden 2024–25 Korisliigojen sarjalisenssien hakijat selvillä

Korisliigan ja naisten Korisliigan sarjamääräysten mukaisesti Korisliigan, naisten Korisliigan, miesten I divisioona A:n ja naisten I divisioonan seurojen piti hakea kilpailuvuoden 2024–25 sarjalisenssiä kyseisiin sarjoihin sarjalisenssihakemuksella joulukuun 15. päivään mennessä.

11.12.2023 12:00 Korisliiga

Seagulls ja Lahti Basketball käynnistävät hurjan korisviikon – pääsarjoissa 34 ottelun viikko

Alkanut viikko tarjoaa korisfaneille hienon kattauksen, kun korisliigoissa ja divisioonissa pelataan yhteensä 34 ottelua. Viikon aikana pelataan vähintään yksi ottelu joka päivä Ruudussa tai Koristv:ssä.

28.9.2023 12:00 Miesten I divisioona A

Uusi Koristv-palvelu välittää kaikki divisioonaottelut kotikatsomoihin

Tulevalla kaudella miesten I divisioona A ja B sekä naisten I divisioona näkyvät SolidSportin alustalle rakennetussa Koristv-palvelussa. Kaikki divisioonien ottelut tuotetaan automaattikameroilla.

20.6.2023 19:30 Korisliiga

Pääsarjojen sarjalisenssit kaudelle 2023–24 myönnetty: 64 joukkuetta yhteensä viidessä pääsarjassa

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2023–24. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä. Kaikkiaan viidessä pääsarjassa nähdään tulevalla kaudella 64 joukkuetta.

22.3.2023 09:10 Miesten I divisioona A

Taistelu I divisioona A:n mestaruudesta alkaa – voittajalle luvassa paikka Korisliigaan

Miesten I divisioona A:n pudotuspelit käynnistyvät keskiviikkona. Runkosarjan voittanutta Bisons Loimaata lähtee haastamaan vahva edustus Keski- ja Etelä-Suomesta.

14.11.2022 08:56 NCAA

Viljami Vartiainen on sitoutunut Weber Staten yliopistoon

HBA-Märskyssä pelaava Viljami Vartiainen, 18, siirtyy syksyksi 2023 Yhdysvaltojen yliopistokentille, kun Tapiolan Hongan kasvatti on sitoutunut Weber Staten yliopistoon.

22.6.2022 20:30 Korisliiga

Pääsarjojen sarjalisenssit kaudelle 2022–23 myönnetty: 64 joukkuetta yhteensä viidessä pääsarjassa

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2022–23. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 10 sarjalisenssiä. Kaikkiaan viidessä pääsarjassa nähdään ennätykselliset 64 joukkuetta.

22.3.2022 07:46 Miesten I divisioona A

Torpan Pojat ja Tapiolan Honka voittoputkissa Divisioona A:n pudotuspeleihin

Miesten I divisioona A:n pudotuspelit käynnistyvät tällä viikolla. Ennakkosuosikkeina Divisioona A:n pudotuspeleihin lähtevät Torpan Pojat ja Tapiolan Honka, jotka ovat molemmat keränneet alleen mittavat voittoputket.

Näytä lisää vastaavia